Vanhaa ajokorttia ei tarvitse enää palauttaa Traficomille
- Luontiaika
- 02.06.2026 08:12
Toukokuun jälkeen vanhaa ajokorttia ei tarvitse enää palauttaa Traficomille, vaan sen voi mitätöidä ja hävittää itse. Lisäksi tiettyjen autoiluun liittyvien lupien sähköisen version esittäminen valvovalle viranomaiselle tulee mahdolliseksi.
Autojen kierrätysmäärät kasvussa
- Luontiaika
- 01.06.2026 14:45
Ajoneuvojen romutusmäärät ovat kasvaneet vuoden 2026 keväällä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Alkuvuoden aikana tammi-toukokuussa Suomessa on romutettu kaikkiaan 23 944 ajoneuvoa. Vuonna 2025 vastaavaan aikaan romutukseen päätyi 22 516 ajoneuvoa, mikä tarkoittaa prosentuaalisesti 6,3 prosentin kasvua.
Talouden yleinen tilanne on heijastunut myös autojen kierrätykseen. Vuonna 2025 kierrätettiin vain 62 502 ajoneuvoa, kun pitkän ajan keskiarvo on noin 70 000 ajoneuvoa.
Kokonaisvastuu logistiikasta ratkaisee Suomen kilpailukyvyn
- Luontiaika
- 01.06.2026 12:41
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on julkaissut tavoiteohjelman eduskuntavaalikaudelle 2027–2031. Ohjelma sisältää lukuisia esityksiä ja sen yksi keskeinen viesti päättäjille on, että logistiikka tulee nostaa päätöksenteon ytimeen. SKAL esittää Suomelle logistiikan kilpailukykyohjelmaa.
90 vuotta täyttävä SKAL kokoontuu 70. liittokokoukseensa ja Kuljetusyrittäjäpäiville Seinäjoelle tulevana viikonloppuna.
MAN esitteli korkeatasoisia alustaratkaisujaan Busworld Southeast Asia 2026 -messuilla
- Luontiaika
- 01.06.2026 12:13

MAN Truck & Bus jatkaa määrätietoisesti kansainvälistymisstrategiaansa linja-autoliiketoiminnassa. Yhtiö esitteli yhdessä paikallisen myyntikumppaninsa Inframachin kanssa ratkaisujaan ensimmäistä kertaa Busworld Southeast Asia 2026 -messuilla Jakartassa. Toukokuun 20.–22. päivä järjestetyn tapahtuman keskiössä olivat MAN Lion’s Chassis CO (RR4) -alusta sekä sen pohjalta Indonesian markkinoille rakennettu kaksikerroslinja-auto.
Green Brenner -aloite: sähkökuorma-autot helpottamaan liikennettä
- Luontiaika
- 01.06.2026 11:21

Uusi Green Brenner -hanke tuo lisää vauhtia akkusähköisten kuorma-autojen käytölle Brennerin reitillä. MAN Truck & Bus ja Dettendorfer Energy GmbH käynnistävät yhdessä teollisuuden, energia-alan ja infrastruktuurikumppaneiden kanssa uuden aloitteen, jonka tavoitteena on vauhdittaa päästöttömän raskaan liikenteen yleistymistä Alppien halki kulkevalla tärkeällä kuljetusreitillä.
Mantsinen Group sähköisti tehdaslogistiikan Äänekoskella
- Luontiaika
- 01.06.2026 10:55

Mantsinen Group Ltd Oy on ottanut käyttöön täysin sähköisen tehdaslogistiikkaratkaisun Äänekosken kertopuutehtaalla. Kokonaisuus kattaa kaiken materiaalinkäsittelystä tehdasalueen sisäisiin kuljetuksiin, ja työmaalla käytettävät koneet ja ajoneuvot toimivat sähköllä. Ratkaisu mahdollistaa paikallispäästöttömän operoinnin ympärivuorokautisesti.
Taksiyhtiö Uber tuo matkustajille uuden turvaominaisuuden
- Luontiaika
- 01.06.2026 10:48
Uber tuo uuden Äänitallennus-turvaominaisuuden matkustajille Suomessa. Uusi sovelluksen sisäinen turvallisuustyökalu on suunniteltu lisäämään turvallisuuden tunnetta ja tarjoamaan matkustajille entistä enemmän tukea matkojen aikana.
Matkustaja voi tallentaa ääntä suoraan Uber-sovelluksessa matkan aikana sekä itse päättää, haluaako jakaa tallenteen Uberille turvallisuusilmoituksen yhteydessä.
Kaikki vakuutusasiat yhdestä luukusta
- Luontiaika
- 01.06.2026 10:37

Meknian perustajaosakas, operatiivinen johtaja Aleksi Mäkijärvi taitaa kuljetusalan vakuuttamisen. Yhtiö täyttää tänä kesänä 10 vuotta, ja on alansa suurin kotimainen toimija.
Tuntuko vakuutusten vertailu vaikealta? Koetko jääväsi vakuutusyhtiön kanssa alakynteen? Vakuutusmeklari palvelee asiakasta, ei vakuutusyhtiötä.
Väylävirasto muistuttaa: Mikä on erikoiskuljetus?
- Luontiaika
- 29.05.2026 12:56
Kuljetus, joka ylittää sallitut mitat tai massat tieliikenteessä. Suurimmat sallitut mitat ovat kalustoriippuvaisia. Esimerkiksi ajoneuvoyhdistelmän suurimmat sallitut mitat ovat:
Yhtenäinen vetytankkausverkosto avattu Ruotsissa
- Luontiaika
- 29.05.2026 12:38

Hydris tankkausaseman avaus 19.5. Ruotsin Nyköpingsbrossa täydensi yhtenäisen vetytankkausverkostos syntymisen Ruotsin kaupallisesti tärkeimmillä kuljetusreiteillä.
Scanian akkumoduuli ohjaamon alla sekä Megawatt Charging System nyt markkinoille
- Luontiaika
- 29.05.2026 10:47

Scanian uuden ohjaamon alle sijoitettavan akkumoduulin vapautuminen yleiseen myyntiin helpottaa kuljetusyritysten kaluston sähköistämistä, kun hyötykuorman, päällirakenteiden ja toimintamatkan tasapainottaminen onnistuu paremmin.
Samalla Scanian uusi Megawatt Charging System (MCS) nopeuttaa akkujen lataamista.
Irizar esitteli toisen sukupolven vetybussinsa - Madridin liikenteeseen kesällä
- Luontiaika
- 29.05.2026 10:40

Irizar esitteli toisen sukupolven vetykäyttöisen linja-autonsa i6S Efficient H2 FCEV:n, Euroopan ensimmäisen nollapäästöisen H2-linja-auto jälkeläisen. Tämän uuden version lanseeraus toteutui SHYNE:n, Espanjan vetyverkoston, yleiskokouksessa.
Mercedes eActros kokonaismassaksi Suomessakin 64 tonnia
- Luontiaika
- 29.05.2026 10:17

Suomessa Mercedes-väki on pitkään katsonut kateellisena Etelä- ja Keski-Eurooppaan, Tanskaankin, jossa Mersun lippulaiva eActros 600:lle tehdas on hyväksynyt yhdistelmäpainoksi 64 tonnia. Suomessa on "kiduttu" (suomalaisen Mersu-omistajan lausumana) tehtaan sallimassa vain 50 tonnissa.
Saab-tehtaan viimeiset Saabit huutokaupataan
- Luontiaika
- 29.05.2026 08:59

Saab suuruuden vuosina, kolmoisvoitto Jyväskylän Suurajoissa 1960.
12. joulukuuta 1949 valmistui Trollhättanissa ensimmäinen sarjatuotantoon kuuluva Saab-auto. Nyt, yli 75 vuotta myöhemmin, on selvää, että viimeiset ikonisen tehtaan alueella kehitetyt Saab-autot ovat jättämässä tehtaan lopullisesti. Tuleva huutokauppa Klaravikissa merkitsee loppua – mutta myös kunnianosoitusta Ruotsin teolliselle perinnölle.
ZF Aftermarket tuo SolarBoost aurinkopanelin
- Luontiaika
- 28.05.2026 14:48

ZF Aftermarket on lanseerannut ZF SolarBoost -ratkaisun, joka on suunniteltu erityisesti keskikokoisille ja suurille kaupunkibusseille sekä perinteisille bussi- ja matkailuautokäytölle. Uusi jäliasennusratkaisu on helppo asentaa ajoneuvon katolle . Sähköä tuottavat aurinkopaneelit lataa jatkuvasti 24 voltin akkua, sillä on 24 V:n sähköjärjestelmät ja vähintään 150 Ah akkujen kapasiteetti.




