MAN - Vaihtoautot

Luonnonvalon vähentyessä toimivien ajovalojen tärkeys korostuu. Oman näkemisen lisäksi autoilijan on varmistettava, että myös hänet nähdään. Liikenneturva kannustaa autoilijoita tutustumaan ajovaloihinsa ja muistuttaa, että paras lääke huonoon näkyvyyteen on ajonopeuden hidastaminen.

Hämärässä havaintojen teko on hankalampaa kuin valoisalla. Oman näkemisen lisäksi autoilijan on tehtävä myös itsensä nähdyksi. Liikenneturvan kyselyn mukaan liki kaksi viidestä autoilijasta on joutunut pimeällä vaaratilanteeseen takavalottoman autoilijan takia.* Oli keli tai valon määrä millainen tahansa, takavaloilla ajava auto näkyy paremmin kuin pimeänä ajava.

”Valot kannattaa lähtökohtaisesti kääntää ajovaloasentoon, varsinkin syksyisin ja talvisin. Silloin takavalotkin palavat ja perässä ajava näkee autosi paremmin. Osassa autoissa takavalo ei pala silloin, kun ajetaan päivävaloilla”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaaraa vinkkaa.

Käytä sumu- ja kaukovaloja oikein

Kun ajetaan pimeällä tai hämärässä, tielle tarvitaan mahdollisimman paljon valoa. Kaukovaloja on hyvä käyttää pimeällä aina, kun se muita häikäisemättä on mahdollista ja tieosuus ei ole valaistu.

Valojen merkitys korostuu myös silloin, kun näkyvyys on heikentynyt esimerkiksi sumun tai voimakkaan sateen aikana. Tällöin sumuvalot saa kytkeä päälle. Lisäksi takasumuvaloja saa käyttää silloin, kun ajoviiman nostattama hiekka tai esimerkiksi lumi haittaa näkyvyyttä. Pelkästään pimeällä sumuvaloja ei saa käyttää.

”Jos et itse näe kunnolla edessä ajavaa, niin todennäköisesti keli haittaa myös takana ajavan havainnointia. Takasumuvalolla voi vähentää peräänajon vaaraa”, Elovaara huomauttaa ja jatkaa:

”Kaikista tehokkain keino huonoon näkyvyyteen on kuitenkin nopeuden alentaminen. Se helpottaa havainnointia ja antaa kuljettajalle lisäaikaa reagointiin.”

Kokeile ja katso, miten autosi valot toimivat

Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajoneuvon valot ovat asianmukaisesti kunnossa ja käytössä. Merkki- ja mallikohtainen vaihtelu voi olla suurta, joten uuteen autoon tai vuokra- tai lainapeliin tutustuessa on olennaista tutustua myös valotoimintoihin.

”Valoihin ja niiden toimintoihin voi perehtyä ihan rauhassa esimerkiksi lukemalla ohjekirjaa. Lisäksi kannattaa kokeilla valonappulan kääntämistä ja mennä ulos katsomaan, mitkä valot syttyivät tai sammuivat”, Elovaara neuvoo.

Vinkit valojen käyttöön

- Lue ohjekirjasta, kokeile ja katso, miten autosi valot toimivat.
- Varmista, onko autossasi päiväajovalot. Muista kytkeä ajovalot päälle myös valoisaan aikaan ja käyttää sumuvaloja sumussa sekä lumi- tai vesisateessa.
- Tarkista ajovalojen kunto ja toiminta aika ajoin. Vaihda tai vaihdata palaneet polttimot.
- Pidä etu- ja takavalot puhtaina.
- Muista, että näkyvyys toimii molempiin suuntiin: ei riitä, että sinä näet, vaan sinun täytyy myös tehdä itsesi nähdyksi.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten mielipiteitä liikenteestä kyselytutkimuksella talvella 2021. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1064 henkilöä, joista autoilevia oli 881 henkilöä.