MAN - Vaihtoautot

Romutuspalkkiota käytettiin lähes 7000 autoon

Vuoden alussa voimaan tullut romutuspalkkio päättyi elokuun lopussa. Kahdeksan kuukauden aikana autoliikkeet ovat kirjanneet 6 723 romutuspalkkiota. Romutuspalkkioihin varatusta valtion 8 miljoonan euron määrärahasta käytettiin 89,1 %.  Romutuspalkkiolla varatuista autoista lähes 6000 on jo luovutettu ostajille ja loput noin 12 % odottavat vielä luovutustaan.

Hankituista autoista 75 % on bensa- ja 2,9 % dieselkäyttöisiä. Sähkö- ja kaasuautojen osuus kasvoi viimeisten viikkojen aikana 6,1 prosenttiin. Pääasiassa autot olivat enintään keskikokoisia.

Lue lisää...


Juha Ruotsalainen Vehon toimitusjohtajaksi 1.9.2018 alkaen

Juha Ruotsalainen on toiminut Vehossa vuodesta 1989, jolloin hän aloitti Hämeenlinnan liikkeessä kuorma-automyyjänä. Ura jatkui kuorma-autojen myyntipäälliköksi Tampereella ja sieltä Espooseen ensin Mercedes-Benz kuorma-autojen maahantuontiin ja edelleen Veho Hyötyajoneuvojen verkostosta vastaavaksi johtajaksi. Vuoden 2010 alusta Ruotsalainen on vastannut Veho Hyötyajoneuvojen liiketoiminnasta.

-On innostavaa ottaa vastaan jälleen uusi haaste tutussa talossa. Yhtiön tulevaisuus näyttää valoisalta ja jatkamme strategiamme toteuttamista. Päivittäisen työmme johtoajatuksena on Liikuttaa kestävästi, jonka keskiössä on alan paras asiakaskokemus. Vehon ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö tekee tämän todeksi arjessa joka päivä, Ruotsalainen toteaa.


Turun keskusta-alueen läpiajokiellot astuivat voimaan

Maanantaina 3.9.2018 klo 6.00 Turun keskustan alueella tuli voimaan läpiajokieltoja. Uudet liikennejärjestelyt liittyvät Kauppatorin uudistamiseen, ja niiden tarkoituksena on varmistaa joukkoliikenteen toimivuus rakentamisen aikana.

Joukkoliikenne poistuu kokonaan Kauppatorin ympäriltä 24.9, kun Föli siirtyy talviaikatauluun. Joukkoliikenteen terminaali siirtyy Kauppatorin rakentamisen ajaksi Linnankadulle sekä Aurakadulle. Tästä syystä läpiajokieltoja tulee Eerikinkadulle, Aurakadulle, Linnankadulle sekä Brahenkadulle.

Läpiajolla tarkoitetaan ajoa alueen läpi niin, että ajoneuvosta ei poistuta välillä eikä siihen noustaan kyytiin eikä sen kuormaa lastata tai pureta.

Sallittua ajo on kirjaston ja Kauppahallin pysäköintiin, Julian pysäköintitaloon sekä kadun varsien pysäköintiin. Alueen sisälle tapahtuva tonteille ajo ja huoltoajo sekä jakeluliikenne ovat myös sallittuja.



Metsäkoneenkäytön ja maarakennuskonekuljettajien SM:t FinnMetkossa

Metsäkoneenkäytön SM-kilpailussa puolustava mestari Teemu Honkalatva Mynämäeltä piti pintansa ja uusi mestaruutensa. Toiseksi tuli Ville-Veikko Määttä Ruokolahdelta ja kolmanneksi Ville Jalkala Kuopiosta. Kilpailun järjestelyistä vastasi tänä vuonna Länsirannikon koulutus Oy WinNova.

FinnMETKO 2018 -näyttelyn päätöspäivänä kisattiin maarakennuskoneenkuljettajien Suomen mestaruudesta. Kilpailussa mitattiin kuljettajien taitoja kahdella maarakennuskoneella: pyöräkuormaajalla ja kaivukoneella. Kokonaiskilpailun voitti Juhani Niemiaho, toiseksi tuli Mikko Jokinen ja kolmanneksi Jani Raja.

FinnMETKO 2018 -messuilla Jämsässä yli 400 näytteilleasettajan tarjontaan tutustui kolmen päivän aikana yhteensä 34 700 kävijää. Uutuuksien esittely herätti myös kansainvälistä kiinnostusta, mikä toi messuille paitsi ulkomaisia kävijöitä myös aiempaa enemmän ulkomaisia toimittajia.

FinnMETKO 2020 -näyttely pidetään Jämsässä 3.–5.9.2020.


Puunkuormauksen SM 2018: Jonna Matikainen ja Pekka Villman

FinnMetkossa perjantaina 31.8. käydyn Puunkuormauksen Suomen mestaruuskilpailun miesten sarjan voitti Pekka Villman Viitasaarelta ajalla 6:51. Naisten mestaruuden vei Jonna Matikainen Mäntyharjulta ajalla 8:53.

Sade ei vaikuttanut tuloksiin eikä tunnelmaan. Jännitys kisoissa säilyi tiiviinä loppuun saakka. Upeiden kannustusjoukkojen edessä kilpailijat ylsivät hienoihin suorituksiin.

Loppuottelua edelsi 26 karsintakilpailua, joihin osallistui 996 osanottajaa eri puolilta Suomea. Alkukilpailutulosten perusteella naisten finaaliin pääsi kuusi parasta. Miesten loppuotteluun saapui viisi lääninsä mestaria ja viisi aikojen perusteella valittua.

Loppukilpailun parhaat olivat:

Naiset:
1. sija: Jonna Matikainen, Mäntyharju, loppuaika 8:53
2. sija: Sarah Lindahl, Turku, loppuaika 10:18
3. sija: Maija Pohjankivi, Noormarkku, loppuaika 11:44


Miehet:

1. sija: Pekka Villman, Viitasaari, loppuaika 6:51
2. sija: Kai Siren, Pornainen, loppuaika 6:55
3. sija: Jari Sarajärvi, Kuusamo, loppuaika 7:02


Alkukilpailujen perusteella ratkottiin veteraanisarjan voittajaksi Auvo Rautiainen Enosta.

Kilpailukiertueen pääjärjestäjiä olivat Hiab, Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry yhteistyökumppaneinaan Kraaz Oy, Alucar, A-Vakuutus, Metsäalan Kuljetusyrittäjät, Trailcon, Rexroth, Jyki, Teboil, Tamtron, SKF, OP, Ilmarinen ja Michelin.


Dachser sai tunnustuksen luotettavuudesta

Dachser Finland Air & Sea Logistics Oy kuuluu korkeimpaan luottoluokkaan AAA sekä alhaisimpaan riskiluokkaan 1. Toimitusjohtaja Juha Isohannin mukaan luotettavuuden ytimessä ovat ammattitaitoiset työntekijät sekä osaava verkosto, joiden ansiosta asiakkaat pidetään tyytyväisinä.

Huhtikuussa julkaistun asiakastutkimuksen2 mukaan Dachserin asiakkaiden tyytyväisyys yrityksen palveluun onkin huipputasolla. Tutkimukseen haastatelluista vastaajista 94 prosenttia pitää Dachserin palveluja asiakaslähtöisinä ja 99 prosenttia on valmiita suosittelemaan niitä myös muille.

Isohanni on ylpeä yrityksensä AAA-luottoluokituksesta3 sekä erittäin tyytyväinen alhaisimmista mahdollisesta riskiluokituksesta4. Molempiin tunnustuksiin vaaditaan mm. keskimääräistä paremmat talouden tunnusluvut sekä positiivinen tausta. Hän ei kuitenkaan tuudittaudu nykytilanteeseen liikaa: -Logistiikka-ala kehittyy nopeasti esimerkiksi erilaisten älykkäiden ratkaisujen kautta, mikä kasvattaa myös asiakkaiden odotuksia. Aiomme olla jatkossakin yksi logistiikka-alan johtavista toimijoista, ja työskentelemme kovasti kehittääksemme palveluitamme entisestään, Isohanni suunnittelee.


Hiab mukana FinnMETKO 2018 -tapahtumassa

Cargoteciin kuuluva Hiab esittelee Jämsässä 30.8-1.9.2018. järjestettävässä FinnMETKO 2018 -tapahtumassa näyttävän valikoiman LOGLIFT- ja JONSERED-puutavaranostureita sekä tarjoaa mahdollisuuden kokea nykyaikaisimmat nosturinohjausjärjestelmät aidossa ympäristössä.

Hiab Suomi esittelee messuosastolla nr. 74 laajalti palveluitaan ja ratkaisujaan. Huoltopalvelut on mukana esittelemässä kattavaa palvelutarjontaa sekä uutta ProCare-huoltosopimusratkaisua. Esitteillä on myös Hiab Suomen tarjoaman päällirakennuspalvelun monipuolisia ratkaisuja HIAB- ja MULTILIFT-laittein. 

Perjantaina 31.8.2018 selviää, kuka on puunkuormauksen suomenmestari vuonna 2018. Perinteinen kilpailu järjestetään jo 33. kerran. Tänä vuonna uutena elementtinä on mukana naisten finaali, joka alkaa perjantaina klo 13 ja miesten virallinen finaali klo 15.


Solaris sähköbusseille etädiagnostiikka

Solaris tarjoaa tulevaisuudessa sähköbusseilleen eSConnect etädiagnostiikka-järjestelmän. Se on asennettavissa myös lisävarusteena jo markkinoilla oleviin Solaris sähköbusseihin.

eSConnect kerää datapankkiin mm. bussien paikka- ja aikamääritykset, akkujen varaustilanteen, ajosuoritteen bussin käyttäjän määrittämänä aikana, energiakulutuksen, kojelaudan mittariston virheilmoituksen määrityksen, käyttöjärjestelmien valvonnan, arvion akkujen uudelleenlatauksen kestosta, ymv. Järjestelmä tarjoaa bussin käyttäjälle bussiensa käytön hyödyntämistä entistä tehokkaammin, Solifer perustelee.


Norran pääomistajaksi tulee Danish Air Transport

Tanskalainen lentoyhtiö Danish Air Transport (DAT) hankkii 60 prosenttia Nordic Regional Airlines AB:n (Norra) osakkeista Finnairilta, josta tuli marraskuussa 2017 Norran väliaikainen omistaja sen jälkeen, kun edelliset 60 prosentin osakkaat vetäytyivät yhtiön omistuksesta. Finnair omistaa Norrasta edelleen 40 prosenttia. Omistusmuutoksella ei sellaisenaan ole vaikutusta Norran toimintaan, henkilöstöön eikä Norran ja Finnairin väliseen ostoliikennesopimukseen.

Norra operoi Finnairille kotimaan- ja Euroopan-reittejä 24:lla ATR- ja Embraer-lentokoneella.

- Finnairin ja Norran kotimaan- ja lähiliikenteen kumppanuusmalli on toiminut kannaltamme hyvin, ja Danish Air Transport vahvistaa entisestään kumppanuutta. Heillä on vahvaa kokemusta alueellisesta lentämisestä ATR-laivastolla, sanoo Finnairin operatiivisen toiminnan johtaja Jaakko Schildt.

Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.


Moskovan Autonäyttelyn 2018 tähti: Aurus Senat


Ei Rolls Royce Phantom eikä Bentley Continental vaan Aurus Senat.

Venäjän presidentti Vladimir Putinille on vihdoin kelvannut oman autoteollisuuden tuote kuljettimeksi. Siitä tuli saman tien Moskovan kansainvälisen autonäyttelyn ylivoimainen vetonaula: Aurus Senat.

Lue lisää...


Neste tuo markkinoillle muuttuviin vaatimuksiin vastaavan moottoripolttoöljyn

Vuoden 2019 alussa voimaan astuvat Euroopan unionin työkonemoottoreita koskevat uudet päästömääräykset. Stage V -vaatimustaso edellyttää, että työkoneet saavuttavat lähes tieliikennemoottoreiden päästötason. Neste vastaa muuttuviin vaatimuksiin tuomalla uuden Neste Pro™ moottoripolttoöljyn Neste Pro -polttonesteiden luokkaan. Tuotteessa on pitkälle jalostetun perustuotteen lisäksi uusi lisäaineistus, joka pitää moottorin puhtaana parantaen suorituskykyä ja vähentäen kulutusta.

- Neste Pro moottoripolttoöljymme sisältää entistä tehokkaamman lisäaineistuksen, joka puhdistaa aktiivisesti polttoainejärjestelmän osia. Karstainen moottori kuluttaa enemmän polttoainetta, joten lisäaineistuksen puhdistavat komponentit vähentävät polttoaineen kulutusta ja siten pienentävät päästöjä sekä varmistavat moottorin ongelmattoman toiminnan. Lisäaineistuksessa on muitakin lisäetuja, sillä se esimerkiksi helpottaa ja nopeuttaa itse tankkaustapahtumaa vähentämällä polttoaineen vaahtoutumista. Lisäksi olemme parantaneet myös polttoaineen korroosionsuojaa entisestään. Uusi polttoöljy säilyy asianmukaisesti varastoituna jopa useita vuosia, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen johtaja Sam Holmberg.

Neste Pro moottoripolttoöljyä saa syyskuun 2018 aikana Nesteen jälleenmyyjiltä sekä suoratoimituksena asiakkaan omaan säiliöön. Myöhemmin syksyllä tuotteen jakelu laajennetaan myös Neste-asemille.

Lue lisää...


Dyson: 221M€:lla brittiläinen E-auto 2021


James Dyson, sähkömoottorikeksijä ja -kehittäjä, sijoittaa omaan sähköautoon.

Brittiläinen pölyimurivalmistaja Dyson sijoittaa 221 miljoonaa euroa sähköauton kehittämiseen. Keksijä James Dyson on tehnyt nimeä sähkömoottorin kehittäjänä ja menestyvänä pölyimurien valmistajana. Uudelle sähkömoottorikehitelmälleen hän uudistaa sota-ajan lentokentän, Hullavingtonin, testiradaksi, jota kasvatetaan 2000 työntekijän testikeskukseksi. 

Lue lisää...


Raideliikennelainsäädäntö uudistuu

Uudella raideliikennelailla pantaisiin kansallisesti täytäntöön Euroopan unionin neljäs rautatiepaketti.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen raideliikennelaiksi 30.8.2018. Sillä säädettäisiin rautatieturvallisuudesta, rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta, rautatiemarkkinoista ja kaupunkiraideliikenteen hallinnasta. Uusi raideliikennelaki korvaisi voimassa olevan rautatielain ja kaupunkiraideliikenteestä annetun lain.

Lue lisää...


Koneyrittäjät: Teiden syyskunnostuksilla on kiire!

Viime talvi nosti esiin tieverkoston paikoin jopa järkyttävän huonon kunnon. Puutavarakuljetusten ja muun raskaan liikenteen kuljetusten kohtaamat viime talven ja kevään kelirikkokauden ongelmat alemmalla tieverkolla voitaisiin osittain välttää oikea-aikaisella syyskunnostuksella.

Lue lisää...


Ennakoiva liiketunnistin Contilta

Continental esittelee Hanoverin IAA-näyttelyssä kuorma-autoille kehitetyn tunnistimen, joka ennakoi jalankulkijan ja polkupyöräilijän kulkusuunnan. Prototyyppi on esitteillä sekä näytterlyosastolla että ulkoalueella Continentalin "Innovation Truck" demo-kuormurissa. Lopulliselle toteutukselle varataan vielä vuosi aikaa.

Jo nyt Continentalilla on tunnistin, joka varoittaa kuorma-auton kuljettajaa kuolleessa kulmassa olevasta jalankulkijasta ja pyöräilijästä. Tämä tunnistin on toistaiseksi saatavana vain uusiin kuorma-autoihin ensiasennusvarusteena. Kehitteillä on vastaava tunnistin myös jälkiasennettavaksi.

Tuotekehityksen seuraava askel tuo mukaan kameran, joka näyttää kuljettajalle kuolleessa kulmassa törmäysvaarassa olevan ihmisen tai esineen.