MAN - Vaihtoautot

Volvo FH on Vuoden Kuorma-auto Suomessa 2017

Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden Vuoden Kuorma-auto Suomessa 2017 äänestyksen voittajaksi nousi Volvo FH. Volvo Trucks on kuluvan vuoden aikana tuonut runsain teknisiä uudistuksia ja parannuksia nykyiseen mallistoonsa sekä palvelutarjontaansa.

Volvo on huomioinut mallistonsa kehitystyössä suurien kokonaispainojen Suomen ja Pohjolan erikoisolot. Uutuudet yhdistettynä erinomaisen ajotuntuman tarjoavaan, sähköisesti tehostettuun VDS-ohjaukseen ovat osa perusteista, joiden ansiosta Vuoden Kuorma-auto Suomessa tuomaristo nosti nykyisen Volvo Trucks FH-malliston Vuoden Kuorma-autoksi Suomessa vuodelle 2017. 

Lisäksi Vuoden Kuorma-auto Suomessa 2017 -tuomaristo antaa Volvo Trucks Suomelle kunniamaininnan Volvon jatkuvasta ja määrätietoisesta kuljettajakoulutuksen kehitystyöstä sekä kuljetusyhtiöiden kulurakenteiden keventämisen mahdollistavien lisäpalveluiden tarjoamisesta.

Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden toimitus on valinnut yhdessä lukijoidensa kanssa vuoden hyötyauton Suomessa aina vuodesta 1982 alkaen. Myös muut äänestettävissä olleet kuorma-automerkit keräsivät kiitettävästi ääniä.


Ford Transit Custom on Vuoden Pakettiauto Suomessa 2017

Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden Vuoden Pakettiauto Suomessa 2017 on 90 vuotista taivalta Suomessa viettävän Fordin myyntimenestysmalli Ford Transit Custom. Mittelö pakettiautorintamalla heijastelee markkinoita ja oli hyvin tasainen.

Tänä vuonna tapahtunut Transitin moottoriuudistus on onnistunut. Transitin Customin teho ja vääntö on kasvanut, mutta polttoaineenkulutus ja päästöt pienentyneet. Kiitosta Euro 2,0-litrainen EcoBlue TDCi-moottori sai erityisesti hyvästä väännöstä pienillä kierroksilla ja hiljaisesta käyntiäänestä.

Fordin vakiintunut huolto- ja palveluverkko on levittäytynyt laajalti. Huoltopuolella Ford saa kiitosta siitä, että uuden moottorin huolto-ohjelman mukaiset kustannukset ovat aiempaa alemmat ja huoltoväli on pidentynyt 2 vuoteen/60 000 kilometriin.

Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden toimitus on valinnut yhdessä lukijoidensa kanssa vuoden hyötyauton Suomessa aina vuodesta 1982 alkaen. Myös muut äänestettävissä olleet pakettiautomerkit keräsivät kiitettävästi ääniä.


Oulussa leveillään

ELY-keskus testaa kuluvana talvena normaalia leveämmän aurauskaluston käyttöä Oulussa vt4:n ja vt20:n kaksiajorataisilla osilla.

11 m leveä aurausyksikkö on varustettu kahdella sivuauralla. Aurausyksikön takana ajaa turva-auto estämässä ohituksia. Tien käyttäjiä varoitetaan myös tiedotusopasteiden välityksellä.

Samanaikaisesti leveän aurausyksikön kanssa normaali aurauskalusto puhdistaa ramppeja ja tien oikean reunan pientaretta. Kokeilun tavoitteena on mm. aurauksen tehokkuuden ja laadun paraneminen ja suolan optimaalinen levittyminen tiealueelle.

Kokeilu aloitetaan sään salliessa 7.12.2016. Leveä aurauskalusto työskentelee öisin klo 21.00 - 6.00.



Pakettiautokauppa takkuaa Venäjällä

Pakettiautokauppa jatkaa alamäkeään Venäjällä. Autostatin vuoden kymmenelle ensimmäiselle kuukaudelle tekemä markkinavertailu paljastaa myynnin laskeneen yli 6 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kokonaismarkkinat ovat maan kokoon nähden tolkuttoman pienet, vain noin 5-6 -kertaiset Suomeen verrattuna.

Markkinajohtaja on 20 prosentin osuudella GAZ, Gazelle NEXT -mallillaan. 14 400 auton myynti tarkoittaa reilun 35 prosentin kasvua edelisvuoteen verrattuna.

Eurooppalaiset merkit ovat markkinatilanteeseen nähden yllättävän vahvoilla Venäjällä.

Maininnan arvoinen on myyntitilaston kolmatta sijaa pitävä UAZ 3909. Malli on monelle tuttu Suomen puolustusvoimien vuosikymmententakaisena työjuhtana.


Rullakasetointilaitteet kovassa nosteessa Ruotsissa

Perniöläisen AM-Mäkisen kehittämät ja valmistamat rullakasetointilaitteet nostavat jatkuvasti suosiotaan Ruotsissa. Laitteiston suunnitelleen Teijo Seppälän mukaan vienti vetää odotettuakin paremmin. - Muutamia sarjoja on saatu toimitettua myös Suomalaisille asiakkaille, joten tulevaisuus näyttää positiiviselta siltäkin kantilta tarkasteltuna, Seppälä summaa.

AM-Mäkisen rullakasetointilaitteista lisää vuoden 2017 ensimmäisessä, helmikuun alussa myyntiin tulevassa Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä.

 


Venäjä: GAZ:lta e-bussi LIAZ 5292

GAZ Group esitteli 29.11.2016 Moskovan ExpoCityTrans näyttelyssä uuden sukupolven sähköbusseja ensimmäisellä matalalattia-kaupunkibussilla LIAZ 5292. Se menee heti koekäyttöön Moskovan kaupungin linjoilla. Saksalainen sähköalan monitoimija Siemens on ollut mukana Plug-In LIAZia  kehittämässä.

Lue lisää...


Nokian-Vianor SnapSkan kertoo renkaiden kunnon yliajolla

Nokian Renkaiden yhdessä rengas- ja autonhuoltopalveluketju Vianorin kanssa toteuttama uusi SnapSkan-teknologia kertoo autoilijalle renkaiden urasyvyyden ja milloin on aika vaihtaa renkaat.

Uraauurtava SnapSkan-palvelu on 3D-skannausteknologian mahdollistama uudenlainen tapa mitata renkaiden urasyvyyttä ja turvallisuutta nopeasti ja tehokkaasti. Ajoneuvo ajetaan automatisoidun yliajoskannerin yli, joka lukee renkaat samalla kun kamera tunnistaa ajoneuvon rekisterinumeron perusteella. Skannauksen jälkeen ajoneuvon kuljettaja saa halutessaan henkilökohtaisen maksuttoman rengasraportin tekstiviestillä tai sähköpostilla, riippumatta siitä minkä valmistajan renkaat autoon on asennettu. Mitään erillisiä laitteita ei itse ajoneuvoon tarvitse asentaa.

SnapSkan-palvelu löytyy jatkossa kätevästi autoilijoiden arkireiteiltä, esimerkiksi pysäköintihalleista. Palvelu toteutetaan yhdessä Vianor-rengaspalveluketjun kanssa, jolta palvelun käyttäjä saa halutessaan tarjouksen uusista turvallisista renkaista. Tekninen ratkaisu on kehitetty yhteistyössä Futuricen ja Affecton kanssa. Kokonaisuuden mahdollistaa brittiläisen Sigmavision-yhtiön patentoima ainutlaatuinen 3D-skannausteknologia.


Renault Trucks tuo C- ja K-mallistot Suomeen

Renault Trucks C- ja K-malliston autot soveltuvat mm. maansiirtotehtäviin

Euroopassa kokemukset C- ja K-malleista ovat olleet erinomaiset ja nämä tuotteet sopivat todella hyvin Suomen raskaan kaluston koviin vaatimuksiin, Renault Trucksin Tuotepäällikkö Mikko Aules kertoo.

KuljetusNet.fi:n 18.11.2016 julkaisema uutinen Renault Trucksin malliston laajentamisesta sai tänään virallisen vahvistuksen.

Renault Trucks laajentaa tammikuusta 2017 Suomen mallistoaan raskaamman pään uutuuksilla. C- ja K-mallien myötä Renaultin tuotevalikoima kattaa nyt Suomessa paljon kasvaneen yli 26 tonnin painoluokan sekä mm. telivetoiset autot. C-malliston autot soveltuvat erinomaisesti mm. maansiirtotehtäviin, raskaaseen kaukoliikenteeseen, vaihtolava-autoksi tai vaikkapa nosturiautoksi.

Renault Trucks C-malliston tarjonta kattaa seuraavat mallit: 4x2R/T, 6x2R/T, 6x4R/T, 8x4R sekä 8x4R Tridem. C-malliin on saatavilla myös Optitrack eli hydraulinen etuveto (mallit 4x2T/R, 6x4T/R, 8x4R sekä 8x4R Tridem).

K-mallisto on suunnattu raskaisiin käyttötehtäviin ja se on aina varustettu mm. rumpujarruilla, rautajousituksella sekä täysrautapuskurilla. Renault Trucksin K-mallisto on saatavilla seuraavina malleina: 4x2R, 4x4R, 6x4T/R, 6x6T/R, 8x4R ja 8x6R.

Kaikki mallit on saatavilla DTI11 (380hv-460hv) sekä DTI13 moottoreilla (440hv-520hv). Ohjaamoina ovat T-sarjaan pohjautuvat päiväohjaamo, matala makuuohjaamo sekä korkeampi Sleeper makuuohjaamo.

Maahantuojan mukaan esittelykalustoa on jo tilattu Suomeen ja ensimmäinen C-sarjan asiakastilaus on kirjattu Turkuun, Kuljetus Sami Mäkiselle. Autot toimitetaan Suomeen kevään 2017 aikana.


Taksilupien enimmäismääriin vähäisiä muutoksia

Taksilupien enimmäismääriin ei ole tehty tänä vuonna kovinkaan suuria muutoksia. Niissä kunnissa, joissa kiintiöitä on pienennetty, syynä ovat olleet lähinnä taksitilausten määrän kysynnän lasku ja asemapaikkakunnan autoilijoiden vähentynyt ammattiajokilometrien määrä. Kiintiön pienentäminen ei aiheuta muutoksia voimassa oleviin lupiin.

Kiintiöiden määrittämisessä ELY-keskukset ovat huomioineet taksiliikennelain 20 §:n mukaisesti keskeiset taksipalvelujen kysyntään ja tarjontaan vaikuttavat tekijät sekä niissä tapahtuneet muutokset.

Kiintiöpäätöksiin ja niiden perusteluihin voi käydä tutustumassa alueellisten ELY-keskusten taksilupasivuilta: www.ely-keskus.fi ->aiheet ->liikenne ->taksiliikenne.


Lontoo aloittaa hyötyautojen pisteyttämisen

Tulevaisuudessa kaupunkialueilla toimivat hyötyautot saavat entistä enemmän lasipintaa.

Lontoon pormestari, Sadiq Khan on julkistanut suunnitelman kuorma-autojen kuljettajanäkemää arvioivan tähtiluokitusjärjestelmän käyttöönotosta. Keskeisenä päämääränä on jalankulkijoiden turvallisuuden parantaminen. Jos uuden Direct Vision Standard (DVS) -luokituksen mukaan tarkastettavassa ajoneuvossa havaitaan liikaa kuljettajanäkemää häiritseviä tai muuten vaikeita kuolleita kulmia, auton pääsy keskustaan evätään.

Lue lisää...


Vuoden Kuorma-auto Kiinassa 2016: BFDA Auman EST 4x2

Kiinassa on valittu ensimmäisen kerran Vuoden Kuorma-auto. Voittaja on Mersun sukuinen BFDA Auman EST, jonka ensiesittely tapahtui tämän vuoden Hannoverin IAA hyötyautonäyttelyssä.

Lue lisää...


Seinäjoella testataan liikenteen kuukausimaksua

Uusi MaaS (Mobility as a service) -liikkumispalvelukokeilu Kätevä Seinäjoki on käynnistynyt. Kätevä-palvelussa asiakkaalle tarjotaan arjen liikkuminen yhdellä kuukausipaketilla. Kätevä yhdistää Seinäjoen kaupungin paikallisliikenteen, Kutsubussin sekä taksit yhdeksi palvelukokonaisuudeksi. Kuukausimaksulla asiakas saa käyttöönsä kaupungin joukkoliikenteen rajattomasti. Kokeilu kestää kevättalveen 2017 asti, jonka jälkeen tehdään päätös palvelun jatkosta.

Palvelun toteuttavat Sito, Härmän Liikenne, Pahkakankaan Liikenne ja Seinäjoen Keskustaksi. Palvelun kehittämisessä vahvasti mukana on myös Seinäjoen kaupunki, Into Seinäjoki sekä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.


Uusi alus Turku–Tukholma-reitille

Viking Line ilmoittaa kirjoittaneensa aiesopimuksen keväällä 2020 toimitettavasta matkustaja-aluksen tilauksesta. Aluksen on suunniteltu tulevan Turku–Ahvenanmaa–Tukholma-reitille. Aluksen pituus on 218 metriä ja bruttovetoisuus 63 000 tonnia. Matkustajakapasiteetti on 2 800 matkustajaa ja rahtitilan pituus on 1 500 metriä.

Laivatilausuutinen on positiivinen uutinen myös Turun Satamalle. Uusi laiva kehittää reittiä edelleen ja parantaa selvästi reitin rahtikapasiteettia sekä ympäristöystävällisyyttä.

Aiesopimus on kirjoitettu kiinalaisen Xiamen Shipbuilding Industry Co. Ltd -telakan kanssa ja investoinnin arvo on noin 190 miljoonaa euroa.

Aiesopimus sisältää myös option toisesta aluksesta. Aluksen on tarkoitus olla yhteistyöprojekti, ja siihen suunnitellaan osallistuvan useita suomalaisia ja eurooppalaisia toimittajia, joista mainitaan Deltamarin, Wärtsilä ja ABB Marine.

Tarkoituksena on, että alus käyttää polttoaineena nesteytettyä maakaasua (LNG), josta meillä on erin-omaisia kokemuksia M/S Viking Gracelta, maailman ensimmäiseltä LNG-käyttöiseltä matkustajalaivalta. Suunnittelutyö keskittyy ympäristöystävällisten ratkaisujen ohella uusiin innovatiivisiin energiatehokkuussovelluksiin. Uudisrakennusprojektia on edeltänyt monivuotinen, EU:n Merten moottoritiet -projektiin liittyvä suunnittelutyö Connecting Europe Facility -välineen puitteissa, johon myös Turun Satama ja  Stockholms hamnar ovat osallistuneet, sanoo toimitusjohtaja Jan Hanses.


Italia: Kuljetuksista ulkomailta ennakkotiedot myös ministeriöön!

EU:n määrittelemää kabotaasikuljetusta on ryhdytty valvomaan Italiassa  huipputarkasti.

26.12.2016 alkaen on kabotaasikuljetuksia suorittavien työntekijöiden (kuljettajien, apumiesten, ymv.) ilmoittauduttava sähköisesti viimeistään kuiljetusta edeltävänä päivänä kello 24.00 mennessä Italian työministeriöön. Sen jälkeen työnanatjien tulee viiden päivän sisällä täyttää sähköisesti ilmoittautumiskaavakeella yksityiskohtaiset tiedot ko. kuljetuksista Italian kuljetus- ja logistiikkayhdistykselle (BGL).

Määräyksestä vapautetaan vain bilateraali- ja transitkuljetukset.

(Vogel)


Testi: Puu-diesel pelaa bussiliikenteessä

UPM ilmoittaa kokeilleensa kehittämäänsä puupohjaista BioVerno-dieselpolttoainetta onnistuneesti niin laboratoriossa kuin käytännön liikenteessä. Valmistajan mukaan testit osoittivat selvästi, että UPM:n uusiutuva diesel toimii parhaiden dieselpolttoaineiden tavoin.

UPM BioVerno -dieselin laboratoriotestit tehtiin VTT:llä ja liikennetestit pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä yhdessä Helsingin seudun liikenteen (HSL) kanssa. Vuoden kestäneissä liikennekoeajoissa olivat mukana myös Transdev Finland Oy, Volvo ja St1. Liikennöintiin liittyvät seurantamittaukset tehtiin niin ikään VTT:llä.

Laboratoriotestaus aloitettiin Euro III -luokan busseilla, joita käytetään edelleen paljon Suomen liikenteessä. Muihin testattuihin kehittyneisiin polttoaineisiin verrattuna UPM BioVerno -dieselin päästöt olivat vähintään yhtä pienet. Euro VI -luokan autoissa ei muodostunut merkittäviä eroja lähipäästöissä eri polttoaineiden välillä.  

Tulosten mukaan UPM BioVerno toimii kaikilla sekoitussuhteilla - parhaiden dieseleiden tavoin - ja keskikulutus on sama kuin fossiilisella dieselillä. Testikilometrejä kertyi kaikkiaan noin 400 000 km ja ne sujuivat UPM:n julkaiseman tiedotteen mukaan täysin ongelmitta.