MAN - Vaihtoautot

SKAL vaatii miljardin euron lisärahoitusta tiestölle

Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL:n mukaan kuljetusala ottaa päästöjen alentamisen tosissaan. Kaasu on vaihtoehto kevyimmissä yhdistelmissä ja sähkö taajamien jakeluliikenteessä. SKAL:n laskelmien mukaan vielä vuonna 2045 yli 80 prosenttia maanteiden tavaraliikenteen energiankulutuksesta on kuitenkin nestemäistä dieseliä. Panostus uusiutuvista raaka-aineista valmistettuun dieseliin ja biokaasuun olisi Suomen tavaraliikenteelle paras ympäristövalinta. SKAL vaatii seuraavaa eduskuntaa laittamaan tiet kuntoon, sillä huonokuntoinen tieverkko lisää polttoaineen kulutusta ja heikentää liikenneturvallisuutta.

SKAL esittää miljardin euron vuotuista lisäpanostusta tiestön ylläpitoon ja kehittämiseen. Liikenneverkkoa tulee kehittää parlamentaarisessa ohjauksessa ja 12 vuoden sykleissä. Miljardin vuotuisesta summasta SKAL ohjaisi 300 miljoonaa euroa perustienpidon rahoitustasoon, toiset 300 miljoonaa euroa tulisi vuosittain tiestön korjausvelan poistamiseen ja suurin erä, 400 miljoonaa euroa, tasokorotukseksi tiestön kehittämisinvestointeihin. Panostus maksaisi itsensä takaisin turvallisuutena ja kilpailukykynä.

Lue lisää...


Volvo Truck Center Lahden uusi huoltopäällikkö Jani Kemppainen

Volvo Truck Center Lahden uudeksi huoltopäälliköksi on nimitetty Jani Kemppainen 2.1.2019 alkaen. Kemppainen on aikaisemmin urallaan toiminut huoltopäällikkönä Volvo Truck Center Lahdessa, Jyväskylässä ja Turussa. Sen jälkeen hän on työskennellyt mm. VV-Autotalo Oy:lla korjaamopäällikkönä.

Jani Kemppainen on koulutukseltaan autotekniikan insinööri ja opiskelee parhaillaan sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi. Hän raportoi Volvo Truck Center Itäisen Suomen aluejohtaja Kalle Hakalalle.


Selvitys: Ruotsissa satsataan liikenteeseen huomattavasti Suomea enemmän

Suomen ja Ruotsin erot liikenteen rahoituksessa ovat huomattavat Ruotsin eduksi, kertoo tuore selvitys. INFRA ry ja Rakennusteollisuus rohkaisevat päättäjiä ottamaan mallia lännestä, jossa liikenneinfraan pantu raha on investointi, ei menoerä.

- Länsinaapurissa osataan pitää ihmiset, tavarat ja raha liikkeellä, INFRAn toimitusjohtaja ja Rakennusteollisuus RT:n infratoimialan johtaja Paavo Syrjö kommentoi 15.1.2019 julkaistua Taloustutkimuksen Ruotsi-Suomi-väylävertailua. 

Vertailun mukaan Ruotsi laittaa kokoonsa suhteutettuna reilusti Suomea enemmän rahaa väyläinvestointeihin ja perusväylänpitoon.

- Nyt Ruotsiin on syntymässä uusi hallitus, joka linjaa toteuttavansa pitkäjänteistä, vuosille 2018–2029 ulottuvaa 700 miljardin kruunun infraohjelmaa. Tämä tarkoittaa vajaata kuutta miljardia vuotta kohden, kun Suomessa liikenneinfraan käytetään alle kaksi miljardia euroa vuodessa, Syrjö mainitsee.

Lue lisää...



Vuoden 2018 Kuljetuskuutio Merja Kyllöselle

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luovuttaa vuoden 2018 Kuljetuskuutio-palkinnon europarlamentaarikko Merja Kyllöselle. Liikenneministerinäkin toiminut Kyllönen on merkittävällä tavalla puolustanut suomalaisen maanteiden tavaraliikenteen etuja EU:n lainvalmistelussa.

Merja Kyllönen on toiminut Euroopan parlamentissa liikenteen säännöksiä valmistelevan TRAN-valiokunnan jäsenenä ja vaikuttanut aktiivisesti maanteiden tavaraliikenteen kannalta keskeisen säädöskokonaisuuden, liikkuvuuspaketin (mobility package) painotuksiin Suomen kannalta myönteisellä tavalla.

Liikkuvuuspaketin käsittelyssä Merja Kyllönen on lähetettyjä työntekijöitä koskevan säädösehdotuksen esittelijänä pyrkinyt ratkaisuun, jossa muun muassa kabotaasiliikenteessä kuljettajalle maksettaisiin kunkin maan sisäisessä liikenteessä edellytettyä palkkaa. Tämä loisi perustan tasapuoliselle kilpailulle sekä harmaan talouden torjunnalle kuljetusmarkkinoilla. Kyllönen on edistänyt tasapuolista kilpailua myös Suomen sisäisillä kuljetusmarkkinoilla tekemällä kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle traktoreiden erityisasemasta kaupallisessa tavaraliikenteessä.

Maanteiden tavaraliikenteen toimintaympäristön edistäminen Suomen kansallisia etuja palvelevalla ja kestävällä tavalla oli perusteena, kun SKAL:n hallitus myönsi Merja Kyllöselle vuoden 2018 Kuljetuskuutio-palkinnon:

- Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole EU:ssa paljonkaan sananvaltaa, ellemme tee tiivistä yhteistyötä kaikkien päätöksentekoon osallistuvien tahojen kanssa. Merja Kyllönen on osannut verkostoitua ja hän on toiminut Suomen ja kuljetusalan hyväksi, toteaa SKAL:n puheenjohtaja Teppo Mikkola.


VW ja Ford yhteistyöhön hyötyajoneuvoissa

Ford ja Volkswagen - yhteistyönä pakettiatuoVolkswagen AG ja Ford Motor Company ovat ilmoittaneet ensimmäisestä virallisesta yhteistyösopimuksesta, jolla on tarkoitus lisätä yhtiöiden kilpailukykyä nopeasti muuttuvalla toimialalla.

Volkwagenin toimitusjohtaja Herbert Diess ja Fordin toimitusjohtaja Jim Hackett vahvistivat yhtiöiden olevan aikeissa kehittää yhdessä pakettiautoja ja keskikokoisia lava-autoja. Fordin molemmille yhtiöille suunnittelemia ja valmistamia lava-autoja on tarkoituksena tuoda yhteisyössä maailmanlaajuisille markkinoille  vuonna 2022.

Keskikokoista lava-autoa seuraa pakettiautojen esittely Euroopassa. Ford suunnittelee ja valmistaa molemmille yhtiöille suuren pakettiauton ja Volkswagen suunnittelee ja valmistaa kevyemmän kaupunkipakettiauton.

Lisäksi Ford ja Volkswagen ovat virallistaneet yhdistävänsä voimansa autonomisten autojen, liikkumispalveluiden ja sähköisten ajoneuvojen kehittelemisessä. Yhtiöt ovat myös avoimia mahdollisien muiden ajoneuvojen kehittämiselle tulevaisuudessa.

Yhteistyöhön ei liity ristiinomistuksia ja sitä hallitaan yhteisellä toimikunnalla. Toimikunta koostuu molempien yhtiöiden johtohenkilöistä ja sitä johtavat Hackett ja Diess.


Volkswagen Hyötyautot pakettiautojen ykkönen vuonna 2018

K-Auton maahantuomien autojen rekisteröinnit olivat vuonna 2018 yhteensä 25 056 autoa, yhteenlasketun markkinaosuuden ollessa 18,0 %.

Volkswagen Hyötyautot teki jälleen – jo kolmantena vuotena peräkkäin – uuden myyntiennätyksen, kun sen automalleja rekisteröitiin Suomessa eri ajoneuvoluokissa yhteensä 4 731 kappaletta. Volkswagen oli pakettiautojen markkinajohtaja 3 772 kappaleella ja 24,3 % markkinaosuudella. Suomen suosituin pakettiautomalli oli Volkswagen Transporter 2 484 kappaleella ja 16,0 % markkinaosuudella. Peräti 44,5 % Transportereista ja 41,5 % kaikista Suomessa rekisteröidyistä Volkswagen-pakettiautoista oli 4MOTION-nelivetomalleja. Nelivedon suosiosta kertoo myös se, että Volkswagen Transporter -pakettiauto oli Suomen kolmanneksi ostetuin nelivetoinen automalli.

- Vuosi 2018 oli meille kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Volkswagen oli sekä pakettiautojen että nelivetoisten pakettiautojen markkinajohtaja Suomessa. Monipuolinen mallistomme ja verkostomme tarjoamat palvelut vastaavat erinomaisesti laajan asiakaskuntamme tarpeisiin. Erityisesti iloitsemme uuden Volkswagen Crafterin menestyksestä, sillä Crafter-malliston rekisteröinnit kasvoivat kaikkiaan yli 60 %, kertoo Juha-Pekka Sihvonen, Volkswagen Hyötyautojen johtaja.

Lue lisää...


Uusi valtatie Keski-Suomen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet-hankkeessa uudistettiin valtatietä 4 ja sen tieyhteyksiä sekä peruskorjattiin 47 km rataa välillä Jyväskylä-Äänekoski. Perjantaina 11.1.2019 liikenne pääsi kulkemaan uutta paranneltua Nelostietä Myllyntauksesta Äänekosken kaupungin kohdalle. Samalla liikenteelle otettiin myös Tärttämäen ja Myllyntauksen sillat sekä Äänekosken kaupungin eritasoliittymä, joka toimii Äänekosken kaupungin pääliittymänä.

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet-ratahanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä-Äänekoski välille, joiden välillä rataosuus myös sähköistettiin. Parannustöihin sisältyi perusparannuksen lisäksi tunnelien korjauksia, siltojen uusimisia, turvalaitteiden lisäämistä ja tasoristeysten parantamista. Hankkeessa parannettiin myös Tampere - Orivesi rataosuuden liikenteen välityskykyä ja korjattiin tunneleita välilllä Jämsänkoski - Jyväskylä. Rataosuus valmistui aikataulussaan elokuussa 2017.

Valtatietä 4 uudistetaan välillä Hirvaskangas-Mämme yhteensä 15 km. Tien välityskykyä parannetaan muuttamalla valtatie 4 välillä Myllyntaus–Äänekosken keskustan liittymä kolmen kilometrin matkalla 2 + 2 kaistaiseksi. Muilla hankkeeseen sisältyvillä osuuksilla tie muutetaan keskikaiteelliseksi 1 + 2 ja 1 + 1 kaistaiseksi tieksi.

Lue lisää...


Hyvinkäälle luomubiokaasun tankkausasema

Energiayhtiö Nivos avaa Hyvinkään Palopurolle luomubiokaasun julkisen tankkausaseman. Yhdessä viereisen Knehtilän luomutilan kanssa Palopuron tankkausasema ja biokaasulaitos muodostavat Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen agroekologisen symbioosin, jossa luomutilan viljelyn sivuvirrat hyödynnetään luomubiokaasun tuottamiseen.

Helsingin yliopiston mallinnukselle pohjautuva Palopuron hanke on niittänyt mainetta ulkomailla asti ja ollut Suomen esimerkkinä YK:n ilmastokokouksessa. Erilaisia toimijoita yhdistävä hanke syntyi tarpeesta ryhtyä konkreettisiin tekoihin kestävän maatalouden ja energian puolesta.

Tankkausaseman tulevia käyttäjiä ovat kaasuautoilijat, joiden määrä kasvaa Suomessa huimaa vauhtia. Kaasuautoiluun houkuttelee paitsi vähäpäästöisyys, myös sähköautoilua toistaiseksi edullisemmat kustannukset.

Lue lisää...


FREJA Suomi aloitti maakuljetukset LBG-rekalla

Joulukuun 2018 alusta lähtien FREJAn kuljetuksia on Suomessa hoidettu biokaasulla. FREJA aloitti yhteistyön Gasumin kanssa irtoperäliikenteessä ajamalla kuljetuksia Ivecon Stralis NP -puoliperäveturilla. Yhteistyön taustalla on elokuuhun 2020 asti jatkuva CIVITAS ECCENTRIC -hankkeeseen kuuluva ja osin EU-rahoitteinen tutkimus, joka tuottaa tutkittua tietoa kaasun käytöstä raskaan liikenteen kuljetuksissa. CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa kehitetään puhdasta liikkumisjärjestelmää testaamalla biokaasuautoja sekä biokaasun käytön kasvamista logistiikassa. 

- Toimintasäteemme on noin tuhat kilometriä, ja Gasumin tankkausasemia löytyy esimerkiksi Turusta, pääkaupunkiseudulta ja Jyväskylästä, joten tankkaaminen onnistuu kuljetusreitin varrella helposti, FREJAn liikenteenhoitaja Antti Setälä kertoo.

Lue lisää...


Ensimmäisenä Euroopassa - DS Crossbackin hybridi Suomessa myyntiin

DS 7 Crossback SUV:n myynti Suomessa alkoi vuoden 2018 lopulla. Tammikuun toisena viikonloppuna avautuvat DS:n oman myymälän, ekslusiivisen DS Store Helsingin ovet Vantaan Petikossa, jonka jälkeen automaailmaan tauon jälkeen palannut ranskalainen ylellisyys on kaikkien saatavilla.

Markkinoille DS 7 Crossback tuli ensin tehokkailla ja vähäpäästöisillä bensiini- ja dieselmoottorivaihoehdoilla, mutta myymälän avautumisen kunniaksi Suomi aloittaa ensimmäisenä Euroopassa DS 7 Crossback SUV E-TENSE 4x4 nelivetoisen lataushybridin ennakkomyynnin jo nyt. DS 7 Crossback E-TENSE 4x4 lataushybridi -mallisto vastaa lähes täysin muuta DS 7 Crossback -mallistoa, mutta tuo asiakkaalle nelivetoisen lataushybridin perinteisten voimalinjojen rinnalle.

Lue lisää...


Ervasalo siirtyy Ruotsin DHL Expressenin toimitusjohtajaksi

Peter Ervasalo on valittu Ruotsin DHL Expressin uudeksi toimitusjohtajaksi. DHL Expressenin Suomen osastoa aiemmin johtanut Ervasalo on ollut DHL:n palveluksessa vuodesta 2008. Sitä ennen Ervasalo on ollut TNT:n ja UPS:n palkkalistoilla.

Uudessa roolissaan Ervasalo jatkaa DHL Expressin Euroopan johtoryhmän jäsenenä ja raportoi suoraan DHL Express Europan toimitusjohtaja Alberto Nobisille


Uusi FordStore hyödyntää aurinkoenergiaa ja maalämpöä

Autokonserni Laakkonen vahvistaa asemaansa Suomen suurimpana Ford-autojen jälleenmyyjänä avaamalla uuden FordStore-liikkeen Espooseen. Liike sijaitsee kauppakeskus Liilan naapurissa.

Uudessa liikerakennuksessa hyödynnetään kestäviä ratkaisuja. Koko rakennus, jonka kokonaistilavuus on 35 095 kuutiota, lämpiää maalämmöllä. Maalämpökaivoja on kaikkiaan kolmetoista. Kiinteistön tarvitsema sähköenergia tuotetaan osittain aurinkopaneeleilla. Tontin toiseen päätyyn on jätetty rauhoitettu alue liito-oraville.

Uusi liike on Laakkosen kolmas FordStore Suomessa, aiemmat palvelevat Helsingin Herttoniemessä ja Turussa. Lisäksi Laakkosella on täyden palvelun Ford-liike Porvoossa.

Uuden FordStore Laakkonen Espoon kutsuvierastilaisuudessa torstaina avajaissanat lausui Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Yleisöavajaisia vietetään tänä viikonloppuna 12.-13.1. FordStore Espoon osoite on Martinsillantie 14.


ABAX Driving Behaviour turvallisemman ajotavan tukena

ABAX on lanseerannut uuden tuotteen: ABAX Driving Behaviour -ajotapapalvelu. Palvelun avulla yrityksesi pystyy seuraamaan ja kehittämään kuljettajien päivittäistä ajokäyttäytymistä, joka voi lisätä yrityksesi tehokkuutta sekä turvallisuutta. Tehokkaasti ja turvallisesti hyödynnetty ajokalusto kuluttaa vähemmän polttoainetta, tarvitsee harvemmin huoltoja, on ympäristöystävällisempi ja joutuu harvemmin onnettomuuksiin.

ABAX Triplog -laitteen kiihtyvyysmittari tunnistaa seuraavat ajotapahtumat: rajut jarrutukset, kiihdytykset sekä tiukat käännökset oikealle ja vasemmalle. Kun kiihtyvyysmittari saavuttaa tietyn kynnyksen, ABAX-laite lähettää viestin järjestelmään, joka kirjaa ajotapahtuman ja analysoi tiedot. ABAX Driving Behaviour pisteyttää kuljettajan ajosuorituksen, joka perustuu näihin ajotapahtumiin. ABAX Driving Behaviour on lisäpalvelu, joka toimii ABAX Triplog -sähköisen ajopäiväkirjan kautta, joten uutta laitetta ei tarvitse hankkia.

Ajotapahtumat kirjautuvat myös Googlen integroituun karttaan. Näet tarkalleen, milloin ja missä tapahtuma tapahtui, ja voit kysyä kuljettajalta lisätietoja tapahtumasta. ABAX Driving Behaviour tehostaa yrityksesi jokaista ajoneuvoa. Huolimattoman ajon ja huonojen ajotapojen vähentämisen seurauksena yrityksesi vähentää ajoneuvojen huollon tarvetta ja polttoaineen kulutusta.

Työkalu muodostaa yhteenvedon keskeisistä ajotapahtumista, ja pisteyttää jokaisen kuljettajan niiden perusteella. Pystyt nopeasti visualisoimaan ja vertaamaan huonoja ajotapoja, ja lisätä ajokoulutusta niille osa-alueille, joissa sitä eniten tarvitaan. Näin kehität ajokalustosi suorituskykyä ja pienennät onnettomuusriskiä.


Akkusähkökuorma-autoista ei ole ratkaisuksi Suomen kuljetuksissa

Akkuteknologian kehittyessä myös sähkökuorma-autoja on tulossa kaupallisesti tarjolle. Ne kuitenkin sopivat Suomen oloihin huonommin kuin Keski-Eurooppaan, koska täällä kuljetuksissa käytetään raskaita täysperäkuorma-autoja. Lisäksi suurten akkujen tarvitsemien latausasemien rakentaminen vaatisi muutoksia paikallisiin sähköverkkoihin. Ratkaisu kuljetusten sähköistämiseen voikin Suomessa löytyä pääteiden sähköistämisestä, ehdottaa tuore tutkimus.

Henkilöautojen sähköistäminen etenee nopeasti. Useat kuorma-autovalmistajat, kuten Daimler, Volvo ja Tesla, ovat viime aikoina esitelleet myös suurempia, jakelukuorma-autoiksi tai puoliperävaunujen vetoautoiksi sopivia akkusähköautoja.

- Sähkökuorma-autot ovat aiemman tutkimuksen mukaan elinkaarikustannuksiltaan dieselkäyttöisiä edullisempia kevyiden jakelukuorma-autojen kokoluokassa. Akkukustannusten pieneneminen voi tehdä myös suuremmista sähkökuorma-autoista taloudellisesti kannattavia, Assistant Professor Heikki Liimatainen Tampereen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä kertoo.

Vernen tutkijat tarkastelivat yhteistyössä ETH Zürichin kollegojen kanssa sähkökuorma-autojen potentiaalia Suomessa ja Sveitsissä. Applied Energy -journaalissa julkaistujen tulosten mukaan nykyisellä akku- ja latausteknologialla sähkökuorma-autot voisivat Sveitsissä vähentää kuorma-autojen päästöjä 28 prosenttia, mutta Suomessa vain 13 prosenttia.

- Suuri ero maiden välillä johtuu siitä, että Sveitsissä pääosa kuljetuksista tehdään puoliperävaunuilla, mutta Suomessa raskaammilla täysperävaunuyhdistelmillä, Liimatainen selittää.

Lue lisää...


Uuden Opel Zafira Lifen kuvat julkistettu

Opelin monikäyttöisen tila-auton, Opel Zafira Lifen uusimman sukupolven ensimmäiset kuvat on julkistettu. Uutuudesta on saatavana kolme eri pituutta, joista jokaisen voi valita jopa 9-paikkaisena. Se esitellään virallisesti Brysselin autonäyttelyssä 18. tammikuuta. Mallisto kasvaa myöhemmin täyssähköversiolla, joka tulee markkinoille vuonna 2021.

Opel Zafiran ensimmäinen sukupolvi julkistettiin jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja nyt on jo neljännen sukupolven aika. Uudessa Zafira Life -mallistossa on kolme pituusvaihtoehtoa: 4.6-metrinen ”Small”, 4.95-metrinen ”Medium” ja 5.30-metrinen ”Large”. Kaikki pituusversiot ovat saatavana jopa yhdeksänpaikkaisina. Medium- ja Large-mallien 35 senttimetriä pidempi (3.28 m) akseliväli takaa takamatkustajille ruhtinaalliset jalkatilat, mikä tekee uutuudesta vahvan kilpailijan D-segmentin tila-autoille.

Lue lisää...


Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!