MAN - Vaihtoautot

Ratatöitä paiskitaan ympäri vuoden

Valtion rataverkolla tehdään ratatöitä vuotta 2018 vähemmän. Silti työlista on melkoisen pitkä ja töitä riittää marraskuulle 2019 saakka.

- Teemme ratatöitä, jotta saamme parannettua rautatieliikenteen laatua muun muassa parantamalla täsmällisyyttä sekä turvallisuutta, kertoo rautatieliikenteen ohjauksen ja hallinnan asiantuntija Juha Kröger Väylästä.

Ratatöiden ajankohdat on suunniteltu siten, että niistä aiheutuisi liikenteelle mahdollisimman vähän haittaa. Aina tähän ei päästä. Näissä tapauksissa töitä pyritään sijoittamaan ajankohtiin, jolloin liikennettä on vähänlaisesti. Tästä syystä ratatöitä tehdään perinteisesti erityisen paljon juhannuspyhinä.

Lue lisää...


Rangaistusmaksut kunniaan - kun liikennepoliisi tekee, mitä pitäisi

https://www.tidningenproffs.se/wp-content/uploads/Bulgar_1905271-490x289.jpg

Viikon mittaisen mopojen ja A-traktoreiden tehovalvonnan jälkeen Västeråsin ammattiliikenteen ryhmä saattoi vihdoin palata todelliseen toimintaansa. Se, että heillä on töitä "tiellä", tulee heti hyvin selväksi.

Jo kahden tunnin kuluttua verkkoon tarttuu kaksi autoa. Ruotsin kuljetusyritys, joka käyttää makedonialaista kuljettajaa ilman lupaa, ja bulgarialainen liikenteenharjoittaja, niin ikään ilman lupia.

Ruotsin liikenteenharjoittajan makedonialainen kuljettaja saa 3 000 Ruotsin kruunun suuruisen sakon ajokortin puuttumisesta ja ei saa jatkaa matkaa.

Bulgarialaisen liikenteenharjoittaja tapauksessa autoa kuljetti makedonialainen kuljettaja, jolla ei ollut kuljettajan lupaa ja ​​rahtiliput ainoastaan kyseiselle lastille toteaa, että hän on ajanut Ruotsissa 24. huhtikuuta alkaen, kun hän otti auton Göteborgista. Hän saa 40 000 Ruotsin kruunun suuruisen seuraamusmaksun luvattomasta kabotaasista.


Ruotsi: Alle 3,5-tonniset yhä useammin ylipainoissa

Östersundin ja Sundsvallin liikennepoliisit pitivät tienvarsitarkastusta ammattiliikenteelle 24.5. E4-tiellä Armsjön kohdalla kun tarkastuspistettä lähestyvä alle 3,5 tonnin lava-auto teki täysjattutuksen 200 m ennen tarkastuspistettä, teki u-käännöksen ja lähti karkuun. Poliisipartio tavoitti sen, ja tarkastuksessa todettiin auton kantavan 144% ylipainoa. Kuljettajan ajokortti hyllytettiin paikalla, sakkoa annetiin 4000 kruunua, ja auto jäi paikalle odottamaan kuorman siirtoa säännöt täyttävään aitoon.

Lue lisää...



Biopohjaisilla dieselpolttoaineilla suurimmat päästövähennykset

Biopohjaiset dieselpolttoaineet, kuten Neste MY uusiutuva diesel™, mahdollistavat Kalifornian osavaltion suurimmat tieliikenteen hiilidioksidipäästövähennykset. Tämä selviää tiedoista, jotka on kerätty California Air Resources Boardin (CARB) Low Carbon Fuel Standard -ohjelmassa.

Vuonna 2018 biopohjaisten dieselpolttoaineiden käytöllä vähennettiin Kaliforniassa yhteensä 4,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Näillä saavutettiin suurempi päästövähennys kuin etanolilla ensimmäistä kertaa sitten Low Carbon Fuel Standard -ohjelman alkamisen vuonna 2011. Tänä aikana uusiutuva diesel ja biodiesel ovat vähentäneet CO2-päästöjä yli 18 miljoonalla tonnilla.

Lue lisää...


Autokehitystä virtuaalilasit päässä

Volvo ja huipputeknisiä lisätyn todellisuuden AR-laseja valmistava suomalainen Varjo ovat luoneet maailman ensimmäisen yhdistetyn todellisuuden sovelluksen, jolla voi arvioida autojen prototyyppejä, muotoilua ja aktiivisia turvallisuustekniikoita.

Yhteistyötä vahvistaa entisestään Volvo Cars Tech Fundin päätös investoida Varjoon. Tech Fund on autonvalmistajan sijoitusrahasto, joka investoi suuren potentiaalin teknologisiin startup-yrityksiin.

Lue lisää...


Ruotsi: Region Syd johtaa kuljetusrikollisuuden ennätyspaljastuksia

Vuonna 2018 poliisi ilmoitti paljastaneensa 213 laitonta kabotaasia. 2019 alkuvuosi on jatkunut samaa tahtia ja enteilee uutta ennätystä vuoden loppuun mennessä. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on raportoitu 71 kabotaasirikkomuksesta.

Region Syd:n liikennepoliisi (Malmö, Skåne, Blekinge, Kalmar) on ilmoittanut 41 rikkomusta, Region Mitt 11 tapausta, Region Öst 8 tapausta, Region Väst 5 ja Stockholm 5 tapausta.

Lue lisää...


Salainen Volvo FM uudella ohjaamolla

Trailer -lehti näytti taannoin tänä keväänä kuvia hyvin naamioidusta kuorma-autosta, jonka lehden toimitus arveli edustavan uuden FM-Volvon esisarjaa.

Nyt on lehden lukija lähettänyt toisen kuvan yhtä hyvin naamioidusta esisarja-autosta. Kuva on otettu Schenkerin Lunda-Teminaalissa. Reksiterilaatta paljastaa, että kyseessä on Volvo FM 62 TR 11-litran 345 kW:n moottorilla ja pakko-ohjatulla takimmaisella akselilla.

(Trailer.se)


Saksa: Vetyautot kiinnostavat eniten

Jos pelkkiä polttomoottoriautoja ei olisi tarjolla, minkä hankkisitte mieluimmin, sähkö- vai vetyauton, hybridin vai plug-in hybridin? Tätä kysyi autonostajilta Saksan DAT-järjestö.

1024 kysytyistä 21% valitsisi vetyauton. Vain 17% valitsisi täyssähköauton. Hynridin hankkisi 37%, plug-in hybridin ottaisi 24%.

Jos vaihtoehtoiset polttoaineet lisättäisiin valintaan, 17% yksityisautoilijoistakin valitsisi dieselin. Perinteisistä dieselautoilijoista 42% valitsisi edelleen dieselauton. Kaasuauto puuttui vaihtoehdoista DAT:n kyselyssä.

(Vogel) 


Andreas Nordsjø Scania Driver competition Euroopan voittoon

Andreas Nordsjø wins Scania Driver Competitions Europe

Andreas Nordsjø Norjasta voitti jännittävän Scania-kilpailun Euroopan finaalin. Kilpailu päätettiin Ruotsissa Södertäljessä. Nordsjø voitti 29 muuta ammattimaista kuljettajaa eri puolilta Eurooppaa.

-Olen niin iloinen, sanoi Nordsjø, joka ajaa työkseen puuta Biri Transport AS:lle.

Kun oli lopullisen Extreme Knock King harjoituksen aika, ainoastaan kolme kuljettajaa oli mukana taistelemassa ensimmäisestä palkinnosta - upouudesta Scania-kuorma-autosta, jonka arvo on noin 100 000 euroa. He olivat Norjan Nordsjø, Piotr Dolengiewicz Puolasta ja Fredrik Arwidmark Ruotsista. Finaali kesti kaksi päivää, ja siihen sisältyi polttoainetaloudellista ajoa, lastin varmistamista, tarkistukset ennen ajoa sekä erilaisia hallinta ja ohjaustestejä.

Lue lisää...


Merenkurkku astuu avaruusaikaan

Vaasan yliopisto, Yrkeshögskolan Novia, Uumajan yliopisto ja Luulajan teknillinen yliopisto sekä kuusi muuta korkeakoulua ja instituuttia Suomesta ja Ruotsista aikovat toteuttaa yhdessä Kvarken Space Centerin eli Merenkurkun avaruuskeskuksen. Keskuksen innovaatioita kehittävän toiminnan lisäksi luvassa on oma avaruuteen laukaistava piensatelliitti ja satelliittidatan vastaanottoantenni. Vaasan yliopiston vetämään liki kolmivuotiseen tutkimus- ja kehityshankkeeseen on saatu 1,86 miljoonan rahoitus EU:n Interreg Botnia-Atlantica-ohjelmasta.

Suunnitelmien mukaan Kvarken Space Centeristä on tulossa pitkäaikainen uuden avaruustalouden innovaatiokeskus, joka auttaa Merenkurkun yrityksiä lahden molemmin puolin kehittämään liiketoimintamahdollisuuksia ja käyttämään saatavilla olevaa avaruusdataa. Tavoitteena on, että Merenkurkkuun syntyy vahva avaruutta hyödyntävä ekosysteemi.


InCar Oy ja Omnia yhteistyöhön autoalan korinkorjauksen opetuksessa

Suomen johtaviin autokorjaamokeskuksiin kuuluva InCar Oy ja Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia ovat solmineet yhteystyökumppanuuden, jonka tavoitteena on tukea korinkorjauksen oppimisprosessia ja sitä kautta nopeuttaa opiskelijoiden sijoittumista työelämään. Omnian korinkorjauksen työsalissa tehdään jatkossa InCarin työelämäympäristöön verrattavia töitä. Omnian opetushenkilöstö ohjaa opiskelijoita oppilaitosympäristössä noudattaen opetussuunnitelmaa sekä InCar -korjaamon kouluttamia työmenetelmiä.

InCarin operatiivinen johtaja Tommi Vatén näkee solmitun sopimuksen mahdollisuutena tuoda opiskelua ja työelämää lähemmäksi toisiaan.

Lue lisää...


Euroopan hyötyautomarkkinat noususuhdanteessa

Euroopan hyötyautomarkkinat noteeraavat kasvua jo neljättä kuukautta peräjälkeen verrattuina edellisen vuoden vastaaviin myyntilukuihin. Huhtikuussa myynti nousi 223 305 yksikköön. Se on 7,6% enemmän kuin huhtikuussa 2018.

Saksassa ksvua oli 10,1%, Ranskassa 12,7%, Italiassa 11,6%, Espanjassa 5,8% ja Isobritanniassa 4,8%.

Lue lisää...


Daimler: Autonomiset kuorma-autot 10 vuodessa nelostasolle

Daimler ilmoittaa yhdistävänsä kaikki osatekijänsä autonomisen kuorma-auton kehittämisessä yhden katon alle. Daimler Autonomous Technology Groupin tehtävä on saattaa yhtiön kuorma-autot autonomisen ajamisen toiseksi korkeimmalle eli Taso 4:lle 10 vuoden sisällä.

1.6.2019 mennessä Daimler Trucks siirtää rakenteisiin, infra-vaatimuksiin sekä erilaisten pilottiprojektien toiminnat ja johdon saman katon alle. Toimintojen johtoon on nimitetty tähän asti kuorma-auto-osaston strategiajohtaja Peter Vaughan Schmidt.

(Vogel)


Scania R 450 vihrein jo kolmannen kerran

Scania R 450 on voittanut Green Truck Award 2019 tittelin kolmantena vuonna peräjälkeen luokkansa pihimpänä ja ympäristöystävällisimpänä autona.

Green Truck 2019 on saksalainen vertailutesti, jota sponsoroivat johtavat saksalaiset kuljetusalan ammattilehdet VerkehrsRundschau ja Trucker sekä ZF. 13 ajoneuvoa osallistui vertailutestiin.

Lue lisää...


Ruotsi: Uudet talvirengassäännöt voimaan 1.6.

Talvirenkaita on käytettävä raskaissa ajoneuvoissa perävaunuja myöten 1.6.2019 jälkeen kaikissa pyörissä 1.12.-31.3. välisenä aikana talvikelillä. Kokonaispainoltaan yli 3,5 t autoilla ja niiden perävaunuilla olivissa renkaissa pitää löytyä alppihuippu/lumihiutale merkintä. Taikka niissä pitää olla POR-merkintä (Progessional Off Road) taikka niissä pitää olla nastoitus.

Talvirenkaissa jotka asennetaan muille kuin vetoakseleille ja etuakseleille autoissa yli 3,5 t taikka perävaunuille, joilla kokonaispaino yli 3,5 t, saa olla M+S, MS, M&S, M.S. Tai "Mud and Snow" merkintä.

Lue lisää...