Tyynellä valtamerellä 1800 konttia mereen
- Luontiaika
- 18.12.2020 10:55
Marraskuun 30. One-varustamon jättimäinen konttialus One Apus joutui rajuun myrskyyn. Suuri osa konttikuormasta siirtyi ja 1800 konttia, joista 64 vaaralliseksi luokitellulla kuormalla (mm. akkuja ja ilotulitteita), suistui mereen.
Raidekaluston asentajia lisää koulutusyhteistyöllä
- Luontiaika
- 18.12.2020 10:38
Raideliikenteen pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat Suomessa ja muualla maailmassa hyvät. Liikenteen kasvu luo lisää kysyntää myös raidekaluston kunnossapitotarpeelle. Osaavia raideliikennekaluston asentajia tarvitaan näin olleen tulevaisuudessa enenevässä määrin. Lisäksi seuraavien vuosien aikana nykyisiä VR FleetCaren asentajia eläköityy runsaasti ja myös heidän tilalleen tarvitaan uutta henkilöstöä. VR FleetCare ja Keuda ovat lähteneet kumppanuussopimuksen myötä hakemaan ratkaisuja osaavan työvoiman kouluttamiseen. Ensi vuonna alkava koulutusyhteistyö tähtää uusien raideliikennealan ammattilaisten valmistumiseen.
Uumajan satama: Sidomme yhteen Ruotsin ja Suomen
- Luontiaika
- 18.12.2020 10:29
Uumajan satama Ruotsissa, vastapäätä Vaasan satamaa Suomessa, on kasvamassa yhdeksi Ruotsin tärkeimmistä satamista. Nyt Ruotsi sijoittaa 1,4 miljardia kruunua vuoteen 2026 mennessä satamansa parannuksiin, rakenteisiin ja laajennuksiin. Tavoitteena on kasvaa Euroopan pohjoisimmaksi logistiikkakeskittymäksi.
Uumajan satama toimii kiinteässä yhteistoiminnassa Vaasan sataman kanssa Suomessa.
Nimityksiä K-Auto Oy:n johtoryhmässä
- Luontiaika
- 18.12.2020 10:08
BBA, eMBA, Mikko Mykrä (44) on nimitetty K-ryhmän autotoimialan liiketoiminnan kehityksestä, markkinoinnista ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi 1.1.2021 alkaen. Tehtävä ja muodostettava osasto ovat uusia. Uusi osasto vastaa asiakaskokemuksen, liiketoiminnan ja jälleenmyyjäverkoston kehittämisestä, sekä asiakaspalvelusta, markkinoinnista ja viestinnästä.
Tehtävässään Mykrä on K-ryhmän autotoimialan johtoryhmän jäsen ja raportoi K-Auton toimitusjohtajalle Johan Frimanille. Mykrä siirtyy tehtävään Volkswagen-henkilöauto-osaston liiketoimintajohtajan tehtävästä.
Satojen tasoristeyksien turvallisuutta parannetaan
- Luontiaika
- 18.12.2020 10:05
Vuonna 2018 alkunsa saanut LVM:n nelivuotinen tasoristeysohjelma etenee. Alun perin vain 65 tasoristeystä koskenut toimenpidelistaus on venynyt ja kaikkiaan Väylävirasto saa parannettua erilaisin ratkaisuin 300 tasoristeyksen turvallisuutta.
- Korvaavat tieyhteydet ovat olleet meidän päämetodimme. Se on osoittautunut hyväksi tavaksi. Kun saamme joltain alueelta poistettu 3-4 tasoristeystä ja ohjaamme liikenteen turvallisemman tasoristeyksen kautta, lähialueen kulkijoiden turvallisuus paranee huimasti, kertoo liikenneturvallisuusasiantunti
Mercedes-Benzin alihankintaketjut muuttuvat CO2-neutraaleiksi
- Luontiaika
- 18.12.2020 07:57
Mercedes-Benzin Ambition 2039 -tuotestrategia muuttaa tähtimerkin automallistot CO2-neutraaleiksi alle 20 vuodessa. Tehtävä ei ole yksinkertainen, sillä täyssähköauton valmistus on noin kaksi kertaa CO2-intensiivisempää kuin polttomoottoriauton valmistaminen, erityisesti autossa käytettävän litiumioniakun johdosta. Kuva muuttuu, kun auton koko elinkaari otetaan huomioon. Sähköauton käytön aikaiset päästöt jäävät murto-osaan polttomoottoriauton vastaavista päästöistä, joten käyttöaikanaan sähköauto kompensoi valmistuksen aikana kertyneet päästövelat.
Euro NCAP: Pakettiautoilla huono turvallisuus - Transporter, Transit ja Vito palkittiin kultamitalilla
- Luontiaika
- 18.12.2020 07:42
Euro NCAP on yhdessä mm. Ruotsin Trafikverket'n kanssa testannut 19 erimallista umpi- ja myös avolava-pakettiautoa, lähinnä niiden kolaria välttäviä ja lieventäviä ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, että pakettiautojen turvallisuus laahaa vuosia henkilöautojen perässä.
Pakettiautojen tarjoama turvallisuus korostuu niiden lukumäärän kasvaessa liikenteessä nopeasti mm. verkkokaupan ja jakeluliikenteen kasvun myötä. Kasvu keskittyy erityisesti asutuskeskuksiin, jossa myös suojaton kevyt liikenne, pyöräily ja jalankulku on jatkuvasti läsnä. Samalla pakettiautoista puuttuu usein järjestelmät pyöräilijöiden ja jalan liikkuvien tunnistamiseksi.
Volkswagen Transporter saavutti kultaisen mitalin
- Luontiaika
- 17.12.2020 19:46
Euro NCAP testasi 19 pakettiauton turvallisuutta - Volkswagen Transporter saavutti kultaisen mitalin.
Euro NCAP -riippumaton testausyhdistys – joka koostuu viranomaisista, autoilujärjestöistä, vakuutusyhtiöistä ja tutkimuslaitoksista – on testannut 19 kevyen hyötyauton turvallisuutta. Testit keskittyivät aktiivisten turvallisuusjärjestelmien toimivuuteen ja saatavuuteen. Volkswagen Transporter T6.1 ylsi parhaaseen suoritukseen – palkintona Euro NCAP:n myöntämä kultainen mitali.
LVM:n ja VR:n välille uusi ostoliikennesopimus
- Luontiaika
- 17.12.2020 19:38
Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet sopimuksen henkilöjunaliikenteen ostoista kaudelle 1.1.-30.6.2021 ja optiosta kaudelle 1.7.-31.12.2021. Optiokauden voimaantulo edellyttää eduskunnan myöntämää määrärahaa.
Raha-asiainvaliokunta puolsi sopimuksen tekemistä 17. joulukuuta 2020.
Uusi tieliikennelaki täydentää moottorikelkkailun ehtoja
- Luontiaika
- 17.12.2020 19:25
Hallitus esittää, että tasavallan presidentti vahvistaisi eräitä eduskunnan hyväksymiä lakiteknisiä ja moottorikelkkailua koskevia muutoksia uuteen tieliikennelakiin. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan 1. kesäkuuta 2020.
Covid-19-epidemiasta johtuen eduskunta siirsi eräiden uuteen tieliikennelakiin sisältyvien kokonaisuuksien käsittelyä tämän vuoden keväältä tälle syksylle. Näitä ovat esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksen ja raskaiden moottorikelkkojen käyttösäännösten sisällyttäminen tieliikennelakiin. Nyt hyväksytyt muutokset tulevat voimaan 11. tammikuuta 2021.
EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin kansallisen täytäntöönpanon arviomuistio lausunnoille
- Luontiaika
- 17.12.2020 19:20
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin kansallista täytäntöönpanoa ja kuljetuksen tilaajavastuita koskevasta muistiosta. Lisäksi pyydetään vastauksia erityisesti muistion lopussa esitettyihin kysymyksiin.
Arviomuistiossa käydään läpi liikkuvuuspaketin sisältöä, tulevia muutoksia sekä arvioidaan kansallisen lainsäädännön muutostarpeita. Samassa yhteydessä arvioidaan hallitusohjelman mukaisten, kuljetusten tilaajanvastuuta koskevien kirjausten lisääminen liikennepalvelulakiin.
Kari Halonen on nimitetty Vehon Suomen liiketoimintojen johtajaksi
- Luontiaika
- 17.12.2020 15:21
Veho Oy Ab:n Suomen liiketoimintojen johtajaksi on 1.1.2021 alkaen nimitetty insinööri Kari Halonen. Tehtävä on uusi Vehon organisaatiossa. Halonen on aiemmassa tehtävässään vastannut Vehon henkilö- ja pakettiautoliiketoiminnasta. Hän on työskennellyt konsernissa vuodesta 2007 lukuisissa eri tehtävissä.
Halosen uuteen työnkuvaan sisältyy Suomen henkilö- ja pakettiautoliiketoiminnan sekä kuoma- ja linja-autojen vähittäiskauppaliiketoiminnan johtaminen. Kuten aiemmin, Halonen raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Juha Ruotsalaiselle.
A-Katsastus uudelle omistajalle
- Luontiaika
- 17.12.2020 15:19
MB Rahastot on allekirjoittanut kauppakirjan ajoneuvojen katsastuspalveluja, kuljettajantutkintopalveluja ja liikenteen muita lupapalveluita tuottavan A-Katsastus Group Oy:n myymisestä Tradeka-Yhtiöt Oy:lle.
A-Katsastus Groupilla on noin 150 katsastusaseman toimipaikkaverkosto. Konsernin tytäryhtiö Ajovarma tuottaa Traficomin sopimuskumppanina ajoneuvojen kuljettajantutkinto- ja lupapalvelut koko maassa kaikkiaan 100 toimipisteessä. A-Katsastus Groupin vuoden 2019 liikevaihto oli noin 68 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 800 henkeä.
Hallitus tukee merikuljetuksia koronatilanteessa
- Luontiaika
- 17.12.2020 15:15
Hallitus haluaa lieventää covid-19-pandemian merenkulkualalle aiheuttamia taloudellisia vahinkoja ja edistää merikuljetusten jatkuvuutta.
Hallitus esitti meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain väliaikaisen muuttamisen vahvistamista 17.12.2020. Laki tulee voimaan 1.1.2021.
Muutoksen myötä valtio maksaa merenkulun tukena työnantajille takaisin työnantajan sairausvakuutusmaksun, työnantajan osuuden työttömyysvakuutusmaksusta, ryhmähenkivakuutusmaksusta sekä työnantajan osuuden vapaaehtoisesta tapaturmavakuutus- ja vapaa-ajan lisävakuutusmaksusta. Muita tukitekijöitä ei muuteta.
Helsinki kiristää alennukseen oikeuttavia vähäpäästöisen ajoneuvon kriteereitä
- Luontiaika
- 17.12.2020 15:13
Helsingin kaupunginhallitus päätti vuosi sitten kiristää vähäpäästöisiksi laskettavien ajoneuvojen kriteereitä. Syyt olivat ilmastonsuojelullisia. Siirtymäaika päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen osaa nyt vähäpäästöisiksi laskettavista ajoneuvoista ei enää sellaisiksi luokitella, eivätkä ne siten oikeuta vyöhykepysäköinnin alennuksiin.