MAN - Vaihtoautot

Pietarin Suomen asema. 

Tänä päivänä 150 vuotta sitten, keisari Aleksanteri II:n nimipäivänä, 11. syyskuuta 1870 avattiin ensimmäinen rautatieyhteys Suomen ja Venäjän välille, kun Riihimäen ja Pietarin välinen rata, ns. Pietarin rata otetiin käyttöön. Rata Helsingistä Riihimäelle oli valmistunut jo aiemmin, joten uusi rata yhdisti myös Helsingin ja Pietarin kaupungit toisiinsa.

Tänä päivänä Helsinki-Pietari-rata on tärkeä henkilö- ja tavaraliikenteen väylä, jolla kulkee sekä nopeaa henkilöliikennettä että raskasta tavaraliikennettä. Rata kuuluu TEN-T-liikenneverkkoon, jonka tavoitteena on turvallinen ja kestävä EU:n laajuinen liikennejärjestelmä sekä tavaroiden ja ihmisten saumatonta liikkumista edistäminen.

Valmistuessaan Pietarin rata helpotti etenkin maiden välistä tavaraliikennettä ja ulkomaankauppaa. Sadanviidenkymmenen vuoden aikana kasvu on ollut huima: viime vuonna tavaraliikenteen määrä oli Vainikkalasta noin 8,1 miljoonaa tonnia. Myös henkilöliikenne on alusta asti ollut keskeinen osa Pietarin radan liikennettä. Vuonna 2010 matka-aika kutistui Allegro-junan myötä kolmeen ja puoleen tuntiin. Henkilöliikenne Pietarin radalla onkin viime vuosina ollut voimakkaassa kasvussa ja vuonna 2019 Vainikkalassa tehtiin yli 650 000 rajanylitystä vuodessa.

Pitkä historia, monta tarinaa – verkkonäyttely kokoaa ratayhteyden historian

Nälkärataa rakentamassa, huvilaelämää Terijoella, matkantekoa Sibelius-junalla...Verkkonäyttely tarjoaa useita näkökulmia radan historiaan. Väyläviraston ja Rautatiemuseon verkkonäyttely Helsinki-Pietari-radan vaiheista tarjoaa herkullisia yksityiskohtia 150 vuotiaan yhteyden historiasta. Verkkonäyttely on pysyvä. Rautatiemuseolla avautuu lisäksi valokuvanäyttely syksyn aikana.

Linkki verkkonäyttelyynhttps://helsinkipietari150.vayla.fi