MAN - Vaihtoautot

Ruotsin pohjoisin LNG-asema Östersundiin

Gasum on avannut kuudennen kaasutankkausasemansa Ruotsin Östersundiin. Se tarjoaa nesteytettyä maakaasua (LNG) ja nesteytettyä biokaasua (LBG) raskaan liikenteen ajoneuvoille. Gasumin kaasutankkausasemaverkoston laajentaminen Ruotsissa tarkoittaa, pitkän matkan kuljetuksia voidaan tehdä kaasukäyttöisenä maan eteläosista kauas pohjoiseen asti. Raskaan liikenteen lisäksi tankkausasema palvelee myös henkilöautoja, jakeluautoja ja linja-autoja, jotka käyttävät paineistettua maakaasua (CNG). 

Tällä hetkellä Gasum investoi voimakkaasti kaasutankkausasemaverkostonsa laajentamiseen Pohjoismaissa. Yhtiön tavoitteena on perustaa 2020-luvun alkupuolelle mennessä 50 uutta raskaan liikenteen kaasutankkausasemaa Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Östersundin uuden aseman lisäksi Ruotsissa on jo käytössä tankkausasemat Västeråsissa, Norrköpingissä, Örebrossa, Jönköpingissä ja Karlstadissa.


Tero Vauraste Nurminen Logisticsin toimitusjohtajaksi

Yhteiskuntatieteiden maisteri, Tero Vauraste aloittaa Nurminen Logistics Oyj:n palveluksessa 20.11.2019 ja on nimitetty yhtiön toimitusjohtajaksi 6.12.2019 alkaen. Vauraste tulee tehtävään Mariadi Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Vauraste on aikaisemmin toiminut useissa logististen palveluiden johtotehtävissä. Hän on työskennellyt Arctia Oy:n toimitusjohtajana, Finnair Oyj:n maapalveluista vastaavana johtajana sekä Autovuokraamo Hertzin Suomen toimitusjohtajana.

Lue lisää...


Kantatie 52:lle 17 automaattivalvontapistettä

Kantatielle 52 välille Raasepori-Somero rakennetaan tänä syksynä uudella tekniikalla varustettuja ajonopeuksien automaattivalvontapisteitä. Automaattista liikenneturvallisuusvalvontaa rakennetaan, koska tiellä tapahtuu keskimääräistä enemmän liikenneonnettomuuksia, joissa pääriskitekijänä on todettu olleen ylinopeus. Kansainvälisten tutkimusten mukaan automaattisella kameravalvonnalla voidaan vähentää kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia 18–32 % ja vakaviin loukkaantumisiin johtavia liikenneonnettomuuksia noin 20 %. 

Automaattivalvonnan rakentaminen alkaa 1.11.2019 sähkötöillä ja huoltolevikkeiden rakentamisella. Kameratolpat asennetaan myöhemmin syksyllä. Valvontapisteet sijoitetaan liikenneonnettomuuksien kannalta riskialttiisiin tienkohtiin. Rakennustöistä ei aiheudu merkittävää haittaa liikenteelle. Automaattivalvonta käynnistyy huhtikuussa 2020.

Lue lisää...



Nita Korhoselle Piikkarit-tunnustuspalkinto moottoriurheilun tasa-arvotyöstä


Nita Korhonen ja Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist. Kuva: LTS/Jari Kanerva 

Moottoripyöräurheilun monitoiminainen, Kansainvälisen Moottoriliiton FIMin naiskomission puheenjohtaja Nita Korhonen vastaanotti tänään opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän urheilun tasa-arvotyön tunnustuspalkinnon.

Tunnustuspalkinto jaettiin Säätytalossa järjestetyssä Piikkarit-palkinnon jakotilaisuudessa, jossa palkinnon luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Tunnustuspalkinnon perusteluissa korostettiin Nita Korhosen pitkää uraa perinteisesti hyvin miesvaltaisen moottoriurheilun parissa.

Lue lisää...


Pohjoismaiden suurin lääke- ja terveystuotteiden logistiikkakeskus avattu Tanskaan

PHOENIXin tanskalainen tytäryhtiö Nomeco on avannut Pohjoismaiden suurimman lääke- ja terveystuotteiden logistiikkakeskuksen Køgen kaupunkiin Tanskaan.

25 000 neliömetrin rakennus on kolmen jalkapallokentän kokoinen. Täysin automatisoitu varasto on peräti 30 metriä korkea ja tarjoaa tilaa yli 55 000 kuormalavalle. Korkean automatisoinnin ansiosta varastossa voidaan siirtää jopa 1000 kuormalavaa tunnissa. Algoritmit tehostavat prosessia määrittämällä kullekin tuotteelle parhaan mahdollisen varastointipaikan sen tilaushistorian perusteella.

Lue lisää...


TIP:ltä 446 puoliperävaunua DHL Freight Nordicille

TIP Trailer Services toimittaa 446 puoliperävaunua DHL Freight Nordicille. Toimitukset tapahtuvat toukokuusta marraskuuhun ja koostuvat yli 390:stä Schmitz Cargobullin huckepack curtainsider -perävaunusta ja -kylmäperävaunuista, 50:stä Kässbohrerin huckepack curtainsider -perävaunusta ja joukossa on myös Ekerin kokosivu-aukevia vaunuja. Perävaunuja toimitetaan sekä Ruotsiin että Suomeen.


Neste MY 11 uudelle paikkakunnalle ‒ tarjolla pian lähes 70 asemalla Suomessa

Neste tuo Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoaineen jakeluun 11 uudelle paikkakunnalle loppuvuoden 2019 aikana. Laajennuksen myötä tätä uusiutuvaa polttoainetta voi tankata ensimmäistä kertaa Nokialla, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Kotkassa, Kuusankoskella, Pukarossa, Hollolassa, Kauhavalla, Loimaalla, Huittisissa ja Pietarsaaressa.

“Haluamme rakentaa koko Suomen kattavan Neste MY uusiutuvaa dieseliä tarjoavan asemaverkoston, jotta mahdollisimman moni dieselautoilija voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Uusiutuvan vaihtoehtomme avulla dieselautoilijan kasvihuonekaasupäästöt vähenevät keskimäärin 90 % verrattuna fossiiliseen dieseliin. Laajentamalla polttoaineen saatavuutta vastaamme kasvavaan kysyntään ja kuluttajien toiveisiin”, kertoo Nesteen Suomen asemaverkoston myynnistä vastaava liiketoimintajohtaja Katri Taskinen

Lue lisää...


Caetano testaa jo liikenteessä H2 City Gold vetybussiaan

Portugalilainen bussivalmistaja Caetano on edennyt vetybussillaan H2 City Goldilla kenttätesteihin katu- ja tieliikenteessä. Caetano solmi aiemmin yhteistyösopimuksen vetybusseista Toyotan kanssa. H2 City Goldin polttokennotekniikka perustuu Toyota Mirain vastaavaan. Testejä tullaan ajamaan useissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Sarjatuotantoon halutaan päästä jo ensi vuonna, 2020.

Caetano H2 City Goldilla on viisi katolle sijoitettua vetysäiliötä yhteensä 37,5 kg vetyä varten. Toimintamatkaksi ilmoitetaan jopa 400 km. Tankkaus kestää yhdeksän minuuttia.

(Vogel)


Hyundai vetybussi Korean poliisille

Hyundai lienee ykkönen maailmassa vety-henkilöautoissa. Myös sen vety-rekkaveturi on jo liikenteessä Sveitsissä ja tavoitteena on 50  Hyundai-veturia liikenteessä ensi vuonna. Sveitsin lisäksi Hyundai tähtää Ranskaan, Saksaan ja Hollantiin vety-rekkavetureillaan.

Nyt Hyundai on avannut pelin myös vetybussilla. 95 kW:n polttokennomoduli, jolla vetysäiliöt katolla, menee testikäyttöön Korean poliisilla. Ensimmäiset sarjatuotetut vetybussit toimitetaan Korean poliisin käyttöön vuonna 2021. Korean valtio haluaa  vuoteen 2028 mennessä peräti 802 vetybussia poliisinsa käyttöön.

Lue lisää...


Volvon uusi kaksikerrosbussi Liedosta

Ensi vuonna Volvo tuo markkinoille uuden kaksikerros pikalinjurin. Se on täydennystä 9000-sarjalle. Ja se tehdään Suomen Liedossa Carrus Deltalla.

Kaksikerroksisen tuotenimeksi tulee 9700 DD. Moottorina on Volvo D11K460, 11-litrainen 460 hv:n voimapesä, joka toimii dieselillä, biodieselillä ja HVO:lla. 4,25 m korkea pikakiituri on tarkoitettu pohjoismaisille markkinoille Volvo 9700:n ja palkitun Volvo 9900:n rinnalla.

(Transportnet.se)


Vt 4 Oulu-Kemi: Kello-Räinänperä avautuu moottoritieksi

Vt 4:n parannustyöt ovat edenneet syksyn aikana suunnitelmien mukaisesti. Uutena kohteena valmistuu Kello-Räinänperä -osuuden moottoritie, joka avataan liikenteelle torstaina 14. marraskuuta puoliltapäivin.

Kyseisen tieosuuden pituus on noin 8,0 km ja sen talvinopeusrajoitus on tulevana talvena 80 km/h. Nopeusrajoitus pudotetaan ajoittain töiden vuoksi tasolle 60 km/h.

Lue lisää...


Volkswagen T6.1 uusiutuu

Volkswagen T6.1 -mallisto saapui Suomeen ja on nyt myynnissä. Uusiutuneessa mallistossa edelleen myös henkilöautoversiot Transporter Kombi, Caravelle ja Multivan.

Uudistuneet Volkswagen Transporter, Caravelle ja Multivan -mallit ovat digitaalisempia kuin ennen. Ne ovat tilavia, monikäyttöisiä ja luotettavia. Uudistuneen 6.1 -malliston rakenne pysyy ennallaan ja mallistovalikoimassa säilyvät Transporter-umpipakettiautot, Transporter-alustapakettiautot, Transporter Kombi -henkilöautot, sekä Caravelle Trendline- ja Comfortline-varustelutasoilla ja Multivan Comfortline- ja Highline-varustelutasoilla.

Lue lisää...


Sirpa Saariselle Kultainen Pisara -tunnustuspalkinnon

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on antanut NEOT:n logistiikkajohtaja Sirpa Saariselle Kultainen Pisara -tunnustuspalkinnon, joka myönnetään pitkästä ja ansiokkaasta työstä Suomen ammattimaisen kuorma-autoliikenteen hyväksi. Palkinto luovutettiin ADR-seminaarissa 7.11.2019. Tunnustus jaettiin tänä vuonna 16. kertaa.

- Olen äärimmäisen iloinen ja otettu tästä tunnustuksesta. NEOT:ssa työskentelemäni lähes 30 vuoden aikana on toteutettu valtava määrä turvallisuutta edistäviä toimenpiteitä. Kultainen Pisara -tunnustuksen nimi on kuitenkin muistutus siitä, että olemme loppujen lopuksi kaikki yksilöinä vain pisara meressä. Yhteistyössä oman tiimin, kuljetusliikkeiden ja eri alojen asiantuntijoiden, lainsäätäjien sekä muiden sidosryhmien kanssa voimme saada aikaan parhaan tuloksen. Kiitos ansiokkaasta työstä kuuluu siis koko NEOT:n logistiikkatiimille sekä kehitystyötä tukeville omistajille, St1:lle ja SOK:lle, sanoo NEOT:n logistiikkajohtaja Sirpa Saarinen.


Daimler: e-Citarosta vety-Citaro

Yhä useampi autonvalmistaja tuo vetyautoja kehitys- ja tuotanto-ohjelmiinsa. Nyt Daimler ilmoittaa tuovansa e-Citaro bussinsa vety-Citarona markkinoille vuonna 2022.

Vahvana tukena on Saksan liittovaltion hallitus, joka on päättänyt tukea rahallisesti vety-polttokennoautojen kehittämistä. Saksa haluaa olla lajissa ykkönen maailmassa. Saksan hallitus on päättänyt avittaa projektia 3,3 miljoonalla eurolla.

Lue lisää...


Suomen joukkue palkittiin Global TechMasters Trucks 2019 -kilpailussa

Suomen Mercedes-Benz kuorma-autohuollon ammattilaiset näyttivät taitonsa Daimlerin Global TechMasters Trucks -kilpailun finaalissa Stuttgartissa 23.10., jossa Suomen tiimi voitti TeamChallangen kolmannen sijan ja sijoittui kokonaiskilpailun viidenneksi.

Kilpailuun pääsi mukaan 12 parasta joukkuetta eri puolilta maailmaa. Joukkueiden jäsenet valittiin maakohtaisissa alkukarsinnoissa 30 000 korjaamohenkilön joukosta. Suomen joukkueenjohtajana oli huoltotarkastaja Ari Kangaskesti (Veho Oy Ab, maahantuonti) ja kilpailijoina diagnoositeknikko Toni Mäkelä (Veho Oy Ab, Kokkola), huoltoteknikko Petri Hartikainen (Raskone Oy, Kotka), työnjohtaja Peter Loman (Veho Oy Ab, Lommila) ja varaosamyyjä Harri Sinokki (Veho Oy Ab, Kuopio).


Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!