EU-pakotteiden alaisissa kuljetuksissa erityisesti elektroniikkaa
- Luontiaika
- 27.09.2022 14:47
EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden valvonta on jatkunut kiinteänä osana Tullin päivittäistä valvontatyötä. Eniten pakotteiden alaisissa kuljetuksissa on ollut tietotekniikkaa sekä muuta elektroniikkaa, mutta pakotteet koskevat myös esimerkiksi veneilyyn liittyviä tarvikkeita, droneja ja optisia laitteita. Tulli valvoo pakotteita tavaravirtojen riskianalyysin pohjalta sekä suoraan tullitoimipaikoilla.
Mahdollisimman omavarainen polttoainetalous Suomelle kohtalonkysymys
- Luontiaika
- 27.09.2022 12:34
Turvetuotannon parissa toimivia yrityksiä edustavat yrittäjäjärjestöt kantavat huolta tulevien talvien lämmön ja sähkön turvaamisesta kodeissa ja kaupungeissa. Turvetta tarvitaan energiantuotannossa, mutta nykyisillä ratkaisuilla se ei tule riittämään. Järjestöt edellyttävät toimenpiteitä sekä poliittisilta että kaupallisilta toimijoilta.
Iveco Daily – Ensimmäinen vetykäyttöinen hyötyajoneuvo
- Luontiaika
- 27.09.2022 12:31
Iveco Group ja Hyundai Motor Company julkistivat IAA Transportation 2022 -messuilla Hannoverissa ensimmäisen Iveco eDaily -polttokennosähköauton. Sekä Iveco Groupilla että Hyundailla on kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteet, kuten niiden yksittäiset sitoumukset osoittavat, ja ne hyödyntävät yhteistyötään nopeuttaakseen siirtymistä kohti hiilineutraaliutta. Sen jälkeen, kun osapuolet allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan maaliskuussa 2022, ne ovat muodostaneet useita yhteisiä eri teknologiavirtojen työryhmiä tutkiakseen tapoja, joilla ne voivat täydentää toisiaan sähköajoneuvojen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien kehitystyössä.
Amppeeri-Actros
- Luontiaika
- 26.09.2022 13:43
Pääsimme ajamaan kaksiakselisella eActrosin sarjatuotantoversiolla monipuolisella tiestöllä noin 90 minuutin koeajon. Tänä aikana ehdimme kerätä matkamittamittariin karvan alle 40 kilometriä. eActroksen varustukseen sisältyy tuoreimman sukupolven MirrorCam-peilikamerajärjestelmä.
Teimme eActroksen kanssa ensikertaa tuttavuutta syksyllä 2018. Maistiaisia ajokin eri kehitysversioista on tämän jälkeen otettu useampaan kertaan.
Kolmasosalla kuljettajista vaikeuksia nähdä hämärällä
- Luontiaika
- 26.09.2022 08:10
Kolmasosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista kertoo vaikeuksista nähdä tarkasti pimeällä. Hämäränäköä haastavat niin mainos- ja katuvalot kuin vastaantulevan liikenteen valotkin. Jos näkyvyys on heikentynyt, ajonopeuden alentaminen antaa tarvittavaa lisäaikaa havaintojen tekoon. Silmäterveydestä huolehtiminen korostuu erityisesti ikääntyneiden kohdalla.
IAA: Scanialta uusi e-vetoauto
- Luontiaika
- 26.09.2022 08:06
Scania näytti uuden e-Scania 45 R vetoautonsa Hannoverin IAA.näyttelyn avajaisissa.
Scanian uusi täyssähköinen 45 R on tarkoitettu paikallisliikenteeseen. Sen odotetaan menevän sarjatuotantoon ensi vuonna, 2023. Sähkömoottorien tehtoksi ennakoidaan 400-450 kW. Yhdistelmäpaino voi nousta 64 tonniin.
IAA: Uusi MB eActros saa runsaat 810 hv
- Luontiaika
- 26.09.2022 07:54
Seuraava kaukoliikenteeseen tehty MB eActros saa 600 kW moottoritehoa, ts. runsaat 810 hv.
Ruotsi: Uusi eco-RME halvempaa kuin fossiilinen diesel
- Luontiaika
- 26.09.2022 07:40
Eko-polttoaine RME on ruotsalainen biopolttoaine, jonka raaka-aine tulee Etelä-Ruotsista. Se pienentää CO2-päästöä 70%.
Powder-Trans jatkaa varastotrukkiensa sähköistämistä
- Luontiaika
- 25.09.2022 10:45
Powder-Trans –konserni jatkaa panostuksiaan yhä ympäristöystävällisempään toimintaan. Yrityksen Suomen varastolle Lietoon toimitettiin tänä kesänä ensimmäinen kokonaan sähköllä toimiva haarukkatrukki. Aiemmin sähkötrukkeja on ollut käytössä yrityksen Landskronan varastolla Ruotsissa.
Designwerk-Volvo ennustaa tulevaa
- Luontiaika
- 25.09.2022 10:31
Saksalainen suunnittelutoimisto Designwerk on esitellyt jakeluajoon tarkoitetun High Cab Lowliner täyssähkö-rekkansa. Sillä ei ole suuri toimintamatka, mutta sitäkin suurempi kuormatila.
Designwerk tunnetaan erilaisista sähköistämisprojekteistaan. Niitä se on tehnyt erityisesti sveitsiläisille aiakkaille.
International Truck of the Year 2023 -palkinto DAF XD:lle
- Luontiaika
- 23.09.2022 11:31
International Truck of the Year 2023 -palkinto meni tänä vuonna DAF:n uuden sukupolven XD-sarjalle. DAF Trucksin toimitusjohtaja Harald Seidel vastaanotti kuljetusalan arvostetuimman palkinnon 19.9 IAA Transportation -messuilla järjestetyssä palkintotilaisuudessa Saksan Hannoverissa.
Lada poistaa uusimman ja ainoan SUV:n tuotannostaan
- Luontiaika
- 23.09.2022 10:32
Lada joutuu kääntämään kellonsa paljon taaksepäin Venäjän hyökättyä sotajoukoillaan Ukrainaan. Nyt se joutuu kokonaan poistamaan nykyaikaisimman automallinsa, Lada SUV X-Rayn tuotanto-ohjelmastaan.
Kestävän logistiikan Kouvola RRT valmistumassa
- Luontiaika
- 23.09.2022 10:04
Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaali vahvistaa vihreän logistiikan edellytyksiä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vastuulliset logistiikkaratkaisut ovat yhä tärkeämpiä myös yrityksille. Suomen ensimmäinen kuivasatama sijaitsee Teholan logistiikka-alueella, jonne pääsee helposti päätieverkolta. Terminaalin rakentaminen on loppusuoralla ja logistiikka-alueen yritystontit ovat varattavissa. Terminaali otetaan käyttöön ensi vuoden alussa.
Volvo V60 T8 AWD "Polestar" - ruotsalainen "Kill Bil"
- Luontiaika
- 23.09.2022 09:59
Sillä on enemmän tehoa kuin Porsche 911 Carreralla. Liikennevalolähdöissä ja maanteillä ei tule rinnalle montaakaan kilpailijaa. Lihaksilla on sitten myös hintansa.
Malminkenttä: Oikeuskäsittelyt jatkuvat - kaivinkoneet kaivelevat silti jo kiitoteitä
- Luontiaika
- 23.09.2022 09:26
Kaivinkoneita on nyt ilmestynyt Malmille. Kaupunki kokeilee rajojaan, sillä näille töille ei ole rakennuslupia eivätkä ne ole asemakaavojen mukaisia. ELY on siunannut toimenpiteet kaasuputken reitin kaivamiselle, mutta työ tuntuu etenevän hitaasti. On myös epäselvää, mihin suuntaan ja milloin näistä putkista sitä kaasua virtaisi.