Modernit sähköavusteiset pyöräkonseptit kuljettavat tavaroita jo hämmästyttävässä koossa ja massassa. Käytettävä tekniikka ei juuri enää jää jälkeen autoista. Mutta kuka huoltaa ja korjaa tällaisia ajoneuvoja, kuka hinaa ne? Onko tässä uudet markkinat autoalalle?

Nopeasti kehittyvä, vielä hyvin nuori ajoneuvoala on tavarapyörät. Ne kuuluvat toki polkupyörien lajiin, mutta eroavat selvästi sukulaisistaan. Useimmiten ne esiintyvät sähköavusteisina (pedelec), mikä on ymmärrettävää –  kuka haluaisi (tai edes pystyisi), kuljettamaan itsensä lisäksi vielä painavaa ylimääräistä lastia? Nykyisin on jo ”rautaisia ratsuja”, joilla voi siirtää paitsi omat lapset varusteineen myös satoja kiloja tavaraa paikasta toiseen.

Niitä voisi kutsua ”raskasluokan tavarapyöriksi”. Toiset taas käyttävät nimitystä ”cargobike”. Esimerkiksi Zweirad Industrie Verband (ZIV) puhuu ”Commercial Cargo Bikes” -käsitteestä selventääkseen, että kyse on nimenomaan kaupallisista pakettipyöristä, ei perheiden käyttöön tarkoitetuista kulkupelistä. Polkupyöräkauppiaiden liitto Verbund Service und Fahrrad (VSF) puolestaan puhuu isommasta (kaupallisesta) luokasta termillä ”radlogistiikka”. Nimityksestä riippumatta nämä ajoneuvot ovat saavuttaneet koon ja kuljetuskapasiteetin – ja samalla teknisen tason – joka hämmästyttää. Kun näitä kulkupelejä katsoo, joko livenä tai kuvissa, on pakko myöntää, ettei ero henkilöautoon tai pakettiautoon ole suuri – vain hieman sirompi rakenne. Kaksinkertaiset tukivarret ja banjo-akselit, jousitusiskarit, nivelakselit, hydrauliset levyjarrut, vakaajat – ja puhumattakaan jykevästä sähkömoottorista ja sen elektronisesta järjestelmäarkkitehtuurista.