MAN - Vaihtoautot

Fordilta hyötyajoneuvoasiakkaille uusi käytettävyyttä ja huollettavuutta parantava palvelu

Ford on esitellyt FORDLiive-palvelun, joka on kehitetty auttamaan Fordin hyötyajoneuvoasiakkaita yrityksen tuottavuuden parantamisessa ja kaluston hyötykäytön maksimoimisessa. FORDLiive otetaan kuluvan vuoden aikana käyttöön vaiheittain Euroopan päämarkkinoilla, ja 80 prosentille asiakkaista palvelu on saatavilla vuoden 2021 loppuun mennessä. Suomen aikataulu vahvistetaan myöhemmin.

Oy Ford Ab:n varaosa- ja huoltojohtaja Matti S Koponen on innoissaan uusien liitettävyysominaisuuksien tuomista mahdollisuuksista.

- On hienoa, kun uusissa autoissamme on nettiyhteys, joka mahdollistaa jo nyt paljon etätoimintoja. FordPass-sovelluksen kautta auton voi muun muassa käynnistää, avata ja lukita ovet sekä tarkistaa öljyn käyttöiän etänä. Netin kautta on myös mahdollista tehdä kätevästi autoihin ohjelmistopäivityksiä. FordLiive palvelu tuo tulevaisuudessa vielä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia seurata kaluston kuntoa etänä. Erityisesti tämä tulee olemaan helpotus ajoneuvovastaaville yrityksissä, joissa autoilla on monta käyttäjää. Esimerkiksi huoltotarpeesta saadaan tieto ilman, että autoa tarvitsee tarkistaa tai kuskeja haastatella. Odotamme kovasti, että pääsemme aloittamaan FordLiive palveluiden tarjoamisen Suomessa.

Lue lisää...


Vianor: Näin valitset renkaat ja vanteet sähköautoon tai hybridiin

Sähköauton tai hybridin renkaita ja vanteita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin, jotta ajaminen olisi turvallista, valitut tuotteet kestäisivät mahdollisimman pitkään ja ajomukavuus olisi paras mahdollinen. Tuotevalinnoilla voi vaikuttaa myös ajamisen ympäristöystävällisyyteen.

Vaikka sähköauto tai hybridi olisi saman kokoinen kuin perinteinen polttomoottoriauto, sekä renkaiden että vanteiden kantavuuden täytyy olla sähköautossa isompi. Tämä johtuu siitä, että akkujen tuoma lisäpaino tekee ajoneuvosta raskaamman kuin vastaavan kokoinen polttomoottoriauto.

Lue lisää...


ELY-keskus ennustaa Lapin tiestölle paikoitellen vaikeaa kelirikkoa

Kelirikosta on jälleen odotettavissa paikoitellen vaikeaa Lapin tiestöllä. Teiden kelirikkokausi alkaa Lapin alueella yleensä huhtikuun puolivälissä ja kestää sääoloista riippuen jopa kesäkuun lopulle.

Kevään sää ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat kelirikon kehittymiseen ja teiden painorajoitustarpeeseen. Näillä näkymillä vaikein kelirikko olisi tulossa Tunturi- sekä Keski- ja Itä-Lappiin. Ongelmia voi tulla erityisesti teiden alkaessa sulaa, jolloin syntyy pintakelirikkoa.

Lue lisää...



Destia ostaa Oulun Energia Urakointi Oy:n

Destia ostaa Oulun Energia Urakointi Oy:n osakekannan Oulun Energialta. Kaupassa Oulun Energia Urakointi Oy:n toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Destialle, sisältäen liiketoiminnan, henkilöstön, kaluston ja sopimukset. Henkilöstöä Oulun Energia Urakointi Oy:llä on noin 70.

Yrityskauppa vahvistaa Destian energialiiketoimintaa sekä telematiikan ja liikenneinfran liiketoimintaa, johon kuuluvat esimerkiksi muuttuvat nopeus-, varoitus- ja tiedotusopastemerkit, tiesääasemat sekä liikenteen seurantakamerat. Kaupan myötä Destiasta tulee yksi Suomen merkittävimpiä energiaverkkojen rakentajia.

Lue lisää...


Scania on Lastenklinikoiden Kummien uusi pääyhteistyökumppani

Scania Suomi Oy aloittaa Suomessa monipuolisen yhteistyön pieniä potilaita valtakunnallisesti tukevan Lastenklinikoiden Kummien kanssa. Yhteistyön avulla tuetaan lasten ja nuorten parasta mahdollista hoitoa ympäri Suomen.

Alkuvuodesta 2021 käynnistyneessä yhteistyössä Scania Suomi Oy muun muassa lahjoittaa jokaisen uutena käyttöönotetun Scania-ajoneuvon myynnistä osuuden lapsipotilaiden hyväksi. Teemu-nalle pukee päällensä Scania-paidan ja ryhtyy seikkailemaan suomalaisten kuljetusyritysten matkassa. Scania Suomen verkosto ja henkilöstö toimii yhtenä Teemu-nallen myyntikanavana. Tuotto käytetään Kummien toiminnan hyväksi. Yhdessä Scania ja Kummit tulevat myös esimerkiksi kampanjoimaan lasten turvallisen koulutien puolesta.

Lue lisää...


Kuskittomat Proacet Hervantaan loppuvuodesta

Tampereella toteutetaan uusi autonomisen ajamisen pilottihanke vuoden lopussa. Pilostissa kaksi Toyota Proace -henkilökuljetusautoa toimii syöttöliikenteessä Hervannassa, tukien raitiovaunulinjaa. Proacet on automatisoitu Sensible 4:n toimesta.

Hervannan pilottihanke on osa EU:n rahoittamaa SHOW-projektia. Kaksi itseohjautuvaa Proacea kuljettaa alueen asukkaita raitiovaunupysäkeille 3,1 kilometrin mittaisella kokeilureitillä. Pilotti toteutetaan kahden kuukauden aikana joulukuussa 2021 ja helmikuussa 2022.

Lue lisää...


Pandemia kasvatti verkkokauppaa

Vähittäiskaupan tuotteiden digiostaminen kasvoi viime vuonna 22 prosenttia, koko 2010-luvun ennätysvauhtia. Samalla kotimaisten digiostosten osuus kasvoi, ja aikaisempaa useampi kotimainen verkkokauppa ylsi asiakkaiden parhaimmiksi arvioimien kauppojen listalle, jota Kaupan liitto julkaisee nyt neljättä kertaa. Verkko on vakiintumassa kuluttajien ostoskanavana, joten nyt jos koskaan sen kehittämiseen olisi satsattava niin yritystasolla kuin poliittisin päätöksin.

Pandemia ohjasi kuluttajia digikanaville pysyvästi ympäri maailman, kertoo Kaupan liiton tuore digikauppaselvitys. Kun fyysisiä myymälöitä ja erilaisia kuluttajapalveluita suljettiin, monissa maissa kauppa kasvoi vain digitaalisesti. Kiinassa, maailman suurimmalla verkkokauppamarkkinalla, digikaupan ennustetaan tänä vuonna yltävän jo yli puoleen kaikesta vähittäiskaupasta. Iso-Britanniassa, eurooppalaisen digikaupan edelläkävijämaassa, verkkokaupan osuus kaikesta vähittäiskaupasta hyppäsi vajaaseen 30 prosenttiin.

Lue lisää...


Jäähän juuttumisen riskiarviointi auttaa Pohjoisella jäämerellä

Koillisväylän meriliikenne lisääntyy. Tilastotieteilijät laskivat todennäköisyyksiä, joilla eri jääkategorioihin kuuluvat alukset juuttuvat jäihin matkatessaan Pohjoisella Jäämerellä. Tiedot auttavat arktisen meriliikenteen riskien arvioinnissa.

Äskettäin Cold regions science and technology-lehdessä julkaistun tutkimuksen tulokset auttavat turvallisempien merikuljetusten suunnittelua ja öljyonnettomuuksien ennaltaehkäisyä. Meriliikenteen säätelevät viranomaiset hyötyvät tuloksista, koska tutkimus antaa tietoa säädösten ja lainsäädännön pohjaksi. Kattava laskelma auttaa kuljetusreittejä suunnittelevia varustamoita.

Lue lisää...


Leafin käytetyt akut saavat toisen elämän kuljetusroboteissa

Itseohjautuvat ajoneuvot, AGV:t, toimittavat osia autotehtaiden työntekijöille Nissanin autotehtaissa. Laitteissa hyödynnetään Nissan LEAF -sähköautokäytöstä poistuneita akkuja – näin kuljettimet toimivat aiempaa pidempään ja latautuvat nopeammin. Nämä kuljetusrobotit suunnistavat magneettikiskoja pitkin ympäri tehdasta ja toimittavat osia eri kokoonpanopisteille. Näin työntekijä ei tuhlaa aikaa komponentin etsimiseen ja voi keskittyä sen asentamiseen. Ajan säästäminen lisää tehtaan tehokkuutta.

Autotehtaat ovat vilkkaita paikkoja, ja automatisoiduista ajoneuvoista on tullut välttämättömiä. Tokion eteläpuolella sijaitsevassa Nissanin Oppaman tehtaassa on yli 700 AGV:ta. Nissanin autotehtaissa on ympäri maailmaa jo yli 4000 AGV:ta. Se on signaalien ja anturien orkesteri, joka soittaa täydellisessä harmoniassa välttääkseen törmäykset tehtaassa.

Lue lisää...


Liikenne sähköistyy – mitä tapahtuu korjaamolla?


Raskaammallakin puolella ajoneuvokalustoon tulee sähkövaihtoehtoja, Suomessa on tällä hetkellä jo ajossa esimerkiksi MAN eTGE -sähköpakettiautoja ja eTGM-jakeluautoja.

Ilmastonmuutoksen hallitseminen edellyttää uusia tapoja liikkumiseemme ja tapaan millä liikutamme tavaravirtoja.

Lue lisää...


Isobritannia: 4000 sähkö- ja vetybussilla dieselien loppuun

Isobritannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti 15.3. uudesta 3 miljardin punnan bussistrategiasta. Alennettujen bussilippuhintojen ja ilmaislippujen lisäksi ohjelmaan sisältyy 4000 brittiläisvalmisteisen sähkö- ja vetybussin tuominen kaupunkien sekä kaupunkien väliseen joukkoliikenteeseen.

Lue lisää...


Framo esittele vetykuorma-autonsa 2021 toisella vuosipuoliskolla

Saksalainen Framo on tullut tunnetuksi 7,5 - 60 tonnin dieselkuorma-autojen muuntamisesta akkusähköllä toimiviksi. Nyt Framo ilmoittaa esittelevänsä 26 tonnin vetykuorma-autonsa vuoden 2021 loppuun mennessä. Vety-Framo on vetoauto, mutta se on myös varustettavissa monella erityyppisellä päällirakenteella. Julkistettu periaatepiirros on mielenkiintoinen. Tarkempia yksityiskohtia Framo ei tällä hetkellä anna. 

(Vogel)


Nokian: Maksimoi pakettiautonrenkaiden kestävyys ja käyttöikä

Kiinnitä huomiota rengaspaineisiin sekä renkaiden rakenteeseen ja säilytykseen!

Liian alhaiset rengaspaineet ovat hyvin yleinen syy pakettiautojen rengasvaurioihin, sillä pakettiautonrenkaissa tarvittavat tavallista korkeammat paineet eivät ole kaikilla tiedossa. Tarpeeksi korkeat paineet huomioimalla paranevat sekä liikenneturvallisuus että renkaan käyttöikä. Pakettiautonrenkaiden kestävyyteen vaikuttavat myös renkaan rakenne ja oikeanlainen säilytys sesonkien välillä.

Lue lisää...


Einride maailman 10. parhaan joukossa

Amerikkalainen liiketoimintajulkaisu Fast Company on sijoittanut ruotsalaisen Einriden maailman 10. innovatiivisimman kuljetusyrityksen listalle yhdessä Teslan ja muiden jättiyritysten joukossa.

Lue lisää...


Einride ja SKF yhteistyöhön autonomisissa kuljetuksissa

SKF testaa nyt itseajavaa kuorma-autoa Einriden kanssa rahdin luljettamiseksi yleisellä tiellä tehtaan ja varaston välillä Göteborgissa.

- Olemme päättäneet vähentää CO2-päästöjämme 40%:lla tavarakuljetuksissamme vuoteen 2025 mennessä, SKF:n Global Logistics Manager Mattias Axelsson sanoo.

Lue lisää...