Nesteelle uusi koulutussimulaattori
- Luontiaika
- 15.01.2016 12:17
Neste Jacobs toimittaa Nesteelle Porvoon jalostamon raakaöljyn tilausyksikön ja bensiinin rikinpoistoyksikön kattavan täyden mittakaavan NAPCON Simulator -koulutussimulaattorin. Toimeksiannon on tarkoitus valmistua keväällä 2016.
"NAPCON Simulator -koulutussimulaattoriteknologia mahdollistaa hyvin laajat ja monipuoliset käyttöhenkilökunnan koulutukset. On valtavan hyödyllistä voida järjestää kokonaisen vuoron harjoittelu todentuntuisessa oppimisympäristössä. Koulutussimulaattorit ovat iso osa Nesteen osaamisen hallintajärjestelmää ja oleellinen työväline turvallisen ja tehokkaan tuotannon varmentamisessa", sanoo Nesteen Suomen jalostamoiden tuotantojohtaja Jukka Kanerva tiedotteessa.
Neste Jacobs kertoo toimituksen olevan jatkoa jo aiemmin toteutetuille Porvoon jalostamon suurimman tuotantolinjan kattavalle oppimisympäristölle ja usealle NEXBTL-tuotantolaitoksen koulutussimulaattorille ympäri maailmaa.
Scifiä ja suuria autoja Detroitissa
- Luontiaika
- 15.01.2016 11:33
Moottorikaupunki Detroitissa alkoi 11. tammikuuta 2016 yksi Pohjois-Amerikan suurimmista autonäyttelyistä North American International Auto Show 2016 (NAIAS). 24. päivään asti kestävässä tapahtumassa on esillä paljon henkilöautouutuuksia, mutta mielenkiintoisia uutuuksia myös lava- ja maastoautopuolelta.
Nissan Titan Warrior -konseptilava-autossa on Cumminsin 390 hevosvoimainen, 5-litrainen V8 turbodieselmoottori. Ajoneuvossa on uusittu ulkomuoto, jota Nissan kutsuu ”moderniksi panssariksi”. Ajoneuvon korkeutta on kasvatettu 2070 mm ja leveyttä 2200 mm.
Kian Detroitissa esittelemä katumaastoautokonsepti tottelee nimeä Telluride. Premium-luokan katumaastoautokonsepti on jokapyörävetoinen hybridi, jonka voimanlähteenä toimii 3,5-litrainen 270 hevosvoimainen V6 GDI-moottori ja 130 hevosvoimainen sähkömoottori, joiden yhdistetty tuotto on 400 hevosvoimaa. Tellluridessä on scifimäistä teknologiaa. Esimerkkinä etupenkeissä olevat sensorit, jotka tarkkailevat kuskin ja apukuskin ”tärkeitä terveystoimintoja”. Jos järjestelmä havaitsee energiatasojen laskua, aktivoituu katossa oleva led-paneeli, josta tulee virkistävää valohoitoa.
1000. Carrus Delta: Volvo 9700 Lapin Linjoille
- Luontiaika
- 15.01.2016 11:25
Carrus Delta Liedossa luovutti 13.1.2016 tuhannen yhtiössä valmistetun linja-auton J.M. Eskelisen Lapin Linjat Oy:lle. Yhtiöllä on liikenteessä 40 linja-autoa.
1000. Carrus Delta on mallia Volvo 9700 H. Auto on asiakkaan 12. Volvo. Kaikki on valmistettu Liedon tehtaalla. Eskelisen Lapin Linjat Oy:n ja Liedon tehtaan yhteistyö on alkanut jo 80-luvun alussa.
Carrus Delta Oy on toiminut nykymuodossaan vuoden 2008 lokakuusta. Yritys valmistaa Volvo 9700 mallisia linja-auton koreja. Myynti tapahtuu Volvon myyntiverkoston kautta. Yrityksen tuotannosta noin 75 % menee vientiin. Carrus Deltan vahvuus on tuotteiden asiakasräätälöinnissä. Hyvänä esimerkkinä on Eskelisen Lapin Linjat Oy:lle syksyllä 2015 toimitettu 15 m pitkä Volvo 9700 HD. Sen takaosassa on erillinen rahtiosasto.
Suomen suurin Nissan-myymälä avattiin Karkkilaan
- Luontiaika
- 13.01.2016 15:53
Jo 55 vuotta autoja myynyt Karkkilalainen Auto-Kehä on nyt Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpiin lukeutuva Nissan-myymälä.
”Myimme 2015 lähes 600 uutta autoa ja 1 300 käytettyä. Lisäksi käsittelemme noin 12 000 huollon työmääräystä vuodessa. Liikevaihtomme kipusi viime vuonna 25 miljoonaan euroon. Uskon, että investointi uuteen Nissan-myymälään tehostaa myyntiämme entisestään”, kertoo toimitusjohtaja Olli Liljegren.
EtaProlta uusi tuulilasinpesuneste arktisiin olosuhteisiin
- Luontiaika
- 13.01.2016 13:15
Suomalainen ympäristöystävällisten lasinpesunesteiden kehittämiseen ja valmistukseen erikoistunut EtaPro Oy tuo markkinoille uuden, arktisiin olosuhteisiin kehitetyn, yli 70 asteen pakkasia kestävän lasinpesunesteen.
Valmistajan mukaan pesutiivistettä voidaan tarvittaessa laimentaa. Tilavuudeltaan 2,35 litran myyntipakkauksesta saadaan laimentamalla lähes 12 litraa 10 asteen pakkasen kestävää pesuliuosta.
Empowerilta pilottiratkaisu liikenteen seurantaan ja analysointiin
- Luontiaika
- 13.01.2016 12:08
Empower kertoo toimittavansa Liikennevirastolle pilottiratkaisun, jolla testataan kamera-analytiikkateknologiaa liikenteen seurannassa ja automatisoidussa laskennassa. Hanke toteutetaan Nuijamaan raja-asemalla ja se kestää arviolta noin vuoden.
”Liikennevirasto on osaltaan toteuttamassa Suomen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvaa digitalisaatio-ohjelmaa pilotoimalla ja ottamalla käyttöön joustavia ja tehokkaita liikenteen seuranta- ja analysointiratkaisuja. Ajoneuvojen älykkäällä tunnistamisella pyrimme tehostamaan liikenteen seurantaa ja sujuvoittamaan toimintoja muun muassa raja-asemilla”, sanoo tarkastaja Erkki Pakarinen Liikennevirastosta.
Raakaöljyn hinta 17 senttiä litra
- Luontiaika
- 13.01.2016 10:43
Raakaöljyn hinta on jatkanut laskemistaan vuoden 2016 puolella. Raakaöljyn hinnan kurssi on ollut tänään 29,85 dollaria barrelilta. Barreli on 159 litraa ja näin ollen raakaöljyn litrahinnaksi päivän kurssin mukaan tulee 0,17 euroa. Öljyn hinta sukelsi alle 30 dollarin ensimmäisen kerran 12 vuoteen.
Raakaöljyn hinnan lasku on ollut dramaattista, sillä vuoden 2012 alkupuolella öljybarrelin hinta oli pitkälti yli 120 dollaria. Öljyn kurssi romahti vuoden 2014 puolenvälin tienoilla ja se on vuoden 2015 pienen nousun jälkeen jatkanut laskuaan. Öljyn hinnan muutoksella on suuri vaikutus maailmanmarkkinoihin.
Daimler myi yli puoli miljoonaa kuorma-autoa
- Luontiaika
- 13.01.2016 08:00
Daimler Truck kertoo myyneensä vuonna 2015 maailmanlaajuisesti yli 500 000 kuorma-autoa. Kun myynti vuonna 2014 oli maailmanlaajuisesti 495 700 ajoneuvoa koostuen Mercedes-Benz, FUSO, Freightliner, Western Star, Thomas Built Buses ja BharatBenz -merkeistä. Lopulliset myyntitilastot vuodelle 2015 esitellään 4.2.2016 Daimlerin vuotuisessa lehdistötilaisuudessa.
Uuden Navaran hinnat julkistettu
- Luontiaika
- 12.01.2016 16:05
Helmikuussa 2016 myyntiin tulevan uuden Nissan Navaran hinnasto on julkaistu. Uusi Nissan Navara tarjoaa neljä varustelutasoa: Visia, Acenta, N-Connecta ja Tekna. Jokaisessa versiossa on vakiona seitsemän turvatyynyä, sähköinen tasauspyörästön lukitus, sähköiset ikkunannostimet ja maastoajoa helpottavaa elektroniikkaa, kuten mäkilähtöavustin.
Hinnat tulevat olemaan seuraavia:
King Cab 2.3 dCi 160 hv Visia manuaalivaihteistolla, hinnat alkaen 32 118 € sis. ALV 24 % ja arvioitu autovero.
Double Cab 2.3 dCi 160 hv Visia manuaalivaihteistolla, hinnat alkaen 41 477 € sis. ALV 24 % ja arvioitu autovero.
Double Cab 2.3 dCi 190 hv N-Connecta automaattivaihteistolla, hinnat alkaen 51 528 € sis. ALV 24 % ja arvioitu autovero.
Volvo Trucks laajentaa rengashuoltopalvelutarjontaansa
- Luontiaika
- 12.01.2016 15:30
Kuorma-auton renkaan analysointipalvelun tarkastuksessa on kolme eri vaihetta.
Volvo Truck Center Turku tarjoaa kaiken merkkisille hyötyajoneuvoille tarjottavien rengashuoltopalveluiden lisäksi uutena palveluna renkaiden analysointipalveluita.
Renkaiden analysointipalvelun kerrotaan mahdollistavan renkaiden kulumisen, akseliston suuntauksen, alustan väljyyksien ja rengaspaineiden systemaattisen seurannan.
"Polttoaineen kulutuksessa voidaan saavuttaa jopa 5-6 % säästö ja kilometrisuorite paranee, kun renkaita seurataan ja huolletaan systemaattisesti", toteaa Volvo Finland Ab:n jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm. Analysointipalvelu on nopea ja joustava. Palvelun avulla varmistetaan asiakkaan kaluston entistä parempi tuottavuus ja polttoainetehokkuus", Lindholm jatkaa.
Volvo Trucks tarjoaa ajoneuvokohtaisia rengashuoltopalveluita Lappeenrannan, Mikkelin, Iisalmen, Joensuun, Vaasan, Kemin, Kajaanin, Kokkolan, Kempeleen ja Turun toimipisteissä. Analysointipalvelua tarjotaan toistaiseksi vain Turun toimipisteessä. Myöhemmin renkaiden analysointipalvelu on tarkoitus aloittaa myös Vantaalle syksyllä avattavaan Volvo Group Truck Centeriin.
Kajaanin etanolitehtaan rakentaminen etenee aikataulussa
- Luontiaika
- 12.01.2016 14:09
Maailman ensimmäisen sahanpurua raaka-aineena hyödyntävän etanolitehtaan rakentaminen etenee aikataulun mukaisesti Kajaanin Renforsin Rannan teollisuusalueella SOK:n ja St1:n omistaman North European BioTech Oy (NEB) investointina.
St1 Biofuels Oy:n toimittaman Cellunolix®-laitoksen testiajot aloitetaan tulevan kesän aikana ja raaka-ainetoimitukset ja käyttöönotto alkavat loppuvuodesta 2016. Kaikkiaan tuotekehitys-, suunnittelu- ja rakennusaikana hankkeen työllistävä vaikutus on noin 200 henkilötyövuotta. Toukokuussa alkaa laitoksen käyttöhenkilökunnan rekrytointi, mikä tarkoittaa n. 10 - 15 pysyvää uutta työpaikkaa.
Cellunolix®-laitoksessa valmistettavaa etanolia tullaan käyttämään biokomponenttina tavallisessa bensiinissä ja siitä valmistetaan flexifuel-autoihin sopivaa kotimaista E85-polttonestettä, jota myydään tällä hetkellä jo noin 115 St1-, Shell- ja ABC-asemalla Suomessa.
St1 etsii parhaillaan sijoituspaikkaa kahdelle uudelle Cellunolix®-laitokselle, joiden tuotantokapasiteetti tulisi olemaan vähintään viisinkertainen Kajaaniin nähden – eli 50 miljoonaa litraa bioetanolia vuodessa.
Maksuton asianajajapäivystys laajenee Joensuuhun
- Luontiaika
- 12.01.2016 13:45
Maksuton asianajajapäivystys käynnistyy tammikuussa Joensuussa. Asianajajien eri puolilla maata hoitamissa maksuttomissa asianajajapäivystyksissä kirjastoissa annetaan neuvoja kansalaisten oikeudellisiin huoliin. Päivystyksiä järjestetään säännöllisesti 13 paikkakunnalla: Heinolassa, Helsingissä (Itäkeskus ja Rikhardinkadun kirjasto), Joensuussa, Kajaanissa, Kotkassa, Lahdessa, Mäntsälässä, Oulussa, Porissa, Raumalla, Tampereella, Turussa ja Vantaalla.
Tapahtumassa asianajaja kertoo, onko asiassa tarpeen hakea oikeudellista asiantuntija-apua. Tarvittaessa hän ohjaa asiaan perehtyneen asianajajan tai oikean viranomaisen puoleen.
Päivystyksessä ei laadita asiakirjoja. Lakimiehen kanssa päivystyksessä käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Ajanvarausta päivystykseen ei pysty tekemään eikä neuvontaa anneta puhelimen välityksellä.
Muutoksia postimaksuihin 15. helmikuuta
- Luontiaika
- 12.01.2016 13:07
Posti kertoo siirtyvänsä kokonaisuudessaan kuluttajille tarjottavien käteispalvelujen osalta Euroopassa yleisesti käytettyyn hinnoitteluun, jossa kaikilla kotimaan ja ulkomaan kirjelähetyksillä on omat taksansa. Myös muihin käteismaksullisiin postipalveluihin tulee korotuksia. Taustalla on Postin mukaan postilähetysten määrän voimakas väheneminen. Sen myötä yksittäisen lähetyksen jakelukustannus on sitä kalliimpi, mitä vähemmän on jaettavaa.
Ulkomaan kirjelähetyksissä enintään 20 grammaa painavan kirjeen tai kortin maksu on jatkossa Priority-luokassa 1,30 euroa ja Economy-luokassa 1,20 euroa. Ulkomaan kirjeisiin sopivat postimerkit (1,30 euroa) julkaistaan 26. helmikuuta. 1. ja 2. luokan ikimerkit käyvät maksuksi myös ulkomaille kymmen sentin lisämerkin kanssa.
Yleisimmät postimaksut muuttuvat 15. helmikuuta 2016. Kotimaan 1. luokan postimerkin hinta nousee 1,20 euroon (ennen 1,10 euroa) ja 2. luokan postimerkin hinta 1,10 euroon (ennen 1,00 euroa).
Muutoksia tulee myös Postin edelleenlähetys- ja jakelun keskeytyspalvelujen sekä pakettipalvelujen hintoihin. Postista lähetettävän, enintään 2 kiloa painavan postipaketin hinta on jatkossa 8,10 euroa (ennen 7,90 euroa). Edullisimman, pakettiautomaatilta tai verkosta itsepalveluna lähetettävän S-kokoisen paketin hinta on jatkossa 7,10 euroa (ennen 6,90).
Lisätietoja kuluttajien palveluista ja hinnoista: posti.fi/hinnat ja Postin asiakaspalvelu.
Renault Trucksilta uusi moottorivaihtoehto jakeluautoihin
- Luontiaika
- 12.01.2016 13:03
Renault Trucksin jakeluautomallisto on täydentynyt 11-litraisella D WIDE -mallilla. Erityisesti jakeluajoon ja ympäristönhuoltotehtäviin soveltuvan 18–26-tonnisen D WIDE -mallin voi jatkossa tilata joko 8- tai 11-litraisella moottorilla.
Uudella mallilla Renault Trucks pyrkii vastaamaan entistä paremmin tehokkaampaa moottoria kaipaavien asiakkaiden tarpeisiin.
Nyt mallistoon lisätyn 11 litran DTI 11 Euro 6 -moottorivaihtoehdon tehovaihtoehdot ovat 380- tai 430 -hevosvoimaa – tehovaihtoehtojen vääntöhuiput ovat 1 800 ja 2 050 Nm. Iskutilavuudeltaan 8-litraisen moottorin tehovaihtoehdot säilyvät entisellään 250-, 280- ja 320 -hevosvoimassa.
D WIDE -mallissa on vakiona automatisoitu Optidriver-manuaalivaihteisto. Lisähinnasta autoon tarjotaan muun muassa pienempään polttoaineen kulutukseen tähtäävää Fuel Eco -pakettia sekä käyttöjarrujen kulumisnopeutta hidastavaa Voith-hidastinta.
Vaihtoehtoisen käyttövoiman suosio kasvussa
- Luontiaika
- 12.01.2016 12:38
Trafin mukaan vuonna 2015 rekisteröitiin yhteensä 146 709 uutta ajoneuvoa, mikä oli 1,9 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Vaihtoehtoista käyttövoimaa (hybridi, sähkö, flexifuel, biokaasu) hyödyntäviä henkilöautoja ensirekisteröitiin 3 767 kpl eli lähes 40 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Bensiinikäyttöisiä henkilöautoja ensirekisteröitiin reilut 6 % edellisvuotta enemmän. Dieselkäyttöisten henkilöautoja suosio laski ja niitä rekisteröitiin 6 % edellisvuotta vähemmän.
Kevyempien kulkuvälineiden, kuten moottoripyörien, mopojen ja mopoautojen ensirekisteröinnit sen sijaan vähenivät vuonna 2015. Poikkeuksena moottorikelkat, joiden myynti kasvoi 6 % edellisvuoteen verrattuna.