Viron kauppa kyykkäsi öljyn takia
- Luontiaika
- 26.02.2016 12:35
Suomen tavaraviennin arvo Viroon oli viime vuoden tammi-marraskuussa runsas 1,4 miljardia euroa Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan. Viennin arvo laski 12 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tuonti sen sijaan pysyi samalla tasolla vertailuajankohtaan nähden ja oli arvoltaan 1,4 miljardia euroa.
Kokonaisviennin lasku Viroon viime vuoden tammi-marraskuussa johtui suureksi osaksi öljytuotteiden viennin arvon laskusta. Myös muun kemianteollisuuden, metalliteollisuuden ja elintarviketeollisuuden tuotteiden vienti väheni. Viennin kasvualoja olivat metsäteollisuuden tuotteet sekä koneet, laitteet ja kuljetusvälineet. Kemianteollisuuden ja metalliteollisuuden tuotteiden tuonti Virosta kasvoi, mutta kuljetusvälineitä ja teollisuuden koneita ja laitteita tuotiin Virosta viime vuoden tammi-marraskuussa vähemmän kuin vertailuvuotena.
VW esittelee maakaasulla toimivan Caddyn Genevessä
- Luontiaika
- 25.02.2016 17:51
Volkswagen esittelee Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä DSG-automaattivaihteistolla varustetun Caddy TGI BlueMotion maakaasuauton. Tehoja maa- tai biokaasulla kulkevan Caddyn moottorista löytyy 81 kW ja vääntöä 220 Nm. Caddyn henkilöauto- että pakettiautoversio tulee saataville lyhyellä akselivälillä ja Maxi-versiona.
Pelkästään maakaasulla ajettaessa valmistaja lupaa Caddyn toimintasäteeksi noin 630 km ja Maxi-versiolla 860 km. Kaasutankit on asennettu auton alustaan, joten ne eivät vaikuta tavaratilan kokoon. Molemmat mallit on varustettu myös 13 litran bensiinitankilla.
Ensimmäiset DGS-automaattivaihteistolla varustetut Caddy TGI:t saapuvat Suomeen kesällä 2016.
Toyotan Lithium-Ion -mallisto laajenee
- Luontiaika
- 25.02.2016 11:21
Toyota Material Handlingin tarjoama Li-Ion -trukkimallisto laajenee Toyotan kestävän kehityksen strategian mukaisesti. Lithium-Ion -akkuteknologia kattaa nyt myös 48V-vastapainotrukit ja työntömastorukit.
Vuonna 2013 lanseerattu Li-Ion -mallisto sisälsi alun perin kaksi trukkimallistoa: BT Levio -lavansiirtovaunut ja BT Optio -matalat keräilytrukit. Sen jälkeen neljä mallisarjaa on liittynyt Li-Ion perheeseen: BT Staxio- lavansiirtovaunu, BT Reflex -työntömastotrukki, BT Movit -vetotrukki ja Traigo 48V-vastapainotrukki. Traigo 48 on ensimmäinen Li-Ion -akulla varustettu vastapainotrukki markkinoilla.
Kunniapuheenjohtaja Kimmo Puntti: Kabotaasi syö Suomea!
- Luontiaika
- 24.02.2016 11:33
Kimmo Puntti
Valtakunnallisen 28 000 jäsenen Rahtarit ry:n perustaja ja kunniapuheenjohtaja Kimmo Puntti on eniten huolissaan kolmesta asiasta kumipyöräkuljetusten osalta: kabotaasista ja erityisesti sen laittomasta kytkennästä, tieverkon kunnosta ja raskaan kaluston taukopaikkojen puutteesta.
– Kabotaasi syö ale-hinnoittelulla työpaikkoja suomalaisilta ammattikuljettajilta ja töitä suomalaisilta kuljetusliikkeiltä. Tilanne on riistäytynyt täysin käsistä, Puntti toteaa.
– Suomen tiet ovat nyt samassa kunnosssa kuin DDR:ssä 1970-luvulla, Puntti sanoo ja kohdistaa kovaa arvostelua lyhytnäköiselle tavalle, jolla teitä korjataan.
– Ajo- ja lepoaikalain mukaan 3-4 tunnin välein on pakko löytää lepopaikka. Vuosaaren satama on pääkaupunkiseudulla ainoa turvallinen ja laillinen taukopaikka. Suurten logistiikkakeskusten alueille ei enää ole kaikilla asiaa, Kimmo Puntti kiteyttää.
Kimmo Puntin koko haastattelu on luettavissa Auto, tekniikka ja kuljetus 2/16 -lehden Tentissä 3.3.2016.
Ruotsi: Yli 70 laitonta kabotaasia oikeuteen 2015
- Luontiaika
- 24.02.2016 11:11
Ruotsi on kovana laittoman kabotaasin torjunnassa. 6.11.2015 mennessä poliisi tarttunut 69 laittomaan kabotaasiin. 29 tapausta oli oikeuskäsittelyssä ja valituskierroksissa. Neljästä oli tuomiot vahvistettu. Kolmessa maksatettiin sakkona 40 000 SEK. Yhdestä tiettävästi saman suuruinen sakkovaatimus oli lähetetty Latviaan.
Noin 60 % poliisin ja tulliviranomaisen nappaamista laittomista kabotaasitapauksista kohdistuu Bulgariasta tuleviin kuljetusliikkeisiin. Yhdeksästä maasta vain yksi tapaus on Saksasta ja yksi Tanskasta. Muut kaikki tulevat entisistä itäblokin maista. Ylivoimaisesti suurin osa on jäänyt kiipeliin Etelä-Ruotsissa tehdyissä tarkastuksissa.
Suomessa ei ole saatavilla vastaavaa tilastoa. Onko sitä olemassa? Suomessa raskaan liikenteen rengasvaatimukset ovat ympäri vuoden lievemmät kuin henkilöautojen kesärenkaiden minimi-urasyvyys 1,6 mm. Se avaa oven selkosen selälleen Euroopan köyhimpien maiden heikkokuntoisille kuorma-autoille. Jos Suomessa valvottaisiin laitonta kabotaasia kuten Ruotsissa ja Norjassa, kiinni jääneiden tilasto olisi epäilyksittä moninkertainen Ruotsiin verrattuna. Ruotsin ja Norja tiukat rengasmääräykset ehkäisevät tehokkaasti laitonta kabotaasia heti maan rajoilla.
Uusi Toyota Hilux esitellään Genevessä
- Luontiaika
- 23.02.2016 11:15
Toyota Hilux
Toyota esittelee Geneven autonäyttelyssä Toyota C-HR -mallin tuotantoversion, uuden PROACE:n tila-autoversion ja uuden Hiluxin. Uudelleen muotoiltu ja tikapuurungolle rakentuva Hilux on varustettu 2,4 D-4D -moottorilla.
Easypark mukana kehittämässä pysäköintiratkaisua autoihin
- Luontiaika
- 23.02.2016 11:03
SEAT, SAP ja EasyPark esittelevät Barcelonassa järjestettävillä MWC 2016 -messuilla autoihin integroitavaa teknologiaa. EasyParkin kehittämä teknologia auttaa kuljettajaa löytämään vapaan pysäköintipaikan ja aloittamaan pysäköinnin autosta poistumatta. Pysäköinti päättyy automaattisesti auton siirtyessä pois pysäköintialueelta, jolloin maksu tapahtuu ainoastaan käytetystä ajasta.
Pakoputkiston hukkalämpö hyötykäyttöön
- Luontiaika
- 22.02.2016 13:15
Danan viimeisin lämmönhallintatuote on ajoneuvon pakoputkiston yhteyteen asennettava Long E Exhaust Gas Heat Recovery (EGHR) -järjestelmä. Pakoputkiston hukkalämpöä hyödyntämällä yhtiö lupaa EGHR-järjestelmän parantavan ajoneuvon polttoainetaloutta jopa 3%. Lisäksi järjestelmällä on mahdollista tehostaa hyötyajoneuvojen hyttien lämpenemistä ja nopeuttaa moottorin lämpenemistä kylmäkäynnistysten yhteydessä.
Nokian Renkaille Tire technology of the year 2016 -palkinto
- Luontiaika
- 22.02.2016 12:30
Nokian Renkaat on voittanut arvostetun Tire technology of the year 2016 -palkinnon Nokian Hakkapeliitta R2 -talvirenkaallaan. BMW:n i3-sähköautoon suunnattu rengas on yhtiön mukaan maailman ensimmäinen talvirengas, jolla on EU-rengasmerkinnän paras A-energialuokitus.
Tuomariston mukaan Nokian Hakkapeliitta R2 onnistuu yhdistämään talvirenkaan toimintavaatimukset ja alhaisen vierintävastuksen.
-Toimintasäde on ratkaiseva ominaisuus sähköauton kuljettajille ja se on vieläkin olennaisempaa kylmällä säällä, jolloin myös akun suorituskyky voi heikentyä. Jokainen kilometri ratkaisee, joten alhainen vierintävastus on ehdoton ominaisuus. Nokian Hakkapeliitta R2 osoittaa, että tämän ei tarvitse tapahtua erinomaisen talvipidon kustannuksella. Siksi se onkin juuri oivallinen tuote Tire Technology of the Year -palkinnon saajaksi, kirjoittaa Graham Heeps, Tire Technology International -lehden toimittaja ja arvosteluraadin puheenjohtaja.
Talvihoidon urakoitsija -tunnustuspalkinto Pihahuolto Haapaniemi Oy:lle
- Luontiaika
- 22.02.2016 11:45
Talvihoidon urakoitsija -tunnustuspalkinto myönnettiin nyt toista kertaa Talvitiepäivillä Tampereella. Palkinnon sai tamperelainen urakointiyritys Pihahuolto Haapaniemi Oy.
Tunnustuspalkinto on kiertopalkinto. Se myönnetään Talvitiepäivät-tapahtuman yhteydessä yritykselle tai toiminimelle, joka pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla osoittautunut teiden ja katujen talvihoidon osaavaksi urakoitsijaksi.
Yksityistiet ja -sillat murenevat raskaiden kuljetusten alla
- Luontiaika
- 22.02.2016 11:00
Suomen Tieyhdistys on huolissaan yksityisteiden kunnosta. Tieyhdistyksen mukaan tiekuntien vastuunkantajien oma etu olisikin havahtua korjaamaan erityisesti niitä yksityisteitä, joissa on merkittävämmin puutavarakuljetuksia ja muuta raskasta liikennettä.
Teiden ja erityisesti niiden siltojen kuntoa tulisi yhdistyksen mukaan arvioida varsinkin nyt, kun teille on ilmaantunut aiempaa huomattavasti raskaampia rekkoja. Yhdistys arvioi, että silloista jopa puolet kaipaa jonkinlaista parantamista.
Tieyhdistys peräänkuuluttaa yksityisteiden tienpitäjiä aktiivisuuteen ja muun muassa hakemaan parannushankkeisiinsa valtion avustusta, jota on tälle vuodelle tarjolla 8 miljoonaa euroa. Avustusta haetaan ELY-keskuksista. Lisäksi Suomen Metsäkeskuksesta on mahdollista saada korjaustukea metsäteille. Tätä rahoitustukea on noin 10 miljoonaa euroa.
Kunnossapitäjä-tunnustuspalkinto Asko Pöyhöselle
- Luontiaika
- 22.02.2016 10:15
Kunnossapitäjä-palkinto myönnettiin nyt kolmatta kertaa Talvitiepäivillä Tampereella. Tänä vuonna palkinnon sai maanteiden tienpidon aluevastaavana Etelä-Kainuussa toimiva insinööri Asko Pöyhönen.
Palkinto on tunnustus henkilölle, joka on pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla edistänyt teiden ja katujen kunnossapidon ja erityisesti talvikunnossapidon osaamista tai tekniikkaa.
Helsingin Satama ja Metsä Fibre sopivat Äänekosken sellukuljetuksista
- Luontiaika
- 22.02.2016 09:30
Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren sellukuljetukset Äänekosken uudelta biotuotetehtaalta Vuosaaren satamaan on nyt lopullisesti sovittu ja sopimus allekirjoitettu Helsingin Satama Oy:n kanssa. Aiesopimus allekirjoitettiin 14.10.2014.
Rautatiekuljetukset Äänekoskelta Vuosaareen alkavat vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä. Ennen kuljetusten aloittamista Vuosaaren päässä on tehtävä muutoksia alue- ja kenttäjärjestelyihin sekä rakennettava tarvittava infrastruktuuri uutta liikennettä varten.
Vianor vahvistaa toimintaansa Kymenlaaksossa
- Luontiaika
- 22.02.2016 08:45
Vianor Oy tiedottaa hankkineensa kokonaisuudessaan kotkalaisen Öljyhetki Oy:n ja haminalaisen Kymen Rengaskeskus Oy:n osakekannat. Kaupan myötä Vianorin omistukseen siirtyy huhtikuun 2016 aikana kaksi toimipaikkaa Kotkassa ja yksi Haminassa. Tällä hetkellä toimipaikat ovat Rengascenter-ketjun alaisuudessa.
Molempien yritysten nykyinen henkilöstö jää työskentelemään myyntipisteisiin myös osakekaupan jälkeen.
30-vuotias Arctic Test liukkailla teillä
- Luontiaika
- 19.02.2016 13:16
Arctic Test ajettiin tänä vuonna 30. kerran. Viikolla 6 Pohjois-Suomessa ajetun Arctic Van Testin lämpötilat olivat tällä kertaa nollan tuntumissa. Vuodenaikaan nähden lämpimät ilmat vaikuttivat kuitenkin siihen, että tienpinta oli todella liukas. Lumisateet tekivät ajokelistä vielä osaltaan haastavammat. Testissä käytetyt kitkarenkaat herättivät aluksi lumiseen ja jäiseen tienpintaan tottumattomissa kansainvälisissä toimittajissa epäilystä, joka kuitenkin kaikkosi nopeasti. Nokian Hakkapeliitta kitkarenkaat osoittautuivat vaikeissa olosuhteissa erittäin pitäviksi.
Testissä oli mukana kuusi kevyen luokan pakettiautoa. Toisistaan mittaa ottivat Citroën Berlingo, Dacia Dokker, Fiat Doblo, Opel Combo, Renault Kangoo ja Volkswagen Caddy. Testi oli tiukka, mutta ei päätynyt viime vuoden tapaan tasapisteisiin. Testissä löytyi siis voittaja. Jokaisella pikkupakulla oli myös oma kuljetusalaan liittyvä ominaisuutensa, missä pääsi loistamaan. Arctic Van Testin tulokset ja voittaja julkaistaan 1.3. ilmestyvässä Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä.