MAN - Vaihtoautot

Tuusulaan ideoidaan uudenlaista "Esson baaria"

Tuusulan Rykmentinpuistoon etsitään toimijaa uuden ajan polttoaineenjakelupisteeseen.

- Haemme nyt innovatiivista toimijaa, joka haluaa kehittää 2020-luvun polttoaineenjakelupisteen ja sen yhteyteen uudenlaisia palveluita, Rykmentinpuiston ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä kertoo. Tontinluovutuskilpailu käynnistyi tammikuun puolivälissä.

Uudenlainen palvelukeskus sijaitsee näkyvällä ja liikenteellisesti keskeisellä paikalla vilkkaasti liikenneydyn Kulloontien varressa. Rakennettava kiinteistö ja polttoaineenjakelupiste muodostavat maamerkin Puustellinmetsään alueelle. Tuleva palvelukeskus nousee aivan vuoden 2020 asuntomessualueen naapuriin. Palvelukeskuksen toivotaan valmistuvan samanaikaisesti, kun messualueen portit aukeavat.

Palvelukeskukseen liittyen järjestetään kaksi kilpailua. Nyt käynnissä olevan tontinluovutuskilpailun jälkeen lähdetään hakemaan kumppaneita polttoaineenjakelijalle ja kehittämään palvelukeskuksen sisältöä. Ideakilpailu järjestetään maaliskuussa.

- Palvelukeskus tarjoaa loistavan mahdollisuuden pilotoida uusia innovaatioita, jotka voivat liittyä palveluihin, liikkumiseen, kiertotalouteen tai yhteisöllisyyteen, Sipilä sanoo. Kehittämistä tehdään yhteistyössä polttoaineenjakelijan, Suomen Asuntomessujen, Tuusulan kunnan ja KIRA-InnoHub ry:n kesken.

Lue lisää...


Teboilin uudet moottoriöljyt täyttävät raskaiden Volvojen viimeisimmät vaatimukset

Teboil Super HPD ECV -moottoriöljyt ylittävät joukon uusia suorituskykyluokkia. Uudistuksen myötä öljy täyttää erityisesti raskaiden Volvojen viimeisimmät VDS-4.5-vaatimukset sekä API CK-4 -luokituksen.

Teboil on viimeaikoina tuonut markkinoille useita uusia tuotteita eri tuoteryhmiin. Samaan aikaan myös olemassa olevia tuotteita kehitetään jatkuvasti. Voiteluaineidensa jatkuvan tuotekehityksen seurauksena Teboil Super HPD ECV -sarjan moottoriöljyt ylittävät nyt uusia suorituskykyvaatimuksia, kuten API CK-4, Volvo VDS-4.5, Renault RLD-4, Cummins CES 20086 ja Mack EO-S 4.5.

- Suomalaisten markkinoiden kannalta erityisesti Volvon uusin moottoriluokitus on tärkeä. Suomessa on paljon Volvon raskasta ajoneuvo- ja työkonekalustoa. Nyt voimme tarjota asiakkaillemme uusimman Volvo VDS-4.5 -vaatimuksen ylittävät moottoriöljyt, tuoteryhmäpäällikkö Juha-Pekka Riihimäki toteaa.

Lue lisää...


Toyotalta pakkasenkestävä Li-Ion-teknologia kylmävarastoihin

Toyota Material Handling lanseerasi Li-Ion-akkuteknologian trukkikäyttöön jo vuonna 2013. Tähän asti Li-Ion-akuilla varustetuilla trukeilla on voinut operoida jatkuvassa käytössä vain pluslämpötiloissa. Nyt Toyota lanseeraa innovatiivisen pakkasenkestävän Li-Ion-akkuteknologian, jonka avulla trukeilla voidaan operoida jopa -30 °C:n lämpötilassa.

Toyotan vakiomallin Li-Ion-akku toimii tehokkaasti matalissa lämpötiloissa ja rajoitetun ajan myös kylmävarastossa. Jatkuvaan alhaisen lämpötilan käyttöön Toyota on nyt kehittänyt lämmitysjärjestelmän akun sisään. Tämä innovatiivinen ratkaisu ehkäisee niin sanotun ”akun hyytymisen” ja mahdollistaa jatkuvan työskentelyn ja akun lataamisen peräti -30 °C:n asteen lämpötilassa.

- Olemme innoissamme voidessamme laajentaa Li-Ion-trukkien jatkuvaa käyttöä kylmiin työympäristöihin. Litium-ioni-energiaratkaisumme tulee tehostamaan asiakkaidemme toimintaa pakkasvarastoissa sekä ns. kylmävarastoissa, joissa käsitellään mm. hedelmiä, maitotuotteita, kalaa ja lääkkeitä. Lisäksi Li-Ion-trukeilla voidaan tästä lähtien operoida tehokkaammin ulkohalleissa esimerkiksi teollisuudessa, rautakaupoissa, satama-alueilla jne., kertoo varastotrukkien tuotepäällikkö Mikko Helimäki Toyota Material Handling Finland Oy:stä.

Lue lisää...



Veho pidentää korjaamoiden aukioloaikoja

Veho on panostanut viime vuosina voimakkaasti asiakaspalveluun sekä oman, koko maan kattavan myynti- ja huoltoverkoston kehittämiseen.

- Haluamme panostaa vahvasti yhdenmukaisiin toimintamalleihin sekä palvelutuotteisiin. Asiakkaiden kannalta näkyvin toimenpide tällä hetkellä on liikkeiden aukioloaikojen maanlaajuinen laajentaminen asiakaspalvelun tehostamiseksi. Asiakkaamme ajavat kalustoillaan pitkiä matkoja Suomen läpi ja käyttävät palvelujamme eri paikkakunnilla. Siksi on tärkeää, että aukioloajat ovat yhtenäiset ja asiakas tietää, milloin palvelua saa, kertoo Vehon vähittäiskaupan huollon ketjuohjauksesta vastaava huoltojohtaja Miikka Lindström.

Vehon paketti- ja kuorma-autokorjaamoiden/huoltojen uudet aukioloajat astuvat voimaan 4.2.2019. Liikkeiden aukioloajat ovat arkisin 7-22 ja lauantaisin 7-15. Poikkeuksena ovat Kuopion ja Salon toimipisteet. Kuopiossa uudet aukioloajat otetaan käyttöön 2.5.2019 ja Salossa aukioloajat ovat arkisin 7-20.


UPM: Korjuu- ja kuljetuskumppaneiden valinta käynnistyi

UPM Puunhankinta ja metsätalous työllistää merkittävän määrän puutavaran korjuu- ja kuljetusyrittäjiä Suomessa. Verkostoon kuuluu reilut 350 yritystä, jotka työllistävät noin 2 000 henkilöä. Yhdessä kumppaniyrittäjien kanssa UPM toimittaa yhtiön tehtaille 20 miljoonaa kuutiota kuitu- ja tukkipuuta vuodessa.

Kumppaniyrittäjät valitaan vuosittain kilpailutuksella, ja sopimuskausi on 4–6 vuotta. Kumppaniyrittäjien valinta käynnistyi maanantaina 28. tammikuuta, ja se jatkuu 8.2.2019 saakka. Kiinnostuneet yritykset voivat rekisteröityä tästä linkistä.


Nokian: Hakkapeliitta LT3 – uusi talvirengas kevytkuorma-autoihin

Uusi Nokian Hakkapeliitta LT3 on suunniteltu erityisesti vaativaan talvikäyttöön, ja se tarjoaa huippuluokan turvallisuutta, vakautta ja kestävyyttä sekä ammattikäyttöön että päivittäiseen ajoon. Erinomaisten talviominaisuuksien ja vahvan rakenteen lisäksi Nokian Hakkapeliitta LT3 erottuu edeltäjistään ainutlaatuisten nastainnovaatioiden ja lisääntyneen urasyvyyden ansiosta. Talviturvallisuuden edelläkävijänä ja jopa yli 100 talviturvallisuuspatentin haltijana Nokian Renkaat suunnitteli Nokian Hakkapeliitta LT3 talvirenkaaseen täysin uudenlaisen nastaratkaisun. Uusi ratkaisu on suunniteltu erityisesti raskaaseen käyttöön ja karuihin talviolosuhteisiin.

Lue lisää...


Naantalin sataman kokonaisliikenne kasvoi vuonna 2018

Naantalin sataman laitureiden ja/tai sen ylläpitämien väylien ja vesialueitten kautta (sis. öljyjalostamon liikenteen) kuljetettiin vuonna 2018 yhteensä lähes 7,84 miljoonaa tonnia rahtia. Satama-alueen kokonaisliikenteessä (lastattu + purettu) oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna lähes 19 %.

Kokonaisliikenteestä Kantasataman ja Luonnonmaan satamanosan liikenteen osuus oli lähes 37 % eli yhteensä noin 2,86 miljoonaa tonnia, josta ulkomaan liikennettä 95 %. Tavaraa kulki edellä mainittujen satamanosien kautta noin -4 % eli lähes 108 000 tonnia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Nesteen öljyjalostamon ja -sataman liikenteen osuus Naantalin satama-alueen kokonaisliikenteestä oli noin 63 % ja lähes 4,98 miljoonaa tonnia, missä puolestaan kasvua peräti 37 % toisin sanoen yli 1,34 miljoonaa tonnia edelliseen vuoteen verrattuna. Öljyjalostamon liikenteestä noin 60 % oli ulkomaan ja 40 % kotimaan liikennettä.

Lue lisää...


Matkahuolto kuljetti 15 miljoonaa pakettia vuonna 2018

Vuosi 2018 oli Matkahuollon pakettiliikenteessä ennätysmäisen vilkas. Matkahuolto kuljetti menneen vuoden aikana kaikkiaan noin 15 miljoonaa pakettia. Edellinen ennätys meni rikki vuonna 2017 ja ylittyneet tulosodotukset kertovat pakettitoimitusten jatkuvasta kasvusta. Tähän vaikuttaa kaupan alalla entisestään vahvistuva verkko- ja vertaiskauppamyynnin asema ja logistiikkateknologiakehitys.

Vuonna 2017 pakettikuljetuksissa nähtiin ennätyksellistä kasvua ja se jatkui edelleen vuonna 2018. Matkahuollon kuljettamien pakettien kokonaismäärä kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Kasvutrendi on ollut havaittavissa nyt jo lähes vuosikymmenen ajan. Tähän on vaikuttanut paitsi jatkuvasti kiihtynyt verkkokauppamyynti, myös vertaiskaupan suosion kehittyminen. Kätevimmin käytetty tavara liikkuu suomalaisten välillä pakettien välityksellä ja Matkahuolto tarjoaa nopeat ja edulliset vaihtoehdot kuluttajalähetyksiin.

Matkahuollon koko Suomen kattavassa palveluverkostossa on noin 1 400 pakettipalveluita tarjoavaa palvelupistettä ja määrä kasvaa voimakkaasti myös tänä vuonna. Näihin kuuluvat myös pakettiautomaatit, jotka Matkahuolto otti käyttöön kuluneena vuonna. Suomessa toimivista neljästä automaattipalvelusta Matkahuolto on logistiikkakumppanina mukana kahdessa, Lehtipisteen ja Smartmilen pakettiautomaateissa. Kuluttajista yhä useampi haluaa asioida automaatilla. Matkahuollon vuonna 2018 teettämän asiakaskyselytutkimuksen mukaan suomalaisista 39 % valitsee toimitustavaksi mieluiten pakettiautomaattiin.

Lue lisää...


Tullilaskuri nettiostamisen avuksi

Tullin nettisivuilla on jo muutamien kuukausien ajan voinut laskea uuden tullilaskurin avulla arvion EU:n ulkopuolelta toimitettujen nettiostosten tullista ja arvonlisäverosta. Tullilaskuri kertoo annettujen tietojen perusteella, miten lähetyksen toimitusmaa vaikuttaa maahantuontiveroihin. Sen lisäksi se vastaa kysymyksiin, miten postilta tai muulta rahdinkuljettajalta saa selville paketin sijainnin ja miten sen saa itselleen. Tullilaskuri sisältää hyviä vinkkejä, ja lopuksi palvelu antaa vielä muistilistan nettiostajan avuksi.

Lue lisää...


Sisu Polar Hybrid Aki Simula Oy:lle

Sisu Polar Hybrid Seepsulan maa-aineskuljetuksissa

Aki Simula Oy hankki uuden Sisu Polar Hybrid kuorma-auton kasettiperävaunuineen Tuusulaan Seepsula Oy:n asiakaskuljetuksiin. Yhdistelmä luovutettiin Seepsulan kiviainestehtaalla 17.1.2019. Seepsulasta Simulan Sisulla kuormien kuljetusmatka on keskimäärin 25 kilometriä. Yhdistelmän kantavuuskuormana kulkee kerralla lähes 50 tonnia murskelajikkeita. Seepsulassa jalostetaan kiveä ympäristöystävällisesti. Aki Simulan uusi Sisu kasettiyhdistelmän vetoautona osallistuu ympäristötalkoisiin tehokkaalla ja vähäpäästöisellä hybridiratkaisullaan.

Suomessa tieliikenteessä on vuodesta 2013 lähtien sallittu 76 tonnin yhdistelmämassat. Lainsäädännön mukaan minimiteho suurimmalle sallitulle massalle on 380 kilowattia (n. 517 hv). Yhdistelmän täyden kokonaismassan syklinen käyttö vaatii vetoauton moottorilta enemmän tehoa. Liikkeelle lähteminen, liikennevalopysähdykset, poikkeukselliset sääolosuhteet tai pääkaupunkiseudun ruuhkaisilla väylillä liikennerytmissä pysyminen vaativat voimalinjalta muutenkin paljon. Sisun rinnakkaishybridijärjestelmällä varustettu kuorma-auto on markkinoiden tehokkain ja tehoonsa suhteutettuna taloudellisin.

Seepsula Oy:n sopimusajoon luovutetun Aki Simulan Sisu Polar Rock Hybrid kasettiyhdistelmän vetoauton diesel- ja sähkömoottoreiden suurin yhteisteho on yli 900 hevosvoimaa. Sisu rinnakkaishybridiauton voimalinjassa suurin käytössä oleva vääntömomentti on 3 600 newtonmetriä. Sisu Polar Hybridin voimalinja koostuu lisäksi Eaton Fuller -vaihteistosta sekä vedonkatkaisulla varustetusta ja nostettavasta Sisu-teliakselistosta.

Lue lisää...


Uuden Opel Vivaron ensimmäiset kuvat julkistettu

Seuraavan sukupolven Opel Vivaron ensimmäiset kuvat on julkistettu. Opelin tavara-automalliston kestosuosikista on jatkossa tarjolla peräti kolme eri pituutta (4,60-5,30 m). Sen kantavuus on jopa 1 400 kg, vetopaino 2 500 kg ja tavaratilan tilavuus 6,6 m3. Kuljettajan työtä helpottavat lukuisat avustinjärjestelmät ja IntelliGrip-pidonhallintajärjestelmä. Sivuliukuovet avautuvat sähköisesti, kun jalkaa heilauttaa sensorin alla. Vivaro-mallisto laajenee ensi vuonna myös täyssähköversiolla.

Lue lisää...


Etuvedon edut

 

Mercedes-Benz esittelin etuvedon ensimmäistä kertaa Sprinter-pakettiautoonsa. Tutkailimme mitä etuja sillä saavutetaan.

Etuvedosta on hyötyä parantuneena kuromauskorkeutena, joka nyt on 80 mm matalampi. Muita etuja ovat edullisempi hankintahinta, noin 50 kg kantavuus etu ja parempi vetopito tyhjällä autolla. Etuveto hieman huonontaa kääntösädettä takavetoisesta, jossa eturenkaat pääsivät kääntymään enemmän. 

Uusi Sprinter on kelpo työkalu, ja Mercedeksen tyyliin senkin saa varusteltua erittäin perusteellisesti. Koeajamamme mallin varustelista olikin lähes täyteen ruksittu. Saahan ammattiajossakin olla ripaus luksusta. Lisäksi ammattikuljettaja istuu tien päällä sen verran paljon, että harva kieltäytyy pienestä mukavuudesta. Uuden Sprinterin sähköiset avustimet tuovat mukavuuden lisäksi myös turvallisuutta. Lue 01.02. ilmestyvästä Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden numerosta, mitä muuta uutta tekniikkaa Sprinteriin on mahdutettu.


Ronski Renault

Koeajoimme uutta Renault K 520 8X4:ää ELG:n sora-kivilavalla, hydraulisella perälaudalla ja Nummen RT kipillä. Ronskissa Renaultissa on rautajouset edessä ja takana ja X-High rungonkorkeus. Rautainen Off Road etupuskuri mahdollistaa 29 asteen lähestymiskulman. Tämä kuormuri ei kavahda vaikeampaakaan maastoa, ja on siksi erinomainen valinta soramontulle tai metsäteillä ajavalle.

K-Sarjalla kelpaa kyllä koeajon mukaan taittaa maantietäkin, joten kyseessä on erittäin monipuolinen työkalu. Auton kokonaismassa on 35 tonnia ja yhdistelmämassa 76 tonnia, moottori on 520 hevosvoimainen 13 litrainen jossa tehoa on riittämiin näille massoille, perään voisi helposti kytkeä vaunun eikä se paljoa painaisi. Vaihteistona toimii 12- vaihteinen automatisoitu Optidriver -vaihteisto. Lue koko koeajokokemus uudesta, 01.02.2019 ilmestyvästä Auto, tekniikka ja kuljetus lehdestä!


Ruotsi: Tielaitoksen sopimus tukki valtatien ja aiheutti hengenvaaraa

Tapaninpäivänä 2018 Orsan eteläpuolella sisämaan liikenteelle tärkeällä valtatie E45:llä sattunut liikenneonnettomuus, jossa kuorma-auto tukki tien molemmat ajoradat, nostattaa ammattiliikenteen ja kuljetusalan tunteita Ruotsissa. 

Pelastusajoneuvo oli nopeasti paikalla ja olisi voinut aloittaa pelastustyöt välittömästi, mutta byrokratia pysäytti sen. Onnettomuuskuormurin omistavalla yrityksellä enempää kuin Tielaitoksella ei ollut sopimusta paikalle tulleen pelastusyrityksen kanssa. Tielaitos vaati omaa sopimuskumppania paikalle. Tilanne johti siihen, että liikenne valtatiellä oli poikki neljä tuntia, ennen kuin Tielaitoksen kanssa sopimuksen tehnyt pelastuspalvelu ennätti paikalle.

Ruotsissa vaaditaan nyt, että Tielaitos tarkistaa sopimustekstejään. Perusteluna on, että joka minuutti, kun valtatie on poikki, voi merkitä teveys- ja jopa hengenvaaraa liikenteelle ja kuljetuksille. Ko. tapauksessa sää oli hyvä, mutta jos esimerkiksi pakkasta olisi ollut parikymmentä astetta, tilanne olisi ollut aivan toinen. Samalla ihmetellään, ettei poliisiviranomainen toiminut laillisten valtuuksiensa mukaan onnettomuustilanteessa ja yksinkertaisesti määrännyt tien avaamista paikalla olleen pelastuskaluston avulla.

(Trailer.se)


Norja: Felleskjöpet tilasi 50 vety-Nikolaa

Felleskjöpet on Norjan maatalouselinkeinoa edustava osuustoiminnallinen liki 1800 työntekijän vähittäismyyjä, jonka tuotteina on maatalouden kone- ja työvälinekaluston lisäksi ravinteet ja viljaruotteet. Sen avaintoimintoihin kuuluvat myös tavarakuljetukset. Kuljetusten päästöjen arvioidaan vastaavan 2/3 yrityksen CO2-päästöistä. Nyt tilatut Nikola 3. kuorma-autot muodostavat merkittävän osan yrityksen tavoitteissa vähentää haitallisia päästöjä.

50 tavanomaisten dieselkuorma-autojen vaihtuminen 50 vety-Nikolaan lasketaan vähentävän noin 7000 tonnia CO2-päästöjä vuodessa, mikä vastaa 15% Felleskjöpetin vuotuisista päästöistä.

Nikola 3. on saavuttanut suurta suosiota paitsi Norjassa myös muualla Euroopassa. Norjassa "eurooppalaisiin olosuhteisiin" muokattu vety-Nikola 3. on jo kerännyt tilauksia Euroopasta 3,2 miljarin Ruotsin kruunun arvosta.

(Trailer.se)