MAN - Vaihtoautot

Sähköauto ei ole keskusta-asujistakaan 60 prosentille edes vaihtoehto

Kaupunkien keskustoissa asuvista 60 prosenttia sanoo, että täyssähköauto ei ole heille vaihtoehto tulevaisuudessakaan. Silti suomalaisista myönteisimmin täyssähköihin suhtautuvat juuri keskusta-asujat. Lähiöasujista vastaava prosentti on 61 ja kuntataajamissa asuvista 71. Maaseudulla asuvista suomalaisista 75 prosenttia ei näe täyssähköautoa vaihtoehtona tulevaisuudessakaan. Täyssähköautojen osuus Suomen henkilöautokannasta on 0,74 prosenttia. Niiden määrä on tuplaantunut tänä vuonna. Täyssähköt kiinnostavat eniten lapsiperheitä. Sinkkuaikuisista vain 27 prosenttia näkee täyssähkön itselleen vaihtoehtona. Lapsettomissa pariskunnissa osuus on 36 prosenttia. Käytettyjen autojen ostajat ovat uusien autojen ostajia kiinnostuneempia moderneista käyttövoimista. Tiedot selviävät tutkimusyhtiö ValueClinicin loka–marraskuussa tekemästä tutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi 1464 suomalaista.

Lue lisää...


Osaava logistiikkapartneri on entistä tärkeämpi yhteistyökumppani

Nopea, kustannustehokas ja luotettavasti toimiva logistiikka on yrityksille entistä tärkeämpi kilpailuvaltti. Tamperelainen GLi Yhtiöt on yksi alan kokeneista luottokumppaneista, joka ottaa vastuulleen kuljetukset ja varastoinnin olipa kyse perinteisestä yrityksestä tai ripeästi kasvavasta verkkokaupasta. 

Lue lisää...


Racing-henkeä


Iceman oli Oslo Motor Show näyttelyn paras (Best in Show) ja paras myös maalauksessa. Kuvassa auton kuljettaja Pasi Miilumäki (vas.), kuljetusyrittäjä Juha Ristimaa ja motiivimaalari/pääsuunnittelija Perttu Papunen.

Ajolinjan 9/2021 numeron julisteyhdistelmällä ajetaan Pohjolan liikenteessä. Ja ilmeisesti ensi kesänä HCT-mittaisena.

Lue lisää...



Liikennealan järjestöt: Talvi yllätti teiden ylläpitäjät?

Olemme tottuneet lukemaan tiedotusvälineistä, että talvi yllätti autoilijat. Tänäkin talvena ammatikseen kuljettavat ovat joutuneet toteamaan, että liian usein talvi yllättää tiestön kunnossapitäjät autoilijoitakin pahemmin. Auraamattomuus, jää ja polanteet ovat alkutalvena kiusanneet autoilijoita eri puolilla Suomea. Liikenteen järjestöt vetoavat tilanteen muuttamiseksi.

Lue lisää...


Auto- ja liikennetoimittajat ry. juhli 50-vuotista taivaltaan

Auto- ja liikennetoimittajat ry. (AuLi) juhlisti 50-vuotista taivaltaan Helsingissä 16.12.2021 mm. julkistamalla jäsenistönsä valitseman Vuoden Auto Suomessa 2022 (Skoda Enyaq), julkistamalla 50-vuotis historiikkinsa sekä nimeämällä 5 kunniajäsentä. Kunniajäseniksi nimitettiin Matti Korjula, Matti Järvi, Kai-Lauri Bremer, Klaus Bremer ja Jukka Miettinen. Juhlassa yhdistyksen puheenjohtaja Toni Jalovaara lausui lämpimiä sanoja yhdistyksen perustajasta Mauri Salosta, jonka muistoa kunnioitettiin hiljaisella minuutilla.


Vuoden Auto Suomessa 2022 on Škoda Enyaq

Vuoden Auto Suomessa 2022 on Škoda Enyaq.

Vuoden Auto Suomessa 2022 -äänestyksen ensimmäiselle kierrokselle hyväksyttiin mukaan 27 ehdokasta. Toiselle kierrokselle eli finaaliin jatkoi kuusi uutuutta, joista peräti neljä oli sähköautoja. Tasaväkinen kamppailu voitosta käytiin polttomoottorisen Mercedes-Benzin C-sarjan ja sähköauto Škoda Enyaqin välillä, ja taisto päättyi jälkimmäisen voittoon. 

Lue lisää...


Junien kohtauspaikat Iin Lähessuohon ja Simon Maksniemeen

Väylävirasto on käynnistänyt ratahankkeen, jossa rakennetaan Oulu–Kemi-rataosalle kaksi uutta junien kohtauspaikkaa. Uudet kohtauspaikat sijoittuvat Iin Lähessuohon sekä Simon Maksniemeen. Hankkeen avulla varmistetaan rataosan kapasiteetin riittävyys. Rakentaminen alkaa vuonna 2022, ja uudet kohtauspaikat saadaan käyttöön 2023.

Lue lisää...


Uusi moottoritie välillä Kirri–Vehniä otetaan liikenteelle 21.12.21

Uusi moottoritie Kirristä Vehniälle luovutetaan tienkäyttäjille tiistaina 21.12.21 klo 12.00. Samanaikaisesti moottoritien kanssa otetaan liikenteelle myös uudet, poikittaiset moottoritielle johtavat tiet ja liittymät.  Liikenne ohjataan ajamaan uutta moottoritietä johtoauton perässä. Tie saattaa ruuhkautua siirron aikana hetken ajaksi. Tien pinta saattaa olla liukas liikenteen siirryttyä uudelle väylälle, mutta liukkaus häviää, kun liikenne ja suolaus sulattavat pinnan.

Lue lisää...


Suomen moottoriteiden infrastruktuuri tukee liikenteen automaatiota

Väylävirasto on selvittänyt Suomen moottoritieverkon soveltuvuutta korkean automaatiotason automaattiajoon ja laatinut viitekehyksen moottoriteiden palvelutasoluokittelusta automaattiajoneuvoille. Korkean tason automaatiossa ajoneuvo kykenee suoriutumaan kaikista ajotapahtumista pääosin tai kokonaan ilman kuljettajan apua suunnitellun toimintaympäristön puitteissa.

Lue lisää...


Autovarkaudet todennäköisiä Suomessa

Suomi on yksi Euroopan pahimmista maista autovarkauksissa, keskimäärin 139 varkautta 100 000 ihmistä kohden vuosittain. Tämä käy ilmi Confused.comin viimeisimmästä tutkimuksesta (Q4 2021), joka paljastaa Euroopan maat, joissa autovarkauksia on eniten. Tätä varten Confused.com on arvioinut varkausilmoituksia eri puolilla maanosaa ja vertannut tätä kunkin maan väestöön löytääkseen keskimääräisen varkauksien määrän 100 000 ihmistä kohden.

Lue lisää...


Karin Höj käännetään mahalleen

Maanantain vastaisena yönä brittiläinen rahtialus törmäsi Itämerellä Ystadin tuntumassa tanskalaiseen pieneen rahtialukseen nimeltä Karin Höj. Jäljistä päätellen brittialus osui 90 asteen kulmassa keskelle Karin Höjtä ja ajoi sen yli. Yliajossa Karin Höj käänty köli ylöspäin ja brittialus ajoi siten myös sen kölin yli, minkä onnettomuusjäljet osoittavat.

Lue lisää...


Toimiva logistiikan tietoympäristö lisää kuljetusten sujuvuutta

Logistiikan digitalisaatiossa keskeistä on olemassa olevan kansallisen tietoympäristön kehittäminen osana liikenteen EU-laajuista data-avaruuskehitystyötä, selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä logistiikan tietoympäristöjä koskevasta selvityksestä. Kehittämiseen tulee kytkeä kiinteästi viranomaisten ylläpitämien datavarantojen ja viranomaisasioinnissa kertyvän tiedon saatavuus ja hyödyntäminen.

Lue lisää...


Älyliikenneosaamisesta Suomen Leijonan Ritarimerkki Sitowisen Pekka Elorannalle

Pekka Eloranta on älyliikenteen pioneeri, jolla on ollut merkittävä vaikutus alan kehittymiseen ja suomalaisen osaamisen kansainvälistymiseen. Tämä tamperelainen huippuasiantuntija tunnetaankin paremmin maailmalla kuin Suomessa.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista. Henkilöiden valintaan vaikuttavat henkilökohtaiset ammattitaidolla tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä osoitetut ansiot. Sitowisen johtava konsultti ja diplomi-insinööri Pekka Eloranta sai oman Ritarimerkkinsä merkittävästä urastaan älyliikenteen parissa. Kunniamerkki annettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.2021.

Lue lisää...


Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hanke jää talvitauolle

Varkaus–Varpaisenmäki-hanke jää talvitauolle 20.12.2021–4.4.2022 väliselle ajalle. Hankealueen nopeusrajoitukset nostetaan talvitauon ajaksi 80 kilometriin tunnissa. 

Lue lisää...


Leasing-haastaja kannustaa kilpailuttamaan

Suomi on leasing-rahoituksessa vielä takamatkalla, mutta suosio kasvaa meilläkin tasaisesti. Porvoolainen Järvileasing Oy haastaa toimialaa asiakaslähtöisellä palvelulla, joustavilla sopimuskäytännöillä ja hinnoittelulla. Valtakunnallisesti toimiva yritys onkin lisännyt  myyntivahvuuttaan Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja pk-seudulla.

Lue lisää...