Vienti Venäjälle jatkoi laskuaan
- Luontiaika
- 25.08.2015 11:01
Tullin tilaston mukaan Suomen vienti Venäjälle laski tämän vuoden tammi-toukokuussa 35 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vienti oli arvoltaan hieman yli 1,2 miljardia euroa. Tuonti painui alkuvuonna 37 prosenttia ja oli arvoltaan 2,5 miljardia euroa.
Vienti Venäjälle yskähteli jo vuonna 2013 ja on siitä laskenut tasaisesti. Koko kauppavaihdolla mitattuna Venäjä oli Suomen suurin kauppakumppani vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2014 Saksa ohitti Venäjän ja on nyt jälleen Suomen suurin kauppakumppani ja vientimaa. Ruotsi on toiseksi suurin vientimaamme. Venäjän osuus Suomen kokonaisviennistä laski viime vuonna 8,3 prosenttiin ja kuluvan vuoden aikana 5,5 prosenttiin. Venäjä on tänä vuonna pudonnut viidenneksi suurimmaksi vientimaaksi Yhdysvaltojen ja Alankomaiden ohitettua sen.
10 sekunnissa latautuva sähköbussi
- Luontiaika
- 24.08.2015 15:37
Busworldin mukaan itäisessä Kiinassa sijaitsevassa Ningbonin kaupungissa on otettu käyttöön sähköbussi, jonka latausaika lyö ennätyksiä. Paikallisten viranomaisten mukaan kaupungissa valmistetulla, 11 kilometrin reittiä ajavalla bussilla kestää 10 sekuntia latautua ennen seuraavalle ajomatkalle lähtöä. Latauksen jälkeen bussi voi ajaa viiden kilometrin matkan. Matka voi tuntua lyhyeltä, mutta samaa reittiä ajavalle linja-autolle latauspisteitä voi asentaa pysäkeille tarvittaville välimatkoille.
Ningbo suunnittelee hankkivansa 1200 vastaavaa linja-autoa paikallisliikenteensä palvelukseen seuraavan kolmen vuoden aikana.
Perusväylänpitoon rahaa kehittämishankkeista
- Luontiaika
- 14.08.2015 14:00
Hallitusohjelman mukaan kärkihankkeisiin ja korjausvelan vähentämiseen panostetaan kertaluonteisesti 1,6 mrd. euroa vuoden 2018 loppuun mennessä. Panostuksista noin 600 milj. euroa kohdistetaan korjausvelan vähentämiseen. Korjausvelan vähentämiseksi hallitus kohdentaa lisäksi vuosina 2017-2019 yhteensä 364 milj. euroa liikennehankeinvestointien määrärahoja uudelleen kehittämishankkeista perusväylänpitoon ja yksityisteiden avustuksiin.
Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 2 893 miljoonan euron määrärahoja vuodelle 2016.
Liikenneverkolle ehdotetaan 1 648,2 milj. euroa, liikenteen viranomaispalveluihin 60,8 milj. euroa, liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin 207,7 milj. euroa, viestintäpalveluihin ja -verkkoihin sekä viestinnän tukemiseen 536,8 milj. euroa, hallintoon sekä toimialan yhteisiin menoihin 395,3 milj. euroa ja tutkimukseen 44,3 milj. euroa.
LUP:ille Volvo Trucks palokalustoa
- Luontiaika
- 12.08.2015 12:21
Volvo Trucks toimittaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle yhteensä neljä uutta Volvo FMX pelaustusyksikköä.
Höökien voimanlähteenä on 11-litraiset, teholtaan 370 hv moottorit ja 4x2 vetotavalla varustettujen autojen vaihteistoiksi on valittu automatisoitu I-Shift vaihteisto.
Yksi autoista toimitetaan 4x4 vetotavalla.
Autojen päällerakentajaksi on valittu Suomessa harvemmin tavattava Saksalainen Rosenbauer. Autojen varustelusta vastaa Veljekset Kulmala Oy.
Volvon ja LUP:in välistä sopimusta voidaan pitää merkittävänä päänavauksena Suomen paloautomarkkinoille, jotka ovat pitkään olleet lähes kokonaan Scanian hallinnassa,
Ensimmäiset autot luovutetaan syyskuussa Lohjan palopiiriin.
Komissiolta rahoitusta rajaturvallisuuden kehittämiseen
- Luontiaika
- 11.08.2015 16:21
Euroopan komissio on hyväksynyt EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta (ISF = Internal Security Fund) Suomelle myönnettävän 53 miljoonan euroa rahoitusosuuden ohjelmakaudelle 2014-2020. Tästä 30-35 miljoonaa tulee kohdistumaan rajojen valvonnan ja rajatarkastusten kehittämiseen.
Nobinan kalustomäärä kasvaa
- Luontiaika
- 10.08.2015 15:57
Pääkaupunkiseudun suurin joukkoliikenneoperaattori, Nobina Finland Oy, ottaa käyttöön 30 uutta Mercedes-Benz Citaro -kaupunkilinja-autoa. Kyseessä on merkittävä uudistuneen Citaron Euro -kannan laajeneminen Suomessa. Vuonna 2014 vastaavia autoja myytiin Lehtimäen Liikenteelle 15 kappaletta.
Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla operoivat uudet Citaro-lähiliikennelinja-autot ovat tyyppiä HSL A2 eli ne on varta vasten räätälöity pääkaupunkiseudun haastaviin liikenneoloihin. 13-metrisissä autoissa on 41+3 istuma- ja 32 seisomapaikkaa. Matkustajien nopeaa ja joustavaa bussiin astumista ja sieltä poistumista varten autoissa on sähkötoimiset 1+2+1-malliset liukuovet.
Kalustouudistus näkyy erityisesti Vantaalla, jossa linja-autoliikenne sovitetaan heinäkuussa 2015 aloittaneen Kehäradan tarjontaan. Uudistuksen suunnittelusta vastaa HSL. Samalla Nobinan kalustomäärä kasvaa aikaisemmasta noin 430 linja-autosta ja henkilöstömäärä lisääntyy entisestä 1100 työntekijästä.
Autojen romutusten määrä noussut yli viidenneksellä
- Luontiaika
- 10.08.2015 15:50
Trafin tiedotteen mukaan romutuspalkkiokokeilu on vauhdittanut sekä autojen kierrätystä että uusien autojen myyntiä. Autoliikkeiltä kerättyjen tietojen mukaan romutuspalkkiokokeilun aikana on 10.8. mennessä kertynyt 1 130 uuden auton tilausta. Henkilöautojen romutustodistuksia kirjoitettiin heinäkuussa 6 434, mikä on 22,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuoden alusta lukien romutustodistuksia on kirjoitettu 31 381.
Romutuspalkkiokokeilun aikana 1.7.–31.12.2015 kuluttaja saa 1500 euron alennuksen uudesta autosta kun romuttaa yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle uuden auton, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi). Valtion osuus romutuspalkkiosta on 1000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden.
Antti Foudila vaihtoi kevyempään leiriin
- Luontiaika
- 06.08.2015 14:04
Renault Trucksilla kaupallisena päällikkönä tunnettu Antti Foudila on siirtynyt punaista väri tunnustavien raskaiden Renaultien puolelta kevyempien, keltaista väriä tunnustavien Renault henkilö- ja tavara-autojen pariin.
Foudila aloitti 3.8. Renault- ja Dacia -tavara-autopäälikkönä niitä maahantuovan Bessadone Oy:n palveluksessa.
Venäjän taloustilanne näkyy itärajalla
- Luontiaika
- 05.08.2015 15:50
Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan vuoden 2015 tammi-heinäkuussa itärajan yli matkusti noin 5,4 miljoonaa rajanylittäjää. Rajanylitysten määrä väheni viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 21 prosenttia. Venäjän laskuun kääntynyt talouskasvu, heikko rupla, ja Ukrainan tilanne on vaikuttanut siihen, että venäläisten osuus itärajan kokonaisliikenteestä on tippunut 66 prosenttiin, kun se vuonna 2014 tammi-heinäkuussa oli noin 74 prosenttia. Toisaalta heikentynyt rupla on lisännyt suomalaisten ostosmatkailua Venäjälle. Vaalimaa on ollut tammi-heinäkuun aikana itärajan vilkkain rajanylityspaikka.
Eurotunnelin katastrofilla laajat vaikutukset
- Luontiaika
- 04.08.2015 15:41
Ranskan ja Iso-Britannian välisen Eurotunnelin tilanne on ollut laittomien siirtolaisten johdosta katastrofaalinen jo kuukausien ajan. Viime viikolla ongelma todella kosketti pohjaa. Britannia ja Ranska ovat pyytääneet apua Euroopan unionilta. Britannian pääministeri Cameron on jopa uhannut käyttää armeijaa tilanteen palauttamiseksi.
Ranskan poliisin mukaan tunneliin pyrki hiljattain kerrallaan noin 1700 siirtolaista joista noin 700 saatiin kiinni. Missä ovat ne 1000 kiinnijäämätöntä siirtolaista?
Britannian viranomaisten mukaan Ranskan Calaisista pyrkii päivittäin 100 - 150 laitonta siirtolaista Britanniaan. Vuoden alusta toukokuun 21 -päivään mennessä tapauksia on kirattu yhteensä 18 170 kappaletta.
Ammattiautoilijoiden kannalta tilanne on erityisen hankala mikäli ajoneuvon kyytiin on piiloutunut kyytiläisiä. Tällaisissa tapauksissa kuljettajan katsotaan olevan rikoskumppani.
Laittomat maahanpyrkimiset aiheuttavat liikenneseisauksia ja kiristävät turvatarkastuksia, joiden johdosta Britanniasta Ranskaan pyrkivien rekkajonojen ilmoitetaan venyneen pahimmillaan 50 km mittaisiksi niin lautta kuin tunneliliikenteen terminaalien läheisyydessä. Esimerkiksi M20 moottoritiellä keskimääräinen odotusaika rekoilla on 18-tuntia. Käytännössä puhutaan noin kahdesta vuorokaudesta.
Britannian ammattiliitot ovat laskeneet että liikenteen viivästymisistä aiheutuu pelkästään tuoretuotteiden pilaantumisisista johtuen 15 miljoonan euron kustannukset päivittäin. Osa vakuutusyhtiöistä on kieltäytynyt korvaamasta kanaalin ylittävässä liikenteessä pilaantuvia kuormia. Se asettaa kuljetusyhtiöt entistä hankalampaan asemaan.
Eurotunneli lukuina (2014): Kuorma-autoja: 1 440 214, henkilö ja pakettiautoja 2 572 263, busseja 63 059 (noin 10 miljoonaa matkustajaa autoissa ja busseissa), 10 397 894 junamatkustajaa ja 2900 tavarajunaa.
Lähde: Camiontransporto
Suomalainen kiskokalustotoimittaja Škodan omistukseen
- Luontiaika
- 04.08.2015 14:14
Suomalaisen kiskokalustotoimittaja Transtech Oy:n suomalaiset omistajatahot ja Škoda Transportation Group ovat 4.8.2015 tehdyllä osakekaupalla sopineet Transtechin osake-enemmistön siirtymisestä tsekkiläisen Škodan omistukseen. Transtechin mukaan tehty kauppa mahdollistaa yhtiön kasvun edellyttämät lisäresurssit rahoitukseen, tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen.
Maakaasuputken rakentaminen alkaa Porissa
- Luontiaika
- 31.07.2015 12:02
Skangas rakennuttaa maakaasuputken Porin Tahkoluotoon rakenteilla olevalta LNG-terminaalilta Kaanaan teollisuusalueelle. Putken rakentamisprojekti alkaa elokuun 2015 alussa ja yhdysputki on valmis käyttöönottoa varten toukokuussa 2016.
Kaasun pääkäyttäjä Kaanaan teollisuusalueella on Huntsman Pigments and AdditivesOy. Valmistuttuaan putkesta pystytään tarjoamaan maakaasua myös muille teollisuuden asiakkaille. Putken rakentamis- ja asennustöiden pääurakoitsijaksi on valittu Destia Oy, joka tulee käyttämään apunaan paikallisia urakoitsijoita. Gasum vastaa rakennusprojektin suunnittelusta ja toteutuksesta.
VW haastaa Daimlerin hyötyautoissa
- Luontiaika
- 03.07.2015 08:00
VW-konserni otti vuonna 2015 tavoitteekseen nousta "Saksan mestariksi" hyötyajoneuvojen valmistajana.
- 10 vuoden kuluttua VW-konserni on suurempi hyötyautoissa kuin Daimler, VW-konsernin kuorma- ja linja-autojohtaja Andreas Renschler julisti VW-konsernin hallintoelimille pitämässään puheessa. Daimler on maailman suurin hyötyautojen valmistaja. Renschlerillä saattaa olla avaimet, joilla toteuttaa lupauksensa. Hän on Daimler-hyötyautojen edellinen pääjohtaja.
Renschlerillä on työkaluinaan VW-konsernin Traton-hyötyajoneuvoyhtiön kautta omistamat MAN, Scania ja Neoplan. Tavoite ennustaa kovien kilpailijoiden ostamista VW:n riveihin sekä Scanian ja MANin kohdalla Etelä-Amerikan toimintojen painopisteen siirtämistä Eurooppaan.
Vajaat viisi vuotta edellisten sanojen sanomisesta maaliskuussa 2020 tiedetään, että VW-konsernin omistaman Tratonin liikevaihto vuonna 2018 oli 25,9 miljardia euroa.
Daimlerin hyötyajoneuvoyksiköitä ovat Daimler Trucks, Mercedes-Benz Vans ja Daimler Buses. Vuoden 2019 liikevaihdot vastaavassa järjestyksessä olivat 14,8 milj. euroa (Vans), runsaat 40,2 milj. euroa (Trucks) ja hieman yli 4,7 milj. euroa (Buses). Yhteensä näistä tulee n. lähes 61 miljoonaa euroa.
Toistaiseksi VW-konsernin nousu Daimlerin ohi ei ole toteutunut.
Suomi mukaan keskustelevien autojen pilottiprojektiin
- Luontiaika
- 30.06.2015 15:03
Trafi, Liikennevirasto, ja Nokia HERE ovat 29.6.2015 allekirjoittaneet sopimuksen kolmivuotisen NordicWay, Coop -pilottiprojektin toteuttamisesta. Kokeilussa autot välittävät matkapuhelinverkkoa käyttäen toisilleen nopeasti ja oikealle tieosuudelle liikenneturvatietoa, esimerkiksi esteistä tiellä, sääolosuhteista, tien liukkaudesta ja onnettomuuksista. Vapaaehtoisesti mukaan liittyvät kuljettajat lataavat mobiilisovelluksen älypuhelimeensa, jonka avulla viestejä välitetään ajoneuvojen välillä.
Scaniat HVO-valmiuteen
- Luontiaika
- 26.06.2015 11:25
Scania ilmoitti että sen Euro 5- ja valikoituja Euro 6 -moottoreilla varustettuja kuorma- ja linja-autoja voidaan tulevaisuudessa käyttää HVO:lla eli hydrogenoidulla kasvisöljyllä, joka on kemiallisesti lähes identtinen fossiilisen dieselöljyn kanssa. Scanian mukaan HVO:n käyttö ei lyhennä huoltovälejä.
Ensimmäisessä vaiheessa Scania hyväksyy HVO-polttoaineen käytön Euro 5 moottorilla varustetuissa kuorma- ja linja-autoissa kaikkiin käyttötarkoituksiin ja -tapoihin. Euro 6 kaluston osalta suoritetaan ensin kenttätesti.