MAN - Vaihtoautot

Helsingin risteilykäynnit uusiin ennätyksiin

Helsinki on kansainvälisenä risteilykohteena suositumpi kuin koskaan. Helsinki otti vastaan 22.10. päättyneen risteilykauden aikana kaikkiaan 603 500 risteilymatkustajaa. Määrä ylitti edellisen vuoden 16 prosentilla. Aluskäyntien määräksi kertyi 303, ensimmäistä kertaa luku ylitti 300. Kasvua viime vuodesta oli 6 prosenttia. (2018:285)

Eniten risteilymatkailijoita oli Saksasta (32 %), Yhdysvalloista (21 %) ja Britanniasta (10 %). Kansallisuusjakauman TOP 3 järjestys säilyi samana kuin edellisenä vuonna, saksalaisten osuus hieman kasvoi kuitenkin. Muiden Helsingissä vierailevien kansallisuuksien osuudet ovat kaikki alle 5 %.

Lue lisää...


Kevytautolakien voimaantulo siirtyy vuodella

Kevytautot mahdollistavien lakien voimaantulo siirtyy vuodella 1.11.2020 saakka. Ennen uutta voimaantuloa on tarkoitus selvittää, onko Suomen kevytautoja koskevaa lainsäädäntöä mahdollista muuttaa Euroopan unionin lainsäädännön mukaiseksi.

Kevytautolakien voimaantulon siirtäminen liittyy EU:n komission tiukentuneeseen kantaan siitä, miten ajokorttidirektiiviä sovelletaan traktoriluokan ajoneuvoihin, joihin suomalaiset kevytautot kuuluisivat. Lakien voimaantuloon nykyisessä muodossa liittyy riski, että komissio käynnistää rikkomusmenettelyn Suomea vastaan.

Lue lisää...


Väitös: Tekoälyllä parempia työkaluja kuljetussuunnittelijoille

Kuljetusreittien optimoinnilla voidaan merkittävästi tehostaa henkilö- ja tavaralogistiikan toimintaa. Nykyiset optimointijärjestelmät ovat käsin räätälöityjä yksittäisratkaisuja, minkä vuoksi niiden hankkiminen on kallista ja hidasta. Väitöskirjatutkimuksessaan Jussi Rasku tutki menetelmiä, joilla osa tästä räätälöinnistä voidaan siirtää tietokoneen tehtäväksi.

DI Jussi Raskun tietotekniikan väitöskirja käsittelee kuljetusten optimointijärjestelmien räätälöinnin automatisoimista metaoptimoinnin keinoin, eli optimointimenetelmiä optimoimalla. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä viimeisimmän tutkimustiedon hyödyntämisestä helpompaa ja halvempaa. Näin tutkijoiden ja konsulttien aikaa vapautuu käyttöönottohankkeiden onnistumisen kannalta olennaisten prosessi- ja tiedonhallintakysymyksien ratkomiseen.

– ­Tutkimusaihe on käytännönläheinen ja lähtöisin Jyväskylän yliopistolla tekemämme soveltavan tutkimuksen kokemuksista. Tutkimushankkeissa ja nykyisen työnantajani NFleet Oy:n projekteissa olen nähnyt, millaisia haasteita teorian ja käytännön yhteensovittamisessa ilmenee, Rasku taustoittaa tutkimustaan.

Lue lisää...



Mazdan sähköauto esitelty

Sähköauto Mazda MX-30

Mazdan ensimmäinen sarjatuotantoon tuleva sähköauto Mazda MX-30 on esitelty Tokion autonäyttelyssä. Auto on kehitetty asiakkaille, jotka haluavat ostaa sähköauton ajonautinnosta tinkimättä. Ainutlaatuisilla freestyle-ovilla ja ekologisilla materiaaleilla Mazda MX-30 merkitsee uutta askelta päästöjen vähentämiseen. Auton toimintamatka on yli 200 km (WLTP), mikä riittää hyvin eurooppalaisten asiakkaiden 48 km:n keskimääräiseen päivittäisen ajotarpeeseen.

Akulla varustettu auto, ei pyörillä varustettu akku

Yasuhiro Aoyama, Mazda Motor Europen hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kommentoi ensiesittelyssä vuoden 2020 toisella puoliskolla Euroopan myymälöihin saapuvaa Mazda MX-30:ea seuraavasti:

- Suunnittelijoillamme on ollut selkeä tavoite ensimmäisestä akkukäyttöistä autosta. Sen tulee erottua muotoilultaan, olla suurenmoinen ajettava ja mikä tärkeintä, sen on vaikutettava päästöjä vähentävästi koko tuotteen elinkaaren ajan. Koko ajoneuvovalikoimassamme käyttämämme sähköistämistekniikan lisäksi keskitimme voimavaramme auton luomiseen, jonka odotamme toimivan perheen toisena autona ja jonka toimintamatka kattaa asiakkaiden vaatimukset.

Kuljettaja keskiössä 

Mazda MX-30:n kiihdyttäminen, kaarreajo ja jarruttaminen päivittäisissä ajotilanteissa tapahtuvat täsmälleen kuljettajan odottamalla tavalla. Tämä on saavutettu Mazda MX-30 -autossa innovatiivisen e-Skyactiv-paketin suunnittelun ansiosta. Tämä sisältää akun, sähkömoottorin ja voimansiirron kiinteän integroinnin ajoneuvon korirakenteeseen, mikä parantaa korin kokonaisjäykkyyttä ja tarjoaa erinomaisen ajovasteen.

Mazdan suunnittelijat ovat luoneet Mazda MX-30 -malliin sähköisen äänentoistojärjestelmän, joka on synkronoitu moottorin väännön kanssa yhteen. Tämä vähentää tasaisessa ajossa nopeuden vaihteluja. Mazdan G-Vectoring Control (GVC Plus) -järjestelmää on lisäksi laajennettu hyödyntämään sähkömoottorin tuomia etuja.

Mazda MX-30 saapuu myymälöihin useilla EU:n markkina-alueilla vuoden 2020 toisella puoliskolla.


Innowash haluaa muuttaa autonpesualaa

25 miljoonan rahastoa tavoitteleva Innowash Fund I Ky ja sen toimintaa operoiva Innowash Oy haluavat muuttaa autonpesutoimialaa ekologisemmaksi ja tuoda autopesun ihmisten arjen keskelle kauppakeskuksien ja työpaikkakeskittymien läheisyyteen.

Vastuullisuutta ei ole totuttu kuulemaan samassa lauseessa autonpesun kanssa. Autopesu-alalla onkin mahdollisuuksia tukea auton käyttäjiä kestävämmän arjen elämisessä pienentämällä autopesuloiden ympäristövaikutuksia. Autonpesun yhdistäminen kauppareissuun on myös ekoteko.

– Huoli ilmastosta on yhteinen niin sijoittajille, rahoittajille, kiinteistönomistajille kuin ennen kaikkea asiakkaille. Käytämme vain uusiutuvaa energiaa, energiatehokkaita ratkaisuja, joutsenmerkittyjä kemikaaleja sekä hiekan, öljyn ja kiintoaineksen erottavia erotinkaivoja. Viemäriin näiden kautta laskettava jätevesi on lähes yhtä puhdasta kuin kotitalouden jätevesi. Tavoittelemme täysin hiilineutraalia konseptia rahaston voimassaoloaikana, summaa toimitusjohtaja Tuomo Huhtanen.

Lue lisää...


NCS Finland ja Pinecape ottivat käyttöön LNG-ajoneuvon

Kuljetus- ja logistiikka-alan yritys NCS Finland Oy ja yrityksen alihankkijana toimiva Pinecape Oy ottivat heinäkuussa käyttöönsä nesteytetyllä maakaasulla (LNG) toimivan Volvon vetoauton.

- LNG oli meille luonnollinen valinta, koska se täyttää niin nykypäivän kuin tulevaisuuden päästötavoitteet, kertoo NCS Finland Oy:n COO Jarmo Halonen.

Lue lisää...


Volvo Trucks: Uusi joustava huoltosopimus

Volvo Trucks esittelee uuden käyttöpohjaisen Volvo Flexi-Gold -huoltosopimuksen, jossa kuukausimaksut määräytyvät todellisen ajomäärän mukaan. Näin kuljetusyritykset voivat mukauttaa toimintaansa markkinaolosuhteiden ja kysynnän mukaan entistä joustavammin.

Ajoneuvojen etäyhteydet ovat tasoittaneet tietä uusille, joustaville huoltosopimuksille ja käyttöperusteisille maksumalleille.

Volvo Trucks esittelee nyt uuden Volvo Flexi-Gold -huoltosopimuksen, jolla on sama kattavuus kuin Volvo Gold -sopimuksella, mutta kuukausimaksut on eritelty kiinteisiin ja muuttuviin (kilometriperusteisiin) osiin, jotka on räätälöity kuorma-auton todellisen ajomäärän mukaan.

Lue lisää...


Renaultin uusimmat pakettiautomallit toimivat vedyllä

Renaultilla on monipuolinen kokemus pakettiautovalmistajana jo 120 vuoden ajalta. Sen lisäksi yhtiö on Euroopassa edelläkävijä ja markkinajohtaja sähkömoottorisissa tavara-autoissa. Nyt laajaa valikoimaa kasvatetaan ensi vuonna esiteltävällä Master Z.E. Hydrogenilla ja jo tämän vuoden puolella myyntiin saatavalla Kangoo Z.E. Hydrogenilla. Uudella järjestelmällä saadaan paljon etua. Vedyllä toimiva polttokenno antaa energian ajoakulle.

Järjestelmän avulla toimintamatka on aivan toista luokkaa ja auto on koko ajan käytettävissä, sillä tankkaus vie aikaa vain viidestä kymmeneen minuuttia. Vedyn käyttö otetaan täydentävänä Renaultin sähkö- ja hybridiautostrategiaan. Se kasvattaa ammattilaisten mahdollisuuksia käyttää sähkömoottorisia pakettiautoja, kun toimintamatka tai latausajat eivät ole esteinä auton hankinnalle.

Vetykäyttöisten sähköautojen sydämenä on polttokenno, jossa tankeista sinne virtaava vety yhdistetään ilmasta saatavaan happeen. Tuloksena on sähköä antamaan virtaa moottorille ja ainoana päästönä on puhdas vesi. Vedyllä toimivat sähköautot ovat samalla tavalla paikallisesti päästöttömiä kuin akkukäyttöiset sähköautot. Vedyn etuina ovat pidempi toimintamatka ja lyhyet tankkaukset, sillä tunteja kestävän latauksen sijaan vetytankin saa täyteen 5-10 minuutissa. Tekniikka on helppo huoltaa ja pitkä toimintamatka tuo mielenrauhaa, kun ei tarvitse etsiä latausasemaa.

Lue lisää...


Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja lakiluonnokseen sähköautojen latausmahdollisuuksien parantamiseksi


Ympäristöministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö tiedottavat.

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla sähköautojen latausmahdollisuuksia lisättäisiin merkittävästi ja rakennusten energiatehokkuutta parannettaisiin automaation avulla. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin mukaan sähköautoilun osuutta liikenteestä täytyy lisätä, jotta liikenteen päästöt saadaan kuriin. Laki on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpanoa.

Lue lisää...


Hyundai: Koneoppimiseen perustuva älykäs vakionopeudensäädin

Teknologia tunnistaa ja analysoi kuljettajan ajotyyliä, jotta jokaiselle kuljettajalle voidaan luoda yksilöllinen käyttökokemus. Maailman ensimmäistä tekoälypohjaista kuljettajaa avustavaa järjestelmää aiotaan käyttää Hyundain tulevissa malleissa.

Hyundai Motor Group ilmoittaa kehittävänsä maailman ensimmäistä koneoppimiseen perustuvaa älykästä vakionopeudensäädintä eli SCC-ML:ää. Teknologia sopeuttaa vakionopeudensäätimen toiminnan käyttäjänsä ajotavan mukaiseksi, mikä mahdollistaa jokaiselle kuljettajalle yksilöllisen käyttökokemuksen.

Lue lisää...


Tero Laurila on Vuoden Tieisännöitsijä 2019

Tieisännöitsijä Tero Laurila Kangasalasta on Vuoden Tieisännöitsijä 2019. Hän sai tunnustuspalkinnon ja siihen kuuluvan kunniakirjan Tampereella, johon oli kokoontunut maamme tieisännöitsijät vuosittaiseen neuvottelupäiväänsä.

Vuoden Tieisännöitsijä on valittu yksityisteiden tieisännöitsijöiden keskuudesta vuodesta 2008 alkaen. Hän on henkilö, joka omalla toiminnallaan on ollut esimerkillinen ja vaikuttava tieisännöitsijä. Valinta-arvoinnoissa painottuu myös, jos henkilö on ollut osaltaan kehittämässä tieisännöintiä. Valinnan suorittavat aikaisempina vuosina Vuoden Tieisännöitsijäksi valitut yhdessä Suomen Tieyhdistyksen edustajan kanssa.

Lue lisää...


Erikoisesittelyauto

 

Tutustuimme komeaan 70-luvun Scania esittelybussiin, jossa riitti nostalgista tunnelmaa. Auton kuosit ja värimaailma tuovat mieleen aikansa elokuvat ja sisään astuessa tuntuukin, kuin menisi ajassa taaksepäin. Auton omistajalla oli parhaimpina aikoina yli 20 vastaavaa bussia vuokrattavana. Tämä yksilö oli yksi viimeisimpiä käytössä olleita, ja siten erittäin hyvin säilynyt.

Kilometrejä mittarissa oli vasta 128 700 eikä muuallakaan näkynyt kulahtamisen merkkejä. Sisätiloissa oli monia mielenkiintoisia keksintöjä ja yksityiskohtia, joihin voitte tutustua tarkemmin Auto, tekniikka ja kuljetus- lehden tänään ilmestyvässä uusimmassa numerossa.


Saksa: Kasvirasva-dieseliä tankkiin, sanoo Shell

Kasvirasva vaihtoehtona dieselillä ei ole mikään uusi idea. Sitä kehiteltiin autojen polttoaineeksi useita vuosikymmeniä sitten.

Nyt se on tullut uudestaan. Neckarsulmissa Edi-huoltoasema tarjoaa "R33 Blue Dieseliä" autoilijoille. Se sisältää 33% biokomponentteja, ruokaöljyjä ja -rasvoja,  ja 67% dieseliä. Se täyttää kovan dieselnormin DIN EN 590 ja on sen myötä sallittu kaikille dieselmoottoreille. Perusteelliset testit tuhansilla diesel-ajoneuvoilla ovat todistaneet polttoaineen kelvolliseksi, Shell vahvistaa. Verrattuna tavalliseen dieseliin R33 Blue Diesel vähentää CO2-päästöjä 20 %.

(Vogel)


Hiljainen Hybridi

 Sähkö-dieselhybridi Scania G 320

Auto, tekniikka ja kuljetus koeajoi Scanian G 320 -hybridiä. Kuorma-auto on varustettu 320-hevosvoimaisella ja 1600 Nm vääntävällä dieselmoottorilla, sekä 177 hv ja 1050 Nm tuottavalla sähkömoottorilla. Tekniikat toimivat hyvin yhteen ja myös pelkän sähkömoottorin tehot riittävät liikkumiseen. Lue uudesta 18.10. ilmestyvästä Auto, tekniikka ja kuljetuksesta, mitä muita edistyksellisiä tekniikoita Scania on hybridissään käyttänyt.


Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa

Ylikuormat ovat poliisin mukaan erityisesti Kainuun erityispiirre.

Osa kuljetusyrityksistä varoittaa toisiaan liikennevalvonnasta, mikä voi vaarantaa liikenneturvallisuutta. Asiasta kertoo Oulun poliisilaitos. Se valvoi ammattiliikennettä Kainuussa maanantaista torstaihin.

Poliisin mukaan jotkin yritykset ilmoittavat valvonnoista heti muille autoille. Tarkoituksena on välttyä valvontaan joutumiselta.

Lue lisää...