MAN - Vaihtoautot

Moottorikelkoilla liikaa vakavia onnettomuuksia

Vakuutusyhtiöt maksavat vuosittain korvauksia yli 700 moottorikelkalla sattuneesta henkilövahingosta. Vakuutusyhtiön vahinkotilastoista moottorikelkkaonnettomuuksissa korostuvat vakavista henkilövahingoista maksettavat suuret korvaukset, mutta myös erilaiset keinot niiden vähentämiseen.

Lapissa ja pohjoisemmassa Suomessa kelkkakausi on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. LähiTapiolan vahinkotilastot osoittavat, että moottorikelkkoja käytetään kuitenkin kaikkialla Suomessa sääolosuhteiden salliessa.

Lue lisää...


Lahottajasienen aiheuttamia vaurioita selvitetään puukantisista silloista

Puukantisissa tie- sekä kävelyn ja pyöräilyn silloissa on parin viime vuoden aikana havaittu poikkeuksellisia lahovaurioita. Väylänpitäjän tutkimuksissa on tarkentunut, että lahovaurioita löytyy erityisesti vuoden 2007 jälkeen rakennetuissa puusilloissa. Nykyiset kyllästeet eivät tarjoa riittävää suojaa lahottajasientä vastaan.

Maanteiltä on tähän mennessä tarkastettu 34 siltaa, joista 5 oli vaurioitunut. Näiden lisäksi tiedossa on 6 muuta kohdetta, maantieteellisesti Helsingistä Oulun korkeudelle saakka. 

Lahoamisen aiheuttaa lahottajasieni, istukkakääpä. Puun kylläste ei pidä tätä lahottajasientä loitolla. Vuosien 2004-2007 aikana siltakansien kyllästeissä luovuttiin kromin ja arseenin käytöstä niiden myrkyllisyyden vuoksi ja nykyään kyllästeenä on pääasiassa kupari.

Lue lisää...


Suomen Rengaskierrätys ja Kuusakoski jatkavat yhteistyötään

Suomen Rengaskierrätys Oy ja kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy jatkavat yhteistyötään käytöstä poistuvien renkaiden keräämisessä ja kierrättämisessä. Yhtiöt allekirjoittivat kaksivuotisen option vuoden lopussa päättyvälle, aiemmalle viiden vuoden yhteistyösopimukselle.

- Meille asia on merkittävä. Renkaan ympärillä kierrätyksessä tapahtuu paljon, ja mahdollisuudet ovat osaamisemme näkökulmasta mielenkiintoisia, Kuusakoski Oy:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Risto Pohjanpalo sanoo.

Suomen Rengaskierrätys Oy on tuottajayhteisö, joka huolehtii jäseniensä puolesta lakisääteisistä kierrätysvelvoitteista. Kumppaniyrityksenä Kuusakoski on vastannut käytännön kierrätystoiminnasta vuodesta 2007.

Lue lisää...



Uusia lämpösäädeltyjä trailereita Tanskan kuljetuksiin

Freja Transport & Logistics vahvistaa lämpösäädeltyjen kuljetusten mahdollisuuksia Suomi–Tanska-reitillä. Lähtöjä Jyllantiin on tiistaisin ja perjantaisin.

- Tuontiasiakkaamme ovat selvästi löytäneet tämän reitin. Vientiasiakkaiden kannattaisi nyt olla hereillä ja kysyä kuljetuksia, Freja Transport & Logisticsin Traffic Manager Bengt Lodenius sanoo.

Pääosin kuljetuksina on mennyt täyskuormia, mutta Lodeniuksen mukaan myös osakuormat onnistuvat.

Lue lisää...


Lapin Kumi laajentaa Lahteen

Rovaniemeltä lähtöisin oleva Lapin Kumi Oy laajentaa Etelä-Suomessa ostamalla lahtelaisen Rengastoppi Oy:n liiketoiminnan. Lahdesta tulee Lapin Kumi Oy:n yhdeksäs toimipiste.

- Maantieteellisesti Lahti sopii meidän kasvustrategiaan loistavasti. Rengastoppi Oy on hienosti hoidettu ja maineikas perheyritys. Heillä on vuosikymmenien mukanaan tuoma vankka ammattiosaaminen, sanoo Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen.

Lahden Renkomäessä toimiva Rengastoppi Oy on perustettu 1979 ja yhtiön palveluksessa on 16 työntekijää. Yhtiön liikevaihto tulee olemaan vuonna 2019 noin 5,6 miljoonaa euroa.

Lue lisää...


Kuorma- ja linja-autojen rekisteröinnit kasvussa, henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröinnit jäämässä viime vuoden lukemista

Tuoreet ensirekisteröintitilastot kertovat, että henkilö- ja pakettiautoja ensirekisteröidään kuluvana vuonna vähemmän kuin viime vuonna. Kuorma- ja linja-autojen ensirekisteröintimäärät sen sijaan ovat kasvamassa viime vuotta suuremmiksi.

Lue lisää...


LVM: Tuettu ja markkinaehtoinen joukkoliikenne eriytyvät

Euroopan unionin palvelusopimusasetuksen ja vanhan joukkoliikennelain siirtymäaika päättyy 2.12.2019. Tämän jälkeen yhteiskunnan tukea voi maksaa vain palvelusopimusasetuksen mukaisesti järjestettyyn liikenteeseen. Siirtymäajan päättyminen ei käytännössä näy asiakkaiden arjessa, sillä siihen on varauduttu jo pitkän aikaa.

Joukkoliikennelaki tuli voimaan 3.12.2009 ja avasi vaiheittain reittiliikennemarkkinat kilpailulle. Lakiuudistus perustui samana vuonna voimaan tulleeseen EU:n palvelusopimusasetukseen (PSA), jossa säädetään tavoista, joilla yhteiskunta voi yleishyödyllisten joukkoliikennepalvelujen avulla turvata liikennepalvelujen saatavuutta ja laatua markkinaehtoisten palvelujen lisänä. Asetuksen mukainen menettely on esimerkiksi viranomaisen järjestämä avoin kilpailutus.

Lue lisää...


Valmiit Scania SuperMax -ajoneuvot tulevat Suomen markkinoille

Scania Suomi Oy:n Jyväskylän toimipisteellä on valmistettu päällirakenteita Scania-ajoneuvojen alustoille jo vuodesta 2010 alkaen. Joulukuun alusta Scania alkaa myydä valmiita Scania SuperMax -autoja. Ensimmäisessä vaiheessa markkinoille tulevat Scania SuperMax -puuauto ja Scania SuperMax -koukkuauto.

Scania SuperMax on uusi tuotemerkki, jonka alla Scanian Jyväskylän toimipisteessä aletaan valmistaa heti töihin valmiita puu- ja koukkuautoja. Autojen päällirakenteet valmistetaan kokonaan Suomessa ja päällirakenteisiin käytetään Scanian tuotannossa kehitettyjä komponentteja. Ajoneuvoihin asennettavat varusteet, kuten lisävalot, välähdysmajakat ja työkalulaatikot ovat Scanian lisävarustevalikoiman tuotteita.

Lue lisää...


Vuoden 2019 Paalutustyömaa on Vantaanjoen siltojen peruskorjaus

Vuoden Paalutustyömaana on tänä vuonna palkittu Vantaanjoen siltojen peruskorjaus sekä erittäin vilkasliikenteisen Tuusulanväylän parantaminen Vantaanjoen ylityskohdassa. Haastavuudestaan huolimatta työmaa on ollut tekijöilleen turvallinen ja tienkäyttäjien iloksi se valmistuu lähes vuotta ennakoitua aiemmin.

Tuusulanväylä on pääkaupunkiseudun merkittävin yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ajoneuvomääriltään se on toiseksi liikennöidyin sisääntuloreitti Helsinkiin Lahdenväylän jälkeen. Sen liikennemäärät ovat vilkkaimmillaan 85 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Lue lisää...


Scania ja Mersu sopivat mallinimikkeen muutosta

Scania muuttaa uusien S-sarjan kuorma-autojen mallinimikettä. Esimerkiksi entisen S 450 -merkinnän korvaa 450 S, toisin sanoen ensin tulee hevosvoimamerkintä ja sen jälkeen S-kirjain. Käänteinen nimeämisjärjestys koskee vain makuuohjaamoita, joissa on tasainen lattia. Muutoksen syynä on Daimler AG: n, Mercedes-Benzin emoyhtiön kanssa tehty sopimus.

Lue lisää...


Faktat pöytään: Yli puolet Euroopan suojellusta metsästä on Suomessa!

Yli puolet Euroopan tiukasti suojellusta metsästä on Suomessa. Iso-Britanniassa metsiä on maa-alasta 13, Tanskassa 14 ja Suomessa 75 prosenttia. Olemme Euroopan metsäisin maa – jopa Ruotsia metsäisempi.

Miksi Suomi kympin oppilaana mollaa itseään omaehtoisesti?

Lue lisää...


Meejo-palvelu uudistaa liikkumista

Bussiyhtiö Savonlinja lanseeraa Meejo-palvelun, joka yhdistää liikkumisen eri muodot ennennäkemättömällä tavalla. Palvelun muodostavat verkkokauppa Meejo.fi ja Meejo-sovellus. Meejo-sovellus on ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista joulukuun alusta lähtien. Sovelluksesta voi ostaa mm. kaukoliikenne-, paikallisliikenne-, elämys- ja työmatkoja sekä erilaisia tapahtumakuljetuksia.

Meejon avulla Savonlinja voi – yhdessä kumppaniensa kanssa – tarjota asiakkailleen entistä monipuolisempia ja laadukkaampia liikkumisen palveluita, kertoo toimitusjohtaja Kai Honkanen Savonlinjasta.

Lue lisää...


Tukholma: Hengenvaarallinen rengas ja lähes puolet laittomasti vaarallisilla kuormilla

Tukholman poliisin liikenneosasto tarkasti kahtena päivänä viime viikolla raskasta liikennettä. Tarkastukssissa koulutettiin samalla poliiseja, miehiä ja naisia, vaarallisten kuljetusten (VAK) tarkastajiksi. Kahden päivän aikana tarkastettiin 33 raskasta ajoneuvoa: 9 säiliöautoa, 1 konttikuljetusauto, 1 bulkkiauto, 22 kappaletavara-autoa.

Tuloksena oli: 6 autoa määrättiin ajokieltoon ja 7 määrättiin korjaamaan vikoja ja puutteita. 33 tarkastetusta autosta 13 (40%) todettiin viallisiksi VAK-määräysten osalta.

Lue lisää...


Tampereen Ratikan protovaunu aloittaa testitoimet

Tampereen Ratikan liikennöinti aloitetaan elokuussa 2021, mutta raitiovaunuja nähdään testiajossa Tampereen katukuvassa jo hyvissä ajoin ennen sitä. Testausta tarvitaan, sillä Tampereen Ratikan käyttöönotto on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen tilanne - Tampereelle tulee täysin uusi raitiotiejärjestelmä uusine raitiovaunuineen.

Ensimmäisenä Tampereelle saapuu protovaunu, jonka avulla otetaan aluksi käyttöön varikon toiminnot ja varmistetaan, että vaunujen kotipesässä kaikki toimii halutulla tavalla. Protovaunu on testattu Skoda Transtechin tehtaalla, mutta kaikki radalla tehtävät kokeet ajetaan Tampereella. Ohjaimissa ovat tällöin vielä vaunuvalmistajan kuljettajat.

Lue lisää...


Kehä I:n liikennejärjestelyihin muutoksia Laajalahdessa

Kehä I:n mittava parannushanke etenee Laajalahdessa. Sakkolantien ympäristössä on tehty paalutus­töitä sekä Kehä I:n itäpuolella Sakkolantien ja Kurkijoentien välillä louhintoja. Maanantaina 2.12. suljetaan moottoriajoneuvoliikenteen yhteydet Kehä I:lle Kurkijoentieltä sekä Ruukinrannantieltä.

Lähiviikkojen aikana tulee muutoksia myös jalankulun ja pyöräilyn väyliin Sakkolantiellä. Sakkolantien meren puolelle tullaan rakentamaan työnaikainen kiertoreitti. Myöhemmin joulukuussa otetaan käyttöön moottoriajoneuvoliikenteen kiertotie Kehä I:llä, jolloin liikenne siirretään länteen meneville kaistoille sekä niiden yhteyteen rakennettaville lisäkaistolle. Molempiin suuntiin säilyy kaksi kaistaa. Näihin liittyvistä muutoksista tiedotetaan erikseen lähempänä.

Lue lisää...