Scania-Markkinajohtaja

Etanolia kestävää polttoaineletkua Koivuselta

Koivunen Oy ilmoittaa täydentäneensä tuotevalikoimaansa uudella etanolin ja BIO-polttoaineen kestävällä polttoaineletkusarjalla. Polttoaineletku on vahvistettu tekstiilivahvikkeella sekä FKM-sisäkumilla.

Jälleenmyynti:  Fixus-liikkeet ja muut hyvin varustetut varaosaliikkeet kautta maan.


Scanialle uusi toimitusjohtaja

Henrik Henriksson (s. 1970) on nimitetty Scania AB:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja konsernijohtajaksi. Henriksson aloittaa 1.1.2016 ja hän seuraa tehtävässään Per Hallbergia. Samasta päivästä alkaen Henrikssonista tulee Volkswagen Truck & Bus:n johtokunnan jäsen.

Henriksson on työskennellyt Scanian palveluksessa vuodesta 1997 alkaen eri johtotehtävissä.

 


Itsenäisyyspäivän paraatin teemana ilmapuolustus

Jyväskylässä 6. joulukuuta järjestettävään itsenäisyyspäivän valtakunnalliseen paraatiin osallistuu noin 650 henkilöä ja 50 ajoneuvoa kaikista puolustushaaroista. Harjun stadionilla pidettävän paraatikatselmuksen ja Yliopistonkadulla toteutettavan ohimarssin lisäksi Jyväskylän kauppatorilla voi tutustua ilmavoimien ja maavoimien kalustoon.

Paraatipäivä huipentuu ohimarssiin, jossa voi nähdä ensimmäistä kertaa Keski-Suomessa maavoimien Leopard 2A6 taistelupanssarivaunun. Marssivien ja moottoroitujen osien lisäksi paraatiin liittyy ilmavoimien Hornetien ja Hawkien sekä maavoimien helikopterikaluston ylilento.

Paraatin vastaanottaa ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Kim Jäämeri yhdessä Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Pauli Partasen sekä veteraanien edustajien Lauri Lehtisen ja Antti Savelan kanssa. Paraatijoukkoja komentaa ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatikenraali Petri Tolla.

Paraatin vaikutuksesta liikennejärjestelyihin ilmoitetaan myöhemmin.



Hiabille 90 kuormausnosturin tilaus

Australialainen Coates Hire on tilannut Cargoteciin kuuluvalta Hiabilta 90 HIAB-kuormausnosturia ja niiden asennuksen. Tilauksen arvo on yli kaksi miljoonaa euroa.

Kuormausnosturit toimitetaan Coates Hirelle vuoden 2015 lopussa ja vuoden 2016 alussa.


Trafi muuttaa hinnoitteluaan

Tänään voimaan astuva maksuasetuksenmuutos vaikuttaa mm. ajoneuvojen sähköisiin rekisteröintitoimenpiteisiin ja muihin rekisteröintipalveluiden hinnoitteluihin. Trafin mukaan maksutaulukkoon on tehty myös yksittäisiä suoritemuutoksia ja -tarkennuksia.

Uusia maksuja sovelletaan 16.11.2015 alkaen vireille tuleviin asioihin. Maksuasetus on voimassa vuoden 2015 loppuun saakka.

Trafin maksuasetuksen muutos 16.11.2015 alkaen - 1273/2015


GM esitteli kaksi uutta diesel lava-automallia

General Motors toi 2,8-litraisen Duramax dieselmoottorin tarjolle uutena vaihtoehtona GMC Canyon- ja Chevrolet Colorado –malleihin Amerikan markkinoille vuodelle 2016.

Nyt ensimmäistä kertaa Amerikassa lava-auton voimanlähteeksi sovitettavan nelisylinterisen, EGR-pakokaasujen kierrätyksellä ja pakokaasujarrulla varustetun koneen parhaaksi tehoksi ilmoitetaan 135 Kw (181 hv) / 3400 r/min ja vääntömomentiksi kiitettävät 500 Nm / 2000 r/min. Moottorin jatkeena on GM:n 6-portainen, värinänvaimentimella varustetulla momentinmuuntimella varustettu Hydra-Matic 6L50 automaattivaihteisto.

Valmistaja ilmoittaa takavetoisten mallien maantie kulutuslukemaksi 25 mailia per gallona (9.4l/100km) ja nelivetoisien 23 mailia per gallona (10.2l/100km).

GM:n mukaan matalaan kulutuslukemaan ylletään muuttuvalla siipigeometrialla varustetun ahtimen ja keraamisten hehkutulppien ansiosta.

Valmistajan mukaan nelivetoiset dieselmallit toimitetaan tuoreimmalla automaattisesti kytkeytyvällä nelivetojärjestelmällä.

GM valmistaa nelisylinteriset dieselmoottorinsa Thaimaassa sijaitsevassa moottoritehtaassaan. Tuotantoyksiköstä valmistuvat myös Isuzun D-Max –malleissa käytettävät 2,5- ja 2,8 -litran dieselit.

Mallien Euroopan mallistoon saattaminen GM:n puolesta on teknisistä yhteyksistä huolimatta epätodennäköistä


EIP rahoittaa tunnelin rakentamista Tampereella

Euroopan investointipankki (EIP) on myöntänyt Tampereen kaupungille 100 miljoonan euron pitkäaikaislainan. Laina on myönnetty 2,3 kilometrin pituisen tietunnelin rakentamiseen ja sen eritasoliittymien ja muiden liikennejärjestelyjen toteutukseen.

Tampereen tunnelin rakennustöiden odotetaan valmistuvan vuonna 2017, ja tunneli on valmistuessaan Suomen pisin.


Uuden katsastuslain vaikutukset vähäisiä

Trafin mukaan uuden katsastuslain vaikutukset ovat ensimmäisenä vuonna olleet vähäisiä, mutta uudistukselle asetetut tavoitteet näyttävät pääasiassa toteutuneen. Lain keskeisiä tavoitteita oli hintojen nousun hillitseminen.

Henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastuksen osalta tavoite näyttää toteutuneen, sillä määräaikaiskatsastuksen keskimääräiset hinnat ovat muutamia prosentteja alhaisempia kuin lain voimaantullessa.

Katsastuslain uudistuksessa tavoiteltiin lisäksi palvelujen tarjonnan ja kilpailun lisääntymistä sekä katsastuspalvelujen saatavuuden varmistamista.

Kevyiden ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksia tarjoavien toimipaikkojen määrä kasvoikin 6 % (26 toimipaikkaa). Sen sijaan raskaiden ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksia tarjoavien toimipaikkojen määrä väheni 5 %.

Trafin arvion mukaan katsastustoiminnan laadussa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta katsastustoimipaikkojen keskinäiset laatuerot näyttävät pienentyneen.


Suomen ja venäjän tieliikennesopimukseen muutoksia

Suomen ja Venäjän välisessä tavaraliikenteessä ehdotetaan noudatettavaksi yhtenäisiä enimmäispainosäädöksiä. Lisäksi esitetään uusia säännöksiä Suomen ja Venäjän väliseen taksiliikenteeseen sekä venäläisten Suomessa käyttämiin ajokortteihin.

Jatkossa kuorma-autojen painoraja on 40 tonnia, mutta esimerkiksi satamista tuleville konttikuljetuksille sallitaan 44 tonnin enimmäispaino.

Suomen ja Venäjän välisestä taksiliikenteestä ei ole tähän mennessä ollut sääntelyä. Jatkossa taksilla tapahtuvat ennalta tilatut noutokuljetukset toisesta valtiosta eivät vaatisi erityisiä lupia. Sallitun taksiliikenteen edellytyksenä olisi kansallinen taksilupa sekä luettelo matkustajista noutopaikkoineen. Lisäksi autoissa täytyy olla ulkoinen tunnus, kuten nykyisin käytettävä valaistava taksikilpi.

Venäläiset kuljettajat ovat tähän saakka voineet käyttää Suomessa pelkkää kansainvälistä ajokorttia ajo-oikeutensa todistamiseen. Kansainvälinen ajokortti ei kuitenkaan ole varsinainen ajokortti vaan kansallisen ajokortin käännös ja valvonnan apuväline, eivätkä siihen tehdyt merkinnät esimerkiksi ajo-oikeuden menetyksestä Suomessa välity varsinaiseen ajokorttiin. Tästä syystä venäläisillä kuljettajilla täytyy jatkossa olla aina mukanaan kansallinen ajokortti.

Muutokset sisältyvät Suomen ja Venäjän väliseen tieliikennesopimukseen, ja niiden täytäntöönpanosta säädetään Suomessa lailla. Hallitus esittää sopimuksen määräysten voimaansaattamista vuoden 2016 alusta lähtien.


Ahtaajilla työnseisauksia Vuosaaressa ja Kotkassa

Satamaoperaattori Stevecon ahtaajat järjestävät työnseisauksia 13.-14.11.2015 Vuosaaren ja Kotkan satamissa.


Venäjä alkaa periä tienkäyttömaksua raskaalta liikenteeltä‏

Venäjä ottaa sunnuntaina 15. marraskuuta käyttöön raskaan liikenteen tienkäyttömaksun Venäjän federaation teillä. Maksu koskee vähintään 12 tonnia painavia ajoneuvoja.

Tiemaksu koskee kaikkien maiden ajoneuvoja. Se on kilometripohjainen ja voimassa federaation tieverkolla. Perusperiaate on, että maksu veloitetaan ajettujen kilometrien mukaan.

Maksu on 15.11.2015 alkaen 1,53 ruplaa/km, ja keväällä 2016 se nousee 3,06 ruplaan. Vuoden 2019 alusta lähtien maksu on 3,73 ruplaa kilometriltä.

Ajoneuvon liikkumista seurataan satelliittijärjestelmän avulla, jolloin ajoneuvon ei tarvitse pysähtyä maksamista varten. Maksu veloitetaan automaattisesti, kun kuljetusyritys on etukäteen luonut tilin järjestelmään ja suorittanut etumaksun.

Maksun perintää varten Venäjän kansainvälisillä rajanylityspaikoilla tulee jaettavaksi ajoneuvoihin ilmainen päätelaite, jonka mukaan ajetut kilometrit veloitetaan.


Waberer´s siirtää pörssilistaustaan myöhemäksi

Unkarilainen kuljetusliike Waberer´s International ilmoitti siirtävänsä aikaisemmasta, lokakuussa antamastaan ilmoituksesta poiketen listautumistaan Unkarin pörssiin määräämättömäksi ajaksi. Yhtiön hallitus ilmoitti syyksi listautumisen siirtymisestä vain lauseella: "Vallitsevien markkinaolosuhteiden haasteelliset tulevaisuuden näkymät" 

Puoliksi perustajansa György Webererin ja sijoitusyhtiö Mid Europa Investin omistama noin 4000 auton kuljetusyritys lukeutuu noin 261 miljoonan euron liikevaihdollaan Euroopan suurimpiin kuljetusliikkeisiin. 


Merirahdin markkinakatsaus 11/2015

DHL Global Forwardingin mukaan Kaukoidästä Eurooppaan suuntaavat laivat ovat edellisistä kuukausista poiketen nyt huomattavan täynnä, ja osa lasteista on jopa jouduttu siirtämään myöhempiin lähtöihin. Tuoreimman tiedon mukaan varustamot ovat korottamassa hintojaan marraskuulle keskimäärin 800 USD / TEU.

Viennissä Euroopasta Kaukoitään on esiintynyt jonkin verran kapasiteettipulaa, joka johtuu Kaukoidän tuonnissa aiemmin pois jätetyistä lähdöistä. Tilanteen odotetaan helpottuvan viikosta 48 eteenpäin.

USA:n vientikuljetuksissa on odotettavissa kapasiteetin vähentämistä: tämänhetkisen tiedon mukaan talvikaudeksi jää pois ainakin kaksi yhteyttä / viikko Euroopasta itärannikolle. Kuljetustoimeksiannot kannattaa tehdä mahdollisimman hyvissä ajoin.

USA:n satamissa ruuhkat jatkuvat sekä länsi- että itärannikon satamissa kotimaankuljetusten ongelmien vuoksi.

Etelä-Amerikassa hinnat ovat säilyneet pääosin ennallaan ja kapasiteettia on käytössä riittävästi. Meksikon kuljetuksissa kysyntä on ollut viime aikoina vilkkaampaa kuin muualle alueella.

Lähi-idän ja Välimeren alueelle suuntautuvassa viennissä laivat ovat tällä hetkellä suhteellisen täynnä.

Suomea pitkään vaivannut konttipula on hieman tasoittunut ja vientikelpoista konttikalustoa löytyy Suomessa tällä hetkellä kohtalaisesti.


Vapaan reitityksen ilmatila käyttöön

Lentoreitit lyhenevät, kun Suomessa, Norjassa, Virossa ja Latvian maissa otettiin 12.11 käyttöön vapaan reitityksen ilmatila, FRA (Free Route Airspace).

Vapaalla reitityksellä saadaan joustavuutta ja tehokkuutta ilmatilan käyttöön. Lentoyhtiöt voivat nyt entistä paremmin optimoida koneeseen tankattavan polttoaineen määrän ja ottaa paremmin huomioon sään ja muut ilmatilan käyttäjät suunnitellessaan lentoreittiään.


PSYM 2015 – Ehdot valmistuneet

Uudet PSYM 2015 -ehdot on julkaistu ja ne tulevat voimaan 1.1.2016.

Ehdot on luettavissa täältä (pdf).