Ajolinja

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri avaa uuden vaihtoautokeskuksen Oulussa. Elokuussa avattava vaihtoautokeskus sijaitsee Oulunportin uudessa autokaupan keskittymässä.

Wetteri on voimakkaasti kasvava autoalan toimija, jolla on markkinajohtajan asema Pohjois-Suomen alueella.

Oulunporttiin avattava uusi vaihtoautokeskus on jatkumoa yhtiön tänä vuonna aikaisemmin avaamille Joensuun ja Raision vaihtoautokeskuksille sekä Oulun Äimärautiolle avatulle Wetteri Premium-vaihtoautokeskukselle. Oulunportin uudessa autokaupan keskittymässä toimivat myös muut maan suurimmat käytettyjen autojen kauppaliikkeet.

Yhtiö laajentaa päämäärätietoisesti läsnäoloaan muualla Suomessa liiketoimintakaupoilla. Tänä vuonna yhtiö on ostanut Itä-Suomessa toimivan Autotalo Hartikaisen, josta tuli osa Wetteriä maaliskuun alussa.

Kesäkuun alussa Satakunnassa toimivasta AutoPalinista tuli osa Wetteriä. Uudet vaihtoautokeskukset ovat luonnollinen jatkumo yhtiön kasvustrategian mukaisille laajentumistoimille.

(Autotoday)