MAN - Vaihtoautot

Suomen Tieyhdistys on huolissaan yksityisteiden kunnosta. Tieyhdistyksen mukaan tiekuntien vastuunkantajien oma etu olisikin havahtua korjaamaan erityisesti niitä yksityisteitä, joissa on merkittävämmin puutavarakuljetuksia ja muuta raskasta liikennettä.

Teiden ja erityisesti niiden siltojen kuntoa tulisi yhdistyksen mukaan arvioida varsinkin nyt, kun teille on ilmaantunut aiempaa huomattavasti raskaampia rekkoja. Yhdistys arvioi, että silloista jopa puolet kaipaa jonkinlaista parantamista.

Tieyhdistys peräänkuuluttaa yksityisteiden tienpitäjiä aktiivisuuteen ja muun muassa hakemaan parannushankkeisiinsa valtion avustusta, jota on tälle vuodelle tarjolla 8 miljoonaa euroa. Avustusta haetaan ELY-keskuksista. Lisäksi Suomen Metsäkeskuksesta on mahdollista saada korjaustukea metsäteille. Tätä rahoitustukea on noin 10 miljoonaa euroa.