MAN - Vaihtoautot

EU harkitsee: 18-vuotiaille bussikortti lukiostakin

EU-komissio ennakoi julkista kuulemista 2020 ensimmäisellä neljänneksellä ajokorttidirektiivistä 2006/126/EC. Kansainvälinen tieliikennejärjestö IRU:n jäsenistössä on pitkään nostettu paineita mm. bussi- eli D-ajokortin vaatimusten päivittämiseksi. Nuorten kuljettajien osalta halutaan poistaa nk. 50 km:n rajoitus ja alentaa ikärajaa 18 ikävuoteen riippumatta siitä, onko valtuutus saatu lukiokoulutuksella tai muulla valtuuteulla koulutuksella.

Ruotsissa on alan järjestö Sveriges Bussföretag ajanut asiaa voimakkaasti IRU:n sisällä.

(rt-forum.se)


Finnlines tilasi kaksi 1100 matkustajan rahtilaivaa

Finnlines investoi matkustajien viihtyvyyteen – kaksi ympäristöystävällistä 5 100 kaistametrin Superstar-luokan ropax-alusta tilattu. 

Finnlines tilasi vuonna 2018 Jinling-nimiseltä telakalta kolme ympäristöystävällistä hybridi-roro-alusta, jotka sopivat joustavasti erilaisille roro- ja storo-lasteille. Nyt Finnlines jatkaa uudisrakennusohjelmaansa ja on allekirjoittanut tilauksen kahdesta ropax-aluksesta China Merchants Jinling Shipyard (Weihai) -nimisen telakan kanssa (aiemmin AVIC Weihai). Molemmat telakat ovat nykyisin osa China Merchants Group:ia.

Lue lisää...


Mercedes-Benzin lataushybridimallisto kasvaa vauhdilla

Mercedes-Benz laajentaa plug-in-ladattavien hybridien mallistoaan vauhdilla. Tällä hetkellä Suomessa on jo myynnissä C-, E-, GLC-, GLE- ja S-sarjan EQ Power-pistokehybridit. Kevättalven aikana markkinoille saatetaan pistokehybridiversiot suosituista A- ja B-segmentin kompaktimalleista tarjontaa laajentamaan. Yhteensä Mercedes-Benz-mallisto käsittää Suomessa vähintään 20 uutta lataushybridiä tämän vuoden loppuun mennessä. EQ Power- ja täyssähköisten EQ-mallien julkaisu jatkuu tiiviinä myös tämän vuoden jälkeen. Vuoteen 2022 mennessä Mercedes-Benzin kaikista henkilöautomallisarjoista tulee olemaan saatavilla sähköauto, ladattava hybridi tai vähintään sähköavusteinen versio - kaikkiaan yli 130 vaihtoehtoa.

Lue lisää...



Täysin uusi Opel Corsa Suomessa

Syyskuussa Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä ensiesitelty täysin uusi Corsa saapuu Suomen Opel-liikkeisiin 11.-12. tammikuuta. Uutuus on jo saavuttanut useita kansainvälisesti arvostettuja palkintoja, kuten Auto Bild –lehden ”Vuoden yritysauto” -tittelin pienten autojen kokoluokassa, ja kansainvälisen AutoBest-tuomariston valitseman ”Best Buy Car of Europe 2020” -arvonimen.

Uuden Opel Corsan Coupemaisesti laskeutuva kattolinja on 48 mm edeltäjää matalammalla, mutta matkustamossa pääntilasta ei kuitenkaan ole tarvinnut tinkiä lainkaan: etupenkillä nimittäin istutaan 28 mm aiempaa matalammalla. Edeltäjästään poiketen vain viisiovisena saatava, 4,06-metrinen uutuusmalli on pudottanut edeltäjään verrattuna painoa jopa 108 kg: se painaa alimmillaan 980 kg. Tämän 10 prosentin painonpudotuksen on mahdollistanut muun muassa 40 kiloa kevyempi kori ja kompaktit, kolmisylinteriset moottorit. Painoa on pudotettu myös kevyemmällä konepellillä ja istuimilla. 

Lue lisää...


Ruotsi: Vuonna 2019 tieliikennekuolemia vain 223. Entä Suomessa?

Ruotsi  ilmoittaa vuonna 2019 tieliikenteessä kuolleiden määräksi 223 henkilöä. Se on pienin määrä sen jälkeen kun uusi täsmennetty mittaustapa otettiin käyttöön.

- Olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta emme saa luopua pyrkimyksestämme kohti nolla-visiota, Transportstyrelsen´in pääjohtaja Jonas Bjelfenstam kuittaa.

Lue lisää...


Hyundain ja Uberin tavoitteena ilmataksi

Uber ja Hyundai Motor Company ovat julkistaneet uuden kumppanuuden. Tavoitteena on kehittää Uber Air Taxi -kulkuneuvoja ilmateitse tapahtuvaa tulevaisuuden yhteiskäyttöliikennettä varten. Samalla osapuolet paljastivat Las Vegasissa järjestettävillä CES-kulutuselektroniikkamessuilla konseptin täysikokoisesta ilma-aluksesta.

Hyundai on ensimmäinen Uber Elevate -hankkeeseen liittynyt autoalan yhtiö, ja sen mukaantulo tuo yhteistyöhön laajan valmistuskapasiteetin sekä vahvan kokemuksen sähkökäyttöisten kulkuneuvojen massatuotannossa.

Lue lisää...


Sony sähköauto CES tekniikkamessujen suurin sensaatio

Las Vegasin CES teknologiamessut tammikuussa 2020 tarjosivat jälleen syväluotauksen tulevaisuuden liikkumiseen. Toyota paljasti suunnitelmansa robottiautotekniikan testikeskuksesta. Hyundai esitteli lentotaksinsa prototyypin. Daimler esitteli kauas tulevaisuuteen tähtäävän konseptiautonsa. Sony päihitti kuitenkin kaikki tulevaisuuden sähköautovisiollaan.

Lue lisää...


Bosch keksi 95-vuotiaan häikäisysuojan uudelleen

Häikäisevä auringonvalo aiheuttaa vuosittain tuhansia liikennetapaturmia. Boschin teknologia hyödyntää älykkäitä algoritmeja suojaamaan kuljettajaa häikäisyltä ilman, että tämän näkymä tiehen peittyy.

Virtual Visorissa on läpinäkyvä LCD-paneeli, kuljettajaa kohti katsova kamera sekä tekoälyohjelmisto kasvojen tunnistukseen, analysointiin ja seurantaan.

Lue lisää...


Yli puolet viime vuonna myydyistä kaasukuorma-autoista Scanioita

Liikenteen päästöjen vähentäminen ja vaihtoehtoiset polttoaineet nousivat keskusteluihin vuoden 2019 aikana. Raskaita yli 18 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin vuonna 2019 yhteensä 2843 kappaletta, joista vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivia oli 2,3 %. Lähes 57 % vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivista kuorma-autoista oli Scanioita.

Vuonna 2019 Suomessa rekisteröitiin 67 vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivaa raskasta kuorma-autoa. Näistä Scanioita oli 38. Rekisteröidyistä ajoneuvoista lähes kaikki olivat biokaasukäyttöisiä, joko paineistetulla tai nesteytetyllä biokaasulla toimivia kuorma-autoja. Myös yksi bioetanolia käyttävä Scania rekisteröitiin Lahdessa.

Lue lisää...


DAF Connect -järjestelmään etäluettava digipiirturi

DAF Trucks esittelee DAF Connect -kalustonhallintajärjestelmän uuden ominaisuuden: Remote Tacho Download. Sen avulla kuljetusyritykset voivat lukea, tallentaa ja analysoida kuljettajakortteja ja ajopiirturitietoja verkossa reaaliajassa. Remote Tacho Download auttaa yritystä ylläpitämään tarkkaa ajopiirturitietojen hallinnointijärjestelmää ja säästämään aikaa.

Remote Tacho Download on lisätty sovelluksena DAF Connect -järjestelmään. Se on verkossa toimivaan kalustonhallinta-alusta, joka seuraa ajoneuvojen, kaluston ja kuljettajien tilannetta reaaliajassa. Uudella sovelluksella on helppoa tarkastella kaikkien yhdistettyjen ajoneuvojen ja kuljettajien ajopiirturitietoja. Ajo- ja lepoajat näytetään reaaliajassa.

Lue lisää...


Saurukselle ja Vema Liftille uusi omistaja

Sievi Capital Oyj on sopinut ostavansa enemmistön Saurus Oy:n ja Vema Lift Oy:n osakekannoista. Sievi Capitalin kanssasijoittajana kaupassa toimii valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy). Ostetut yhtiöt ovat pelastusajoneuvovalmistajia ja muodostavat jatkossa uuden perustettavan konsernin. Myyjänä toiminut Kiitokori Oy irtautuu omistuksesta kokonaan, mutta jää yhtiöiden alihankkijaksi tukemaan kasvun edellyttämää lisäkapasiteettia.

- Hienoa saada yhtiöille uusi kotimainen pitkäjänteinen omistaja, jolla on mahdollisuus panostaa yhtiöihin ja kiihdyttää niiden kasvua laajenevilla globaaleilla pelastusajoneuvomarkkinoilla, sanoo Kiitokori Oy:n toimitusjohtaja Antero Sirkka, joka tulee tukemaan operatiivisen liiketoiminnan jatkumista ennen uuden konsernin toimitusjohtajan nimittämistä.

Lue lisää...


Malmin kenttää ilmailukäyttöön vaativa Suomen kaikkien aikojen suurin kuntalaisaloite ylitti kentälle suunnitellun asukasmäärän (2020-01-06)

Jo yli 25 000 helsinkiläistä on allekirjoittanut Suomen kaikkien aikojen suurimman kuntalaisaloitteen.

Helsinki-Malmin lentoaseman ilmailukäytöstä on vireillä kuntalaisaloite 6466 kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Äänestyksessä kysyttäisiin, tulisiko Malmi säilyttää ilmailukäytössä vai ei. Aloite itsessään ei ota kantaa puoleen eikä toiseen.

Sunnuntaina 5.1.2020 aloitteen kannattajamäärä ylitti alueelle suunnitellun asukasmäärän. Helsingin kaupunki on suunnitellut lentoasemalle ja sitä ympäröiville alueille asuntoja noin 25 000 asukkaalle vuoteen 2050 mennessä. Aloitetta tuki sunnuntai-iltana jo 25 007 helsinkiläistä. Aloitteen vireillepanijoita ovat ylipormestari Raimo Ilaskivi, Lex Malmi -aktiivi Kim Korkkula ja Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Vaadittava neljän prosentin kannatusmäärä ylitettiin jo syksyllä 2019. Silloin Helsingin valtuuston suurimpien puolueiden valtuustoryhmien puheenjohtajat tyrmäsivät julkisuudessa kansanäänestyksen järjestämisen. Vireillepanijat harkitsevat nyt tarkkaan, milloin aloite kannattaa tuoda valtuuston käsittelyyn.

“Toivomme valtuustoryhmien kertovan, minkä verran kannatuksia tarvitaan, että äänestys järjestetään.” sanoo Timo Hyvönen, yksi aloitteen vireillepanijoista.

Mittava kansanliike pyrkii säilyttämään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan lentoaseman ja sen luontoarvot ilmailutoiminnan ohella. Lentoasema-alueesta on vireillä suojeluesitys kulttuuriperintölain nojalla. Suojeluesitys on tällä hetkellä ympäristöministeriön käsiteltävänä, ja alueella on sen johdosta voimassa vaarantamiskielto. Sulkemisuhasta huolimatta lentotoiminta Malmin lentoasemalla on jatkunut normaalisti vuonna 2020.

Lisätietoja:

Kunnallinen kansanäänestys Helsinki-Malmin lentokentän säilyttämisestä ilmailukäytössä.
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466


 


Renaultilla vahva asema pakettiautoissa

Pakettiautojen kokonaismarkkina putosi viime vuonna viidellä prosentilla. Renault sitä vastoin nosti myyntiään melkein viidenneksellä ja kappalemääräisesti se kasvatti rekisteröintejään enemmän kuin mikään muu merkki. Renaultin markkinaosuudeksi kirjattiin nyt 7,9 prosenttia kun se vuosi sitten oli kuusi prosenttia.

Lue lisää...


Renault Trucks esittelee jakeluautojen vuoden 2020 mallit

 

Vuoden 2020 D-sarjan malleissa on uudistettu kojelauta, uusi ohjauspyörä sekä uusi mustavalkoinen mittaristo. Kuljettajan työn helpottamiseksi ohjaamoon on lisätty tablettipidike, valinnainen pidike toista älypuhelinta varten ja kaksi USB-C-porttia. Ajoneuvoissa on myös uusi radiojärjestelmä, joka tukee maanpäällisiä digilähetyksiä (DAB+).

Parasta ajomukavuutta varten Renault Trucks tarjoaa lisävarusteena Comfort Pack -paketin, joka sisältää nahkaisen ohjauspyörän, kuljettajanistuimen sivutuen, lisää säilytyslokeroita, toisen älypuhelinpidikkeen ja kattoluukun D Wide -mallissa.

Lue lisää...


Uudet Renault Trucks T ja T High 2020 mallit

 

Renault Trucks T-sarjan ohjaamon vuoden 2020 mallissa on uusi laadukas viimeistely, kokonaan tekstiiliverhoillut istuimet, kaksi kuljettajan käsinojaa sekä nahkainen ohjauspyörä. Kolmeen suuntaan säädettävä ohjauspylväs on nyt vakiovaruste parhaan ajomukavuuden varmistamiseksi. T-sarjan kuorma-autoissa on hiilikuituviimeistelty kojelauta, alumiiniset kahvat ja metalliset ovikynnykset. Renault Trucksin vuoden 2020 T- ja T High -malleissa on myös entistä suuremmat 221 litran säilytystilat. Jäähdytinsäleikkö ja sivupeilit ovat edelleen saatavissa joko kiiltävän mustina tai oransseina vakion hopeaviimeistelyn sijaan.

Renault Trucksin kaukokuljetuskuorma-autoissa on DTI 11 ja DTI 13 Euro 6 Step D -moottorit. Ne ovat sekä polttoainetaloudellisia että ympäristöystävällisiä, sillä polttoaineenkulutus ja hiilidioksidipäästöt ovat kolme prosenttia pienemmät edelliseen moottorisukupolveen verrattuna. Renault Trucksin vuoden 2020 T- ja T High -malleissa on uudistettu vetoakseli ja kevyemmät levyjarrut, jotka vähentävät polttoaineenkulutusta entisestään.

Lue lisää...