MAN - Vaihtoautot

Turussa pääkonttoriaan pitävä FREJA Transport & Logistics Oy on ostanut Pohjanmaalta lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin erikoistuneen TL Transin liiketoiminnan ja osakekannan. Kaupalla FREJA laajentaa palveluvalikoimaansa merkittävästi kansainvälisissä lämpötilasäädellyissä kuljetuksissa.

TL Transin henkilökunta sekä kalusto siirtyvät osaksi FREJA Transport & Logistics Oy:tä. FREJAn nykyinen noin 850 kapellitrailerin kapasiteetti kasvaa noin 80 lämpösäädellyllä trailerilla (reefer).

- Kaupan myötä vahvistamme asemaamme kansainvälisten maantiekuljetusten palveluissa, kun jatkossa pystymme tarjoamaan myös laajemmin lämpötilasäädeltyjä kuljetuksia. Olen iloinen, kun saamme frejalaisten joukkoon uusia kuljetusalan ammattilaisia, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

Myös uusi toimipiste Pohjanmaalta, Vaasan toimipisteen lisäksi, vahvistaa FREJAn Pohjanmaan toimintoja.

TL Transin omistivat Jörgen Byskata ja Marko Ruotsalainen.

- FREJA on hyvä koti TL Transin toiminnalle ja pääsemme jatkamaan asiakkaidemme palvelemista vielä laajemmilla kuljetusratkaisuilla, TL Transin toimitusjohtaja Jörgen Byskata toteaa.

TL Trans on vuonna 1992 perustettu Kruunupyyssä sijaitseva huolinta- ja kuljetusyritys.