MAN - Tapahtumat

Airbus toimitti ensimmäisen A320neo-lentokoneen Lufthansalle

Lufthansa on vastaanottanut ensimmäisen Airbusilta tilaamansa A320neo-lentokoneen. Uusi konetyyppi mahdollistaa Airbusin mukaan jopa 15 prosenttia pienemmän polttoaineen kulutuksen nykyisiin koneisiin verrattuna. Vuoteen 2020 mennessä vähennys nousee Airbusin mukaan 20 prosenttiin.

“A320neo on selvästi tehokkain ja hiljaisin lentokone lyhyille ja keskipitkille reiteille. Pienentyneen polttoaineen kulutuksen ja siten myös päästöjen ansiosta A320neo ympäristötehokkuus on parantunut selvästi. Uusi moottoriteknologia tekee koneesta myös merkittävästi aiempaa hiljaisemman. Siksi olemme tilanneet kaikkiaan 116 tämän tyyppistä konetta Lufthansa-konsernille”, sanoo Deutsche Lufthansan pääjohtaja Carsten Spohr tiedotteessa.

Airbus kertoo saaneensa koneista miltei 4 500 tilausta lähes 80 asiakkaalta mallin julkistuksen jälkeen vuonna 2010.


Leman valitsi Postin

Tanskalainen huolinta-alan yritys Leman hankkii helmikuusta alkaen Suomeen saapuvan kappaletavaransa jakelu- ja noutokuljetukset Postilta. Posti tuottaa Lemanille myös tuonti- ja vientilähetysten terminaalikäsittelyn. Lisäksi Leman on Postin asiakkaana kuriiripalveluissa.

”Lemanin kansainvälistyminen on onnistunut paikallisten, korkeisiin tarkkuus- ja laatuvaatimuksiimme sitoutuneiden yhteistyökumppaneiden ansiosta. Posti toimii jatkossa kappaletavarakuljettajana Suomessa. Postin kattava jakeluverkosto, kyky hoitaa rahti perille sovitussa aikataulussa ja kustannustehokkuus vahvistivat yhteistyökumppanivalintamme. Haluamme perustaa yhteistyömme uusille ajatuksille ja rakennamme tätä yhdessä Postin kanssa. Myös Postin 100 % hiilineutraalit palvelut vaikuttivat”, sanoo Lemannin toimitusjohtaja Mikael Tarkio tiedotteessa.


Uusi joukkoliikenneskandaali: Linkker-sähköbussi seisoo

Ajoneuvotekniikan ammattipiireissä Suomessa herättää jatkuvaa ihmetystä tapa, jolla valtion kassasta jaetaan avokätisesti ”tutkimusrahaa” ennen kaikkea sähköautoihin liittyviin kehitystarkoituksiin. Rahalla saadut tulokset on vastaavasti luokiteltava nollatuloksiksi verrattuna kansainväliseen kehitystasoon.

Myös suomalaisen Linkkerin vanhojen bussien muuttaminen ”suomalaisiksi sähköbusseiksi” on herättänyt tyrmistystä ammattipiireissä. Tiedetäänhän  naapurimaassa Ruotsissa Volvon olevan kansainvälisen kehityksen kärjessä täyssähkö-, sähköhybridi- ja plug-in sähköbusseillaan. Niitä on jo 57 kpl käytössä eri puolilla Eurooppaa, mm. Luxemburgissa ja Edinburgissa Ruotsin omien kaupunkien lisäksi. Volvolla on siten tarjolla koeteltuja, linjaliikenteessä päivittäin kulkevia kolmenlaisia sähköbusseja huomattavasti edullisemmin kuin mihin Suomen valtio, VTT ja HSL ovat jälleen sortuneet huonosti perustelluissa yrityksissä ”keksiä pyörä uudestaan”.



Autoliitolta automatkailijan opas Baltiaan ja Koillis-Puolaan

Autoliitto kertoo julkaisevansa 168 sivuisen automatkailijan oppaan Baltiaan ja Koillis-Puolaan. Uutuuskirja julkistetaan Matka 2016 -messuilla, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 21.-24.1.2016. Kirjan hinta on 34 € (26 € Autoliiton jäsenille).

Autolla Baltiaan ja Koillis-Puolaan -kirja esittelee 81 mielenkiintoista kohdetta Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Puolasta. Oppaassa on muun muassa automatkailijoille tärkeästä Via Balticasta tarkka reittiselostus Tallinnasta Varsovaan. Lisäksi kunkin maan automatkailijalle tärkeistä tiedoista, kuten liikennesäännöistä, maksullisista teistä, liikennerangaistuksista ja rajanylityspaikoista on tiivis paketti kirjan lopussa.


Alueellisten lentoasemien tapaaminen Seinäjoella 26.1.

Finavian lakkautusuhan alaisten lentoasemien edustajia ovat sopineet tapaamisesta neuvotellakseen tulevaisuuden toimintamuodoista. Neuvotteluun osallistuu edustajia Seinäjoen, Lappeenrannan, Mikkelin, Lahti-Vesivehmaan, Sodankylän ja V arkauden lentokentiltä.

Tarkoituksena on valaista tulevaisuuden suunnitelmia, murheita, hallinto- ja operointimalleja, palvelusopimuksia, kunnossapitoa, EASA-vaatimuksia, yhteisiä toimia ja vaikutusmahdollisuuksia eri viranomaistahoihin.

Puuhamiehenä toimii Sodankylän kehittämisestä vastaava Heikki Heinonen.


Uusi Teboil Super XLD EEV 5W-30

Teboilin raskaan kaluston moottoriöljyjen valikoima on täydentynyt täyssynteettisellä Teboil Super XLD EEV 5W-30 -öljyllä. Se täyttää erityisesti Volvo-, Mercedes-Benz- ja MAN-merkkien Euro 6 -moottoreiden vaatimukset ja myös monien muiden autovalmistajien erityisvaatimukset. Hyvä kylmäjuoksevuus takaa voitelun heti käynnistyksestä alkaen. Jähmepiste on -46 °C. Suojausominaisuudet säilyvät myös kesän helteillä ja moottorin olleessa kuuma ja raskaasti kuormitettu.


Cryosat-2 -satelliitin mittauksista apua talvimerenkulkuun

Ilmatieteen laitos kertoo kehittäneensä menetelmän, jolla jääpalvelut voivat hyödyntää Euroopan avaruusjärjestön Cryosat-2 -satelliitin mittauksia. Cryosat-satelliittimittausten tieto helpottaa laivaliikenteelle vaarallisten jääolojen tunnistamista. Uusi tieto on tarkoitus jatkossa saada osaksi operatiivista jääseurantaa.

Erilaiset satelliittimittaukset ja -kuvat ovat jo kauan olleet jääpalveluiden tärkein tietolähde. Uusi tutkimus nostaa Cryosat-2 -satelliitin sekä lähiaikoina laukaistavan Sentinel-3 -satelliitin näiden joukkoon. Tähän asti Cryosat-2 -mittauksia on käytetty lähinnä ilmastonmuutostutkimuksessa.

Lue lisää...


Rikosten kokonaismäärä laski vuonna 2015

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden 2015 aikana kaikkiaan 413 100 rikosta, mikä on 4 400 tapausta (1,1 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tietoon tulleista rikoksista valtaosa on poliisin kirjaamia. Vuoden 2015 aikana poliisin tietoon tuli 400 300 rikosta, mikä on 0,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Tullin tietoon tuli 8 000 rikosta, mikä on 8,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 4 700 rikosta, mikä on 5,6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Lue lisää...


Ivecolle jättipotti Dakar-rallista

Hollantilainen Gerard de Rooy, PETRONAS de Rooy Iveco -tiimin johtaja otti Iveco Powerstar -ajoneuvollaan voiton tämän vuotisessa Dakar-rallissa kuorma-autojen sarjassa.

Tämä oli järjestyksessään toinen de Rooyn saavuttama Dakar-rallivoitto kuorma-autoluokassa. Kilpailun lopuksi hollantilainen mestari omisti voittonsa viime vuonna menehtyneelle kartanlukijalleen, Jurgen Damenille.

Palkintopallin kolmannen sijan valloitti Federico Villagra, ”El Coyote”, Ton Van Genugten sijoittui Trakkerillaan viidenneksi.

LOPULLISET SIJOITUKSET – KUORMA-AUTOT

1. de Rooy (NL), Iveco

2. Mardeev (RUS), Kamaz

3. Villagra (ARG), Iveco

4. Stacey (NL), MAN

5. Van Genugten (NL), Iveco

6. De Baar (NL), Renault Trucks

7. Nikolaev (RUS), Kamaz

8. Valtr (CZE), Tatra

9. Versluis (NL), MAN

10. VILA (E), Iveco


Tulli tutkii Viinakauppa.eu:n toimintaa

Tulli tutkii Viinakauppa.eu-sivuston alkoholi- ja savukekauppaa. Kahden suomalaisen miehen epäillään syyllistyneen alkoholin välittämiseen Virosta Suomeen ilman vaadittavaa myyntilupaa ja jättäneen yli 350 000 euron arvosta veroja maksamatta.

Tulli kiinnitti kesällä 2015 huomiota nopeasti kasvavaan alkoholituontiin Virosta Suomeen Viinakauppa.eu:n toimituksina. Toiminta laajeni koko Suomen alueelle nopeasti kesän ja syksyn aikana siten, että tilaajia oli kaikkiaan yli 1500. Suurin yksittäinen tilaus on ollut yli 7000 euron arvoinen. Toiminnan takana on Viroon rekisteröityjä yrityksiä, joiden vastuuhenkilöinä rikoksesta epäillyt miehet ovat.

Viinakauppa.eu-sivusto mainosti toimintaansa siten, että he maksavat kaikki verot ja järjestävät tilauksien kuljetuksen. Esitutkinnassa on selvinnyt, että kyseessä on nimenomaan etämyynti, sillä Virossa Viinakauppa.eu:n taustalla oleva yritys tosiasiallisesti myös järjesti ja maksoi alkoholien kuljetuksen Suomeen. Epäillyt tai heidän yrityksensä eivät ole maksaneet veroja Suomessa ja esitutkinnan perusteella on epäiltävissä, etteivät he ole maksaneet veroja ja maksuja myöskään Virossa.

Esitutkinnan perusteella epäillyt olivat tietoisia valmistevero- ja alkoholilain säännöksistä ja Tullin ohjeista. Toiminta oli tarkoitus ajaa alas heti, kun tuotto on saatu maksimoitua ennen kuin viranomaiset pääsevät sen toimintaan käsiksi.


TIR-kuljetukset pois Nuijamaalta

Venäjän tulli poistaa Nuijamaan vastaisen Brusnitsnojen tullitoimipaikan TIR-toimipaikkojen luettelosta 22.1.2016, kertoo Suomen tulli tiedotteessaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Nuijamaan Venäjän vastaisella rajanylityspaikalla ei käsitellä TIR-Carnet-asiakirjoja edellä mainitusta päivästä lukien. Lähimmät TIR-Carnet´ita käsittelevät toimipaikat Venäjän puolella ovat jatkossa Imatran ja Vaalimaan tullien vastaiset rajanylityspaikat Svetogorsk ja Torfjanovka.

Suomen tulli sallii ennen 22.1.2016 TIR-menettelyyn asetettujen tavaroiden kuljettamisen Nuijamaalle, mutta ei voi taata näiden TIR-kuljetusten pääsyä Venäjälle.  Suomen tulli ei aloita 22.1.2016 lukien Venäjällä päättyville TIR -kuljetuksille TIR-menettelyä Nuijamaalle. Jatkossa Venäjälle menevät TIR-kuljetukset ohjataan Vaalimaan ja Imatran kautta.


Kuorma-autojen makuuohjaamot testissä

Renault Trucks T-sarja on voittanut Commercial Motor -lehden ”The Big Truck Sleeper Test 2016” testin. Lehden vuotuisessa testissä arvioitiin mm. kuorma-autojen makuuohjaamojen nukkumismukavuutta, sisätilojen toimivuutta ja kokoa sekä kuinka helppoa ohjaamoon on nousta sisälle.

Testissä oli mukana Daf XF, MAN TGX, Volvo FH16, Renault T, Iveco Stralis, Mercedes Actros ja Scania R730.

Englanninkieliseltä videolta voi katsoa pikaesittelyt kuorma-autojen ohjaamoista.

 


Nesteelle uusi koulutussimulaattori

Neste Jacobs toimittaa Nesteelle Porvoon jalostamon raakaöljyn tilausyksikön ja bensiinin rikinpoistoyksikön kattavan täyden mittakaavan NAPCON Simulator -koulutussimulaattorin. Toimeksiannon on tarkoitus valmistua keväällä 2016.

"NAPCON Simulator -koulutussimulaattoriteknologia mahdollistaa hyvin laajat ja monipuoliset käyttöhenkilökunnan koulutukset. On valtavan hyödyllistä voida järjestää kokonaisen vuoron harjoittelu todentuntuisessa oppimisympäristössä. Koulutussimulaattorit ovat iso osa Nesteen osaamisen hallintajärjestelmää ja oleellinen työväline turvallisen ja tehokkaan tuotannon varmentamisessa", sanoo Nesteen Suomen jalostamoiden tuotantojohtaja Jukka Kanerva tiedotteessa.

Neste Jacobs kertoo toimituksen olevan jatkoa jo aiemmin toteutetuille Porvoon jalostamon suurimman tuotantolinjan kattavalle oppimisympäristölle ja usealle NEXBTL-tuotantolaitoksen koulutussimulaattorille ympäri maailmaa.


Scifiä ja suuria autoja Detroitissa

Moottorikaupunki Detroitissa alkoi 11. tammikuuta 2016 yksi Pohjois-Amerikan suurimmista autonäyttelyistä North American International Auto Show 2016 (NAIAS). 24. päivään asti kestävässä tapahtumassa on esillä paljon henkilöautouutuuksia, mutta mielenkiintoisia uutuuksia myös lava- ja maastoautopuolelta.

Nissan Titan Warrior -konseptilava-autossa on Cumminsin 390 hevosvoimainen, 5-litrainen V8 turbodieselmoottori. Ajoneuvossa on uusittu ulkomuoto, jota Nissan kutsuu ”moderniksi panssariksi”. Ajoneuvon korkeutta on kasvatettu 2070 mm ja leveyttä 2200 mm.

Kian Detroitissa esittelemä katumaastoautokonsepti tottelee nimeä Telluride. Premium-luokan katumaastoautokonsepti on jokapyörävetoinen hybridi, jonka voimanlähteenä toimii 3,5-litrainen 270 hevosvoimainen V6 GDI-moottori ja 130 hevosvoimainen sähkömoottori, joiden yhdistetty tuotto on 400 hevosvoimaa. Tellluridessä on scifimäistä teknologiaa. Esimerkkinä etupenkeissä olevat sensorit, jotka tarkkailevat kuskin ja apukuskin ”tärkeitä terveystoimintoja”. Jos järjestelmä havaitsee energiatasojen laskua, aktivoituu katossa oleva led-paneeli, josta tulee virkistävää valohoitoa.

 

Lue lisää...


1000. Carrus Delta: Volvo 9700 Lapin Linjoille

Carrus Delta Liedossa luovutti 13.1.2016 tuhannen yhtiössä valmistetun linja-auton J.M. Eskelisen Lapin Linjat Oy:lle. Yhtiöllä on liikenteessä 40 linja-autoa.

1000. Carrus Delta on mallia Volvo 9700 H. Auto on asiakkaan 12. Volvo. Kaikki on valmistettu Liedon tehtaalla. Eskelisen Lapin Linjat Oy:n ja Liedon tehtaan yhteistyö on alkanut jo 80-luvun alussa.

Carrus Delta Oy on toiminut nykymuodossaan vuoden 2008 lokakuusta. Yritys valmistaa Volvo 9700 mallisia linja-auton koreja. Myynti tapahtuu Volvon myyntiverkoston kautta. Yrityksen tuotannosta noin 75 % menee vientiin. Carrus Deltan vahvuus on tuotteiden asiakasräätälöinnissä. Hyvänä esimerkkinä on Eskelisen Lapin Linjat Oy:lle syksyllä 2015 toimitettu 15 m pitkä Volvo 9700 HD. Sen takaosassa on erillinen rahtiosasto.


Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!