MAN - Vaihtoautot

Hans Ahola on Vuoden 2019 Logistikko

Hans Ahola, Ahola Transport

Vuoden 2019 Logistikko -tunnustus on myönnetty Ahola Transportin konsernijohtaja Hans Aholalle. Suomen Osto- ja logistiikkayhdistys LOGYn myöntämä palkinto jaettiin tänään vuotuisessa logistiikka- ja hankinta-alan tapahtumassa LOGY Conferencessa Finlandia-talolla.

”On melkoinen saavutus kasvattaa pienestä perheyrityksestä yksi Suomen suurimmista maantiekuljetusyrityksistä. Ahola on johtanut isänsä perustamaa yhtiötä yli 35 vuotta, minkä aikana yritys on kasvanut noin 100 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi yritykseksi”, kertoo LOGYn palkintovaliokunnan puheenjohtaja Ulla Tapaninen.

Lue lisää...


Gasum: Valio keräämään maitoa biokaasu-Volvolla

Gasum ja Valio aloittavat yhteistyön, kun Valio ottaa käyttöönsä nesteytetyllä biokaasulla kulkevan (LBG) rekkaveturin Valio Luomu™ -maidon jakeluun helmikuussa 2019. Biokaasukäyttöisen ajoneuvon hankinta on osa Valion tavoitetta muuttaa maidon tuotantoketju kokonaan hiilineutraaliksi. Valio toteuttaa kiertotaloutta käytännössä luovuttaessaan tuotantoprosessin hävikkijaetta biokaasun valmistukseen.

10 prosenttia kaikesta Valio Luomu™ maidosta tullaan helmikuusta alkaen keräämään biokaasukäyttöisellä Volvo LBG 460 -jakeluajoneuvolla. Valiolla on tavoitteenaan muuttaa maitoketjunsa hiilineutraaliksi, ja biokaasukäyttöisen ajoneuvon käyttöön ottaminen on merkittävä askel kohti tavoitetta. Maidonkeräysajoneuvo tulee liikennöimään eteläisessä Suomessa. Luomumaidon lisäksi maitorekka tulee keräämään valiolaisten tuottajien perusmaitoa.

Lue lisää...


KWA esittelee uuden 2019 RAM Rebel- pickupin

Klintberg & Way Automotive -KWA, Dodge- ja RAM-tuotemerkkien virallinen maahantuoja, ilmoitti uuden Ram 1500 Rebelin saapumisesta Eurooppaan ja sen tulevasta saatavuudesta.

Täysin uuden 2019 Ram 1500:n pohjalle rakennettu Ram Rebel tuo off-road-ominaisuudet täysikokoisten pickupien segmenttiin. Rebelissä on korkeampi maavara, taka-akselin lukko, 32-tuumaiset renkaat, Bilstein-iskunvaimentimet, pohjan panssarilevyt ja hinauskoukku vakiona.

Virallisilla KWA-jälleenmyyjillä on Yhdysvalloissa mahdollisuus tarjota myös Rebel 12 -pakettia, jossa on vielä enemmän uutta teknologiaa ja ominaisuuksia. Teknologian kannalta Rebel 12 -paketti tarjoaa päivitysiä infotainment-järjestelmään - kuten neljännen sukupolven Uconnect-järjestelmän, jossa on enemmän prosessointitehoa, multi-touch-eleet, terävämpi grafiikka ja älypuhelintuki. Lisäksi autosta löytyy 12 tuuman kosketusnäyttö, Harman Kardonin äänijärjestelmä 19 kaiuttimella, 900 watin surround-ääni, 10 tuuman subwoofer ja aktiivinen taustamelun poisto. 12-packissa on myös nahkaverhoiltu sisustus lämmitetyillä etuistuimilla ja ainutlaatuiset kaiuttimienritilät, jotka on leikattu Radar Red -värisestä anodisoidusta metallista.



25 kiinalaista sähköbussia Pohjolan Liikenteelle

Pohjolan Liikenne ottaa käyttöön täysin uudenlaiset sähköbussit pääkaupunkiseudun HSL-liikenteessä. Elokuussa käyttöön tuleva bussimalli edustaa teknologiaa, jossa bussit perusladataan yöaikaan varikolla ja latausta täydennetään tarvittaessa työpäivän aikana. Bussit toimittaa kiinalainen Yutong, joka on kehittänyt sähköbusseja kahdenkymmenen vuoden ajan.

Suurin osa Pohjolan Liikenteen uusista sähköbusseista otetaan käyttöön elokuussa. Tammikuussa 2020 Leppävaaran bussien määrä kasvaa vielä viidellä.

Lue lisää...


Chevrolet esittelee uuden Silverado HD:n

Chevrolet debytoi uuden Silverado HD -tuotteensa, joka on tähän mennessä vahvin ja kykenevin Silverado HD. Suurinta hinauskykyä on lisätty 52 prosenttia, ja se on nyt 16 tonnia. Viimeisen 18 kuukauden aikana Chevrolet on esitellyt kolme eri asiakkaille suunnattua Silveradoa.

Michiganissa Flintin kokoonpanolinjalla rakennettu uusi 2020-Silverado HD on pidempi, leveämpi ja korkeampi kuin edeltäjänsä, ja sen akseliväliä on venytetty 5,2 tuumaa Crew Cab -malleissa. Silverado HD on saatavana viidellä eri varustelutasolla; Work Truck, Custom, LT, LTZ ja High Country.

Asiakkaat voivat valita kahden uuden moottorin väliltä. Perusmoottori on uusi 6,6 litran V-8, jossa on suora ruiskutus ja joka tuottaa tehoa 401 hv:n ja 630 Nm:n. Kone on liitetty kuusivaihteiseen automaattivaihteistoon. Hevosvoiman kasvu on 11 prosenttia ja huippuvääntömomentti 22 prosenttia, mikä johtaa 18 prosenttia suurempaan vetokykyyn.

Sitten on legendaarinen Duramax 6.6L Turbo-Diesel V-8 445 hv:n ja 1234 Nm teholukemilla. Moottori toimii yhteistyössä uuden Allison® 10-vaihteisen automaattivaihteiston kanssa, ja kaikki voimansiirron ja pyörien väliset komponentit on päivitetty, jotta maksimihinausominaisuudet paranisivat 52 prosenttia.


Mercedes-Benzin sähköautomallisto laajenee Concept EQV -tila-autolla

Mercedes-Benz Vans on laajentamassa tila-autotarjontaansa myös sähköautomalleihin eDrive@VANs-strategian mukaisesti. Saatavana ovat jo eVito sekä vuoden 2019 toisella puoliskolla ainakin suurilla markkinoilla myös eSprinter, joiden jälkeen tarjonta laajenee myös vahvasti yksityisautoiluun tarkoitetuilla malleilla. Ensimmäinen silmäys uuteen täyssähköiseen tila-automalliin saadaan maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä, jossa ensi-iltansa saa Concept EQV – tila-auto.

Mercedes-Benz rakentaa uuden akkutehtaan Puolaan

Mercedes-Benzin akkutuotantoverkosto on laajenemassa yhdeksään tehtaaseen kolmella mantereella. Uusin akkutehdas perustetaan Puolan Jaworiin, noin sadan kilometrin päähän Saksan rajasta. Mercedes rakentaa Jaworiin parhaillaan moottoritehdasta, joka tuottaa nelisylinterisiä moottoreita hybridi- ja polttomoottorimalleihin. Tuotanto käynnistyy tämän vuoden aikana ja luo tuhat uutta työpaikkaa.

Lue lisää...


HCT-yhdistelmät ja uusi huoltopiste tuovat VAK:lle liki 40 uutta työpaikkaa

Ajoneuvoyhdistelmien enimmäismittoja koskeva asetusmuutos astui voimaan 21.1.2019. Muutos sallii entistä pidemmät, maksimissaan 34,5 metriset yhdistelmät Suomen maanteillä. Asetusmuutoksen läpimenolla on merkittävä työllistävä vaikutus. Jättiperävaunuja valmistava VAK rekrytoi parhaillaan kymmeniä uusia työntekijöitä Vahdon tehtaalle. Myös Lietoon rakennettavan uuden huoltopisteen työntekijöiden rekrytointi on alkamassa.

VAK:n tehtaalla Vahdolla ollaan oltu jo pidemmän aikaa valmiita käynnistämään ns. HCT-yhdistelmien tuotanto täydellä teholla. Asetusmuutoksen läpimenoon uskoen VAK rakensi Vahdon tehdasalueelle uuden noin 2000 neliöisen erikoiskorihallin kesän 2018 aikana ja syksyllä tehtaan laitekantaa täydennettiin muun muassa uudella hitsausrobottilinjastolla.

- Olemme olleet Liikenne ja viestintäministeriön kanssa kehittämässä Suomen ajoneuvoyhdistelmien uusia enimmäismittoja koskevaa asetusmuutosta. Vuosien 2015-2018 välille sijoittuneen kokeilujakson aikana Vahdolla on rakennettu jo noin 60 erikoispitkää perävaunua, joista valtaosa on ollut Trafin poikkeusluvalla liikenteessä. Kokeilun aikana kerättyä tietoa on arvioitu ministeriössä ja arvion mukaan pidemmät yhdistelmät sopivat melko hyvin päätieverkolle, kertoo VAK:n toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.

Lue lisää...


Leanware Huippuvarasto 2019 -palkinto Wüthille

Leanware Huippuvarasto 2019 -palkinnonsaaja Würth Oy on logistiikka-alan edelläkävijä. Yritys on kasvattanut sekä tuottavuutta että työhyvinvointia uraauurtavilla logistisilla ratkaisuilla. Vuoden 2019 tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä vihreällä logistiikalla. Tehokkaiden prosessien asiantuntijayritys Leanware Oy myönsi Würthille Leanware Huippuvarasto -palkinnon 7.2.2019 LOGY Conference -tapahtumassa.

Würthin toimitusjohtaja Mika Rantanen kertoo logistiikan olleen yritykselle tärkeä kehittämisalue alusta asti. Kansainvälistyvillä markkinoilla luotettava logistiikka on entistä tärkeämpi erottautumistekijä sekä Suomelle että yrityksille.

- Internetin aikakaudella tavarat ostetaan sieltä, mistä ne parhaiten saadaan. Logistiikka on sekä Würthille että Suomelle tärkeä kilpailutekijä ja keino rakentaa luottamusta. Logistiikka ei ole meille vain sitä, mitä tapahtuu varaston keräilyssä, vaan koko ketju valmistajalta asiakkaalle – tuotantolaitokselle, työmaalle, asentajan käteen saakka.

Lue lisää...


Kuviot tuulilasissa ja värisevä ratti välittävät ääniä kuulorajoitteisille

Hyundai Motor Group on julkistanut uutta ja innovatiivista teknologiaa, joka auttaa kuulorajoitteisia kuljettajia.

Kuulorajoitteiset kuljettajat ovat riippuvaisia lähinnä näkö- ja tuntoaististaan. Hyundai Motor Group kehitti heille kommunikointitavan, joka viestii näiden molempien aistien välityksellä. Uusi teknologia antaa lisää liikkumisen vapautta kaikille kuljettajille riippumatta heidän fyysisistä rajoitteistaan.

Teknologia hyödyntää tekoälyä analysoidakseen kuljettajaan kohdistuvia äänikuvioita ja käyttää kahta erillistä avustinjärjestelmää, jotka toimivat yhtäaikaisesti. Audio-Visual Conversion eli AVC ja Audio-Tactile Conversion eli ATC auttavat yhdessä kuulorajoitteisia kuljettajia, joilla on hyvin kehittynyt tuntoaisti ja kuulorajoitteeseen sopeutunut näkökyky.

AVC mahdollistaa turvallisemman ajamisen tarjoamalla kuljettajalle tietoa ympäristön äänistä visuaalisin keinoin. Esimerkiksi hälytysajoneuvojen sireenien äänet esitetään kuljettajan näkökenttään tuulilasille heijastettuna kuviona. Lisäksi ohjauspyörä on varustettu monivärisillä led-valoilla, jotka välittävät ajettaessa navigointijärjestelmän antamaa tietoa.

Lue lisää...


Kiina satsaa raskaissa vetyyn

Kiina uskoo polttokennoon ja vetyyn "sähköistämään" ajoneuvoja henkilöautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Ruotsalainen Power Cell on mukana eturivissä toimittam assa polttokenooja ja -tekniikkaa.

Taustatekijänä on Kiinan valtion päätös lopettaa tuet akkusähköllä toimiville autoille vuonna 2020 ja niiden sijaan ohjaamaan vastaava tuet polttokenno-vety tekniikalle koskemaan kaikkia autojen henkilöautoista raskaimpiin kuorma-autoihin. Tuki raskaalle vetykuorma-autolle voi nousta vastaamaan jopa milöjoona Ruotsin kruunua.

Kiinan halllitus on uusimmassa 5-vuotissuunnitelmassaan nostanut ykkössijalle polttokenno-vetytekniikan liikenteen "sähköistämiseen" haitallisten päästöjen vähentämiseksi.


Mazda esittelee uuden SUV-mallin

 

Mazdan uusi kompakti SUV saa mailman ensi-iltansa 2019 Geneven autonäyttelyssä ja sisältää Mazdan uuden sukupolven SKYACTIV-Vehicle Architecture koriteknologian. Moottorivalikoima sisältää uusimmat SKYACTIV moottorit, mukaan lukien vallankumouksellisen SPCCI (Spark Plug Controlled Compression Ignition) moottorin, minkä uniikki sytytysteknologia yhdistää bensiinimoottorin laajan kierrosalueen ja dieselin nopean kaasunvasteen.

Mazda MX-5 30-vuotis juhlamalli saa Euroopan ensi-iltansa. Kaikkien aikojen suosituin kaksipaikkainen avoauto - Mazda MX-5 - sai ensi-iltansa 30 vuotta sitten 1989 Chicagon autonäyttelyssä. Autoa on sen jälkeen myyty yli miljoona kappaletta, joista yli 350,000 kappaletta on myyty Euroopan markkinoilla.

Lisäksi esitteillä on täysin uusi Mazda3 hatchback ja sedan, Mazdan ensimmäinen uuden sukupolven malli. Mazda3 on ensimmäinen sarjatuotantomalli mihin on saatavilla Mazdan innovatiivinen SPCCI moottoriteknologia. Moottori sisältää myös Mazdan uuden älykkään M Hybrid järjestelmän, kohentaen entisestään polttoaineen kulutusta ja alentaen päästöjä.

Myös Mazdan myydyin malli - Mazda CX-5 - on esitteillä Geneven autonäyttelyssä. Vuoden 2019 malliin kehitystä on tehty keskeisille osa-alueille – sisätilojen laatutasoon ja teknologiaan, sekä ajo-ominaisuuksiin. Ajo-ominaisuuksia on paranneltu uudella G-Vectoring Control Plus (GVC Plus) teknologialla, mikä tekee 2019 Mazda CX-5:stä ajo-ominaisuuksiltaan tarkemman ja paremman ajettavan kuin koskaan aikaisemmin.


Ruotsi: Kuljetustilastot niputettu "Transportfaktaan" netissä

Paljonko teillä on kuljetusliikennettä? Mitä tavaraa rahdataan eniten teillä? Kuinka monta lentokonetta laskeutuu Ruotsin kentille? Paljonko busseja tai laivoja on liikenteessä? Paljonko matkustajia ja rahtia rautateillä? Tilastot kertovat paljon totuuksia liikenteestä. Niitä julkaisevat mm. Trafikanalys, Trafikverket, Transportstyrelsen ja SCB.

Nyt Transportföretagen (Kuljetusyritykset) keräävät kaikki merkitykselliset tilastot yhteen netissä Transportfakta-otsikon alla. "Toivon mukaan Transportfakta tekee yrityksille ja asiakkaille helpommaksi löytää toiminnan kannalta perustavaa, luotettavaa tilastotietoa", Transportföretagenin elinkeinopoliittinen johtaja Ulf Perbo sanoo.

(Trailer.se)


Vakavimmat liikenneonnettomuudet painottuvat päätieverkolle

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ilmoittamien ennakkotietojen mukaan vuonna 2018 sattui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 246 henkeä. Onnettomuuksia tapahtui eniten päätieverkolla.

Vuonna 2018 sattui kaikkiaan 13 kuolemaan johtanutta onnettomuutta enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten lisääntyivät henkilöautoilijoiden aiheuttamat onnettomuudet, joita tapahtui 12 enemmän.

- Valitettavasti vuoden 2017 hyvä liikenneturvallisuuskehitys ei jatkunut viime vuonna, vaan onnettomuuksien määrä kääntyi jälleen nousuun, OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari toteaa.

Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet, eli onnettomuudet joissa on osallisena vain moottoriajoneuvoja, painottuivat aiempien vuosien tapaan päätieverkolle eli valta- ja kantateille. Edellisvuoteen nähden niin tieltä suistumiset kuin kohtaamisonnettomuudet eli törmäykset lisääntyivät tällä ylemmällä tieverkolla. Kohtaamisonnettomuuksia sattui melkein kolmannes enemmän.

Lue lisää...


Norja: Tiukennettuja talvirengasmääräyksiä kaikille. Suomi kehitysmaa!

Norjan kuorma-autojen omistajien yhdistys NLF haluaa tiukennettuja talvirengasvaatimuksia kaikille Norjassa liikkuville kuorma-autoille. NLF-johtaja Geir A. Mo on huolestunut suuresta määrästä onnettomuuksia, joita on  sattunut ulkomaalaisille kuorma-autoille tänä talvena. Hän vaatii viranomaisia asettamaan nykyistä ankarampia määräyksiä raskaiden kuorma-autojen talvirengastukselle.

Lue lisää...


30 suomalaista satamaa vahvistamaan One Sea -ekosysteemiä

Suomen Satamaliitto edustaa 30 suomalaista satamaa kansallisella ja EU-tasolla. Satamayritykset tuovat asiantuntemusta autonomisen meriliikenteen kuljetusjärjestelmää kehittävään One Sea -ekosysteemiin, sillä satamat toimivat saumattomien ja älykkäiden logistiikkaketjujen solmukohtana.

Suomen Satamaliitto edistää Suomen satamien toimintaa tuomalla jäsenten kantoja esiin päätöksenteossa. Satamaliittoon kuuluu 30 satamaa, joista osa on teollisuussatamia. Liiton jäsensatamien kautta kulkee noin 95 % Suomen ulkomaankaupan tuonnin ja viennin volyymista.

Suomen Satamaliitto pitää yhteistyötä autonomista meriliikennettä edistävän One Sea -ekosysteemin kanssa valmistautumisena merilogistiikan tulevaisuuteen. One Sea -ekosysteemi kokoaa yhteen merenkulun johtavia asiantuntijoita ja on strateginen yhdistelmä huippututkimusta sekä IT- ja yritysosaamista. Vuonna 2016 perustetun One Sean tähtäimessä on mahdollistaa autonominen meriliikenteen kuljetusjärjestelmä vuoteen 2025 mennessä.

Satamien edunvalvoja Suomen Satamaliitto tuo osaamisensa One Sean kumppanien joukkoon. Ekosysteemiin kuuluvat yritysjäsenet ABB, Cargotec, Ericsson, Rolls-Royce, Tieto, Finnpilot Pilotage ja Wärtsilä sekä yhteistyöjäsenet Meriteollisuus ry, Suomen Varustamot Ry ja Suomen Laivameklariliitto ry.