Scania 70 vuotta Suomessa

Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikennesopimus vahvistettavaksi

Hallitus on esittänyt 2. kesäkuuta, että tasavallan presidentti vahvistaisi suorasta kansainvälisestä rautatieliikenteestä Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen. Samalla tasavallan presidentti vahvistaisi lain, jossa määritellään sopimukseen liittyvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta.

Lue lisää...


EU: Sähköautot saastuttavat enemmän kuin dieselit!

EU:n julkistama tilastointi osoittaa sähköautojen aiheuttavan CO2-päästöjä keskimäärin 57 g/km lähteestä käyttöön. Vastaavasti pienikulutuksisen dieselauton CO2-päästö on 18 g/km ja uusiutuvaa esimerkiksi NEXBTL-dieseliä käyttävien raskaidenkin autojen CO2-päästö 40 g/km. Tulokset ovat käänteentekeviä jokapäiväisessä keskustelussa autojen päästöistä ja päästöttömyydestä.

Lue Pentti Mustosen erikoisartikkeli aiheesta seuraavata Auto, tekniikka ja kuljetuksen 6/2016 numerosta.


Pernod Ricardin logistiikkatoiminnot Suomessa Skanlogille

Juomalogistiikkaan erikoistunut Skanlog ja Pernod Ricard Finland ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä Pernod Ricardin Suomen logistiikkatoiminnot siirtyvät Skanlogille. Osana sopimusta Skanlog ottaa haltuunsa Pernod Ricard Finlandin Turussa sijaitsevan logistiikkakeskuksen ja kaikki sen työntekijät siirtyvät Skanlogin palvelukseen.



BET2016: Irizar i2e yllättää

Bus Euro Test 2016 ratkaisee Brysselissä, mikä viidestä loppuvertailuun valikoidusta kilpailijasta julistetaan Vuoden Kaupunkibussiksi 2017. Vertailutestissä espanjalainen Irizar i2e, puolalainen Solaris Urbino 12 Electric, hollantilainen Ebusco 2,0 Electric, saksalainen Mercedes-Benz Citaro NGT ja belgialainen Van Hool Exqui City kulkevat Bordet-Scheerbeek-Bordet reitin kapeita katuja kansainvälisen Bus of the Year juryn 21 Euroopan maata edustavien erikoistoimittajien kuljettamina kolmipäiväisessä vertailutestissä. Loppukilpailijoista Mercedes kulkee CNG-kaasulla, kaikki muut sähköllä. Van Hool on 18 m pitkä 3-akselinen nivelbussi, muut 12-metrisiä 2-akselisia.

Lue lisää...


Posti mukaan elintarvikelogistiikkaan

Posti Oy ja Veine Oy ovat 1.6.2016 allekirjoittaneet aiesopimuksen, lämpösäädeltyyn logistiikkaan erikoistuneen Veine Oy:n koko osakekannan myymisestä Postille.

Postin Paketti- ja logistiikkapalveluiden johtaja Jukka Rosenbergin mukaan yritysostolla Postin logistiikkapalvelut laajenevat strategian mukaisesti elintarvikelogistiikkaan. Toteutuessaan se tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin Postin kuin Veinen nykyisille asiakkaille.

Tavoitteena on toteuttaa kauppa elokuussa 2016. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää, kaupan osapuolet eivät julkista kauppahintaa.


Otalammen ylikulkusilta korjataan

Otalammen ylikulkusillan korjaus aiheuttaa muutoksia Vihdissä seututien 120 (Vihdintie) liikennejärjestelyihin kesä–elokuussa.

Alustavien sekä viimeistelevien töiden aikana ajoneuvoliikenteen käytössä on nykyiset ajokaistat sekä alennettu 50 km/h nopeusrajoitus. Pintarakenteiden korjaustöiden aikana viikoilla 25 - 33 ajoneuvoliikenteen käytössä on yksi ajokaista liikennevalo-ohjauksella.

Korjaustöiden kerrotaan alkavan kesäkuun alussa ja ne valmistuvat syyskuun puoliväliin mennessä.


Rahtarien ajotaidon MM-kilpailut Suomessa

Rahtarit ry järjestää 30. raskaan liikenteen ammattikuljettajien ajotaidon MM-kilpailut 26.-27.8.2016 Jyväskylässä. Kilpailupaikkana toimii Jyväskylän Paviljonki.

Ajotaidon MM-kilpailut järjestetään joka toinen vuosi kansainvälisen kuljettajajärjestö UICR:n jäsenmaissa. Edellinen kilpailu oli Puolassa syksyllä 2014. Suomi on isännöinyt kilpailua viimeksi vuosina 1979 ja 1984.

Tämän vuoden kilpailun päävastuuhenkilönä toimii Rahtarit ry:n toiminnanjohtaja Hanna Seppä.

Kilpailussa kuljettajat suorittavat tarkkuutta ja huolellisuutta vaativia tehtäviä. Menestyminen edellyttää erinomaista ajoneuvon käsittelytaitoa. Ajotaitoradalla voi olla erilaisia peruutus- tai arviointitehtäviä ja kilpailijoita testataan radan lisäksi muillakin osa-alueilla. Heidän tulee hallita myös kuljetusalaan liittyvät lait ja asetukset teoriakokeen muodossa sekä suorittaa ajoonlähtötarkastus. Kilpailuun odotetaan noin 120 kilpailijaa eri jäsenmaista. Rahtarit ry:n ja samalla Suomen virallinen edustusjoukkue on valittu SM Ajotaito 2014 ja 2015 tulosten perusteella.


Maailman pisin rautatietunneli käyttöön

Maailman pisin ja syvin rautatietunneli avattiin Sveitsissä kesäkuun alussa. Gotthardin tunneli kulkee Alppien läpi ja on 57 kilometriä pitkä. Vuoriston halkovan tunnelin on tarkoitus nopeuttaa ihmisten ja tavaran rautatieliikennettä pohjoisen ja eteläisen Euroopan välillä.

17 vuotta työn alla ollut infrahanke on tullut kustantamaan yli 12 miljardia euroa ja työntekijöitä on ollut urakoimassa 2 600 henkilöä. Pitkää tunnelia kaivoi jättimäinen porakone, jolla oli mittaa huikaisevat 410 metriä, mikä vastaa neljän jalkapallokentän pituutta.

Rahti kulkee tulevaisuudessa tunnelin läpi 250 km/h, syvimmillään 2,3 kilometriä vuoren alla.


Hyötyajoneuvokauppa positiivisessa nosteessa

Autoalan tiedotuskeskuksen tilastojen mukaan toukokuussa ensirekisteröitiin yhteensä 1 071 pakettiautoa, mikä on 15,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuoden alusta lukien pakettiautoja on ensirekisteröity yhteensä 5 491 kappaletta ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna rekisteröintimäärä on kasvanut 13,6 prosenttia.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin toukokuussa 334 kappaletta. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna määrä on 35,8 prosenttia suurempi. Vuoden alusta lukien uusia kuorma-autoja on rekisteröity 1 400 kappaletta, mikä on 29,0 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Kuorma-autojen ykkönen on Scania 404 autolla, toisena on Volvo 391 autolla ja kolmantena Mercedes-Benz 263 autolla. Loput kärkikymmenikköön sijoittuneet automerkit ovat järjestyksessä: Iveco, MAN, DAF, Renault, SISU, Ford ja Cadillac. 

Autokaupan alalla vain linja-autokauppa näyttää yhä edelleen negatiivisia lukuja. Uusia linja-autoja on rekisteröity kuluvana vuonna 127 kappaletta, mikä on 16,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi–toukokuussa. 


Sähköautojen latauspisteitä lisää energiayhtiöiden yhteistyöllä

Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyritykset edistävät sähköistä liikennettä rakentamalla sähköautojen latausverkostoa yhä useammalle paikkakunnalle. 18 energiayhtiön perustaman Virtapisteen verkostossa latauspisteitä on 16 paikkakunnalla yhteensä yli 80, ja Fortumin verkostossa yli 20 pikalatausasemaa. Sähköisen liikenteen lisääminen ja julkisten latauspisteiden määrän kasvattaminen on osa ET:n yhteiskuntasitoumusta, johon ET kannustaa myös jäsenyhtiöitään liittymään.

Sähköinen liikenne -hankkeen ylläpitämään tietokantaan ilmoitettujen sähköautojen julkisten latauspisteiden määrä on kahdessa vuodessa noussut 545:een, kun luku vielä vuonna 2014 oli 227. Latauspisteitä on asennettu eniten Etelä-Suomeen, mutta ne yleistyvät vähitellen myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Napapiirin Energia ja Vesi Oy on edistänyt Pohjois-Suomen sähköistä liikennettä asentamalla 14 latausasemaa Lapin teille.


Liikennehankkeiden työtapaturmat vähenivät vuonna 2015

Liikenneviraston mukaan liikennehankkeiden työmailla tapahtui vuonna 2015 vähemmän työtapaturmia kuin vuonna 2014. Vuonna 2015 esimerkiksi tiehankkeiden määrä kasvoi ja samalla työtapaturmien määrä kuitenkin väheni. Myös ratahankkeissa työtapaturmien määrä laski vuoteen 2014 verrattuna. Vesiväylähankkeissa työturvallisuus pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2014.

Vuonna 2015 tiehankkeissa tapahtui 48 työtapaturmaa (16 investointihankkeilla ja 32 kunnossapitohankkeilla), joista yksi johti henkilön kuolemaan. Ratahankkeissa tapahtui yhteensä 34 työtapaturmaa (15 investointihankkeilla ja 19 kunnossapitohankkeilla) ja vesiväylähankkeissa tapahtui 4 työtapaturmaa.


Uusi silta- ja rumpurakenteiden aukkomitoitus -opas on julkaistu

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on julkaissut uuden silta- ja rumpurakenteiden aukkomitoitus -oppaan. ELY-keskuksen mukaan oppaan avulla pyritään yhtenäiseen käytäntöön silta- ja rumpuaukkojen mitoituksessa. Samalla korostetaan hyvän suunnittelun merkitystä siltojen ja rumpujen rakentamisessa.

Suomen ympäristökeskus on julkaissut oppaan alun perin vuonna 2007 nimellä "Silta- ja rumpulausunnot – Luonnos oppaaksi". Maa- ja metsätalousministeriön asettama valtakunnallinen peruskuivatus- ja ojitustoimitustehtävien toimintamalliryhmä on nyt päivittänyt oppaan ottaen huomioon vuonna 2012 voimaan tulleen vesilainsäädännön uudistuksen (587/2011) sekä aluehallinnossa ja ympäristöhallinnossa tapahtuneet rakenteelliset muutokset.

Opas löytyy kansalliskirjaston ylläpitämästä Doria-julkaisuarkistosta.


Henkilöautokaupassa kasvua, yritysautojen suosio hiipuu

Autoalan tiedostukeskuksen julkaiseman tuoreen tilaston mukaan toukokuussa rekisteröitiin 10 518 uutta henkilöautoa, mikä on 15,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Kasvun moottoriksi nimetään mm. vuoden alusta voimaan astunut autoveron alennus. Vuoden alusta lukien henkilöautoja on ensirekisteröity 54 709 ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna rekisteröintimäärä on 13,7 prosenttia suurempi.

Kasvuluvut eivät kuitenkaan kohdistu yritysautoihin. Tehdyn selvityksen mukaan vuosina 2010–2015 keskimäärin 35 % ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli sellaisia, joiden haltijana oli yritys tai yhteisö. Näistä autoista suurin osa on leasingkäytössä olevia työsuhdeautoja. Kokonaisuutena yritysautojen osuus henkilöautoista on hieman vähentynyt 2010-luvulla.


Herrakosken silta suljetaan liikenteeltä

Maantie 18425 Pappilantie suljetaan liikenteeltä sillan korjaustöiden vuoksi 6.6. – 17.6.2016. Yleinen liikenne ohjataan kulkemaan Haapajärventien kautta.


Kapsajoen sillan uusiminen käynnistyy

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloittaa Kapsajoen uuden sillan rakentamistyöt 6.6.2016 Kittilässä maantiellä 955 Köngäs - Inari.

Uusi silta rakennetaan nykyisen kapean ja huonokuntoisen sillan paikalle. Uudesta sillasta tulee 3-aukkoinen teräsbetoninen jatkuva laattasilta, jonka leveys on 8,5 metriä ja pituus on 46,6 metriä. Sillan rakentamisen yhteydessä parannetaan maantietä 955 noin 500 metrin matkalla.

Rakentamisen aikana liikenne ohjataan kiertotielle Hanhimaasta Lintulan kautta Pokkaan. Kiertotie lisää ajomatkaa Kittilästä Pokkaan noin 12 kilometriä.

Uusi silta avataan liikenteelle 31.11.2016, jolloin myös liikenne palaa nykyiselle reitille.

Silta on kokonaan valmis heinäkuussa 2017. Urakoitsijana siltatyömaalla toimii Destia Oy.