MAN - Vaihtoautot

Saimaan kanavan komissio myönsi 20.1.2022 Väylävirastolle luvan rakentamiseen Saimaan kanavan vuokra-alueella. Suomen viranomaisten kantoja yhteen sovittava komissio katsoo, että Saimaan kanavan kehittämishankkeet täyttävät Saimaan kanavan vuokrasopimuksen velvoitteet. Hankkeet ovat tarpeen Saimaan kanavan alusliikenteen järjestämiseksi ja kanavan kehittämiseksi.

Valtiosopimuksen mukaan Venäjä on vuokrannut omalla puolellaan olevan Saimaan kanavan ja siihen liittyvän alueen Suomelle. Sopimus mahdollistaa sen, että Suomi voi rakentaa vuokraamalleen alueelle. Rakentamiseen tarvitaan vuonna 2012 voimaan tulleen valtiosopimuksen voimaansaattamislain mukaan Saimaan kanavan komission lupa. Kyse on Suomen lupaprosessista Saimaan kanavan vuokra-alueelle rakennettaessa, eikä lupa korvaa Venäjän lainsäädännön vaatimia lupia.

Luvan saaneet Saimaan kanavan kehittämishankkeet käsittävät kaksi kokonaisuutta: Saimaan kanavan sulkujen pidentämisen 11,5 metrillä ja Saimaan kanavan vedenpinnan noston kymmenellä sentillä. Eduskunta on lisätalousarviossaan syksyllä 2020 myöntänyt viiden miljoonan euron rahoituksen kanavan vedenpinnan nostamiseksi ja vuoden 2021 valtion talousarviossa 90 miljoonan euron valtuuden kanavan sulkujen pidentämiselle.

Saimaan kanavan komissio sovittaa yhteen Suomen viranomaisten kannat Saimaan kanavan vuokrasopimuksen täytäntöönpanoa ja alusliikenteen kehittämistä koskevissa kysymyksissä. Komission puheenjohtajana toimii Saimaan kanavan Suomen kanavavaltuutettu, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Minna Kivimäki. Komissiossa on jäseniä liikenne- ja viestintäministeriöstä, ulkoministeriöstä, Rajavartiolaitoksesta, Tullista ja Väylävirastosta.

Mitä seuraavaksi?

Lupa on lainvoimainen 30 vuorokauden valitusajan jälkeen. Hankkeiden toteutuksessa on huomioitava mahdollisuuksien mukaan lupaprosessin aikana annettujen lausuntojen palaute hankkeiden toteutusaikataulusta.

Rakentamisessa on noudatettava vuokra-alueella sovellettavaa paikallista lainsäädäntöä. Molemmat hankkeet vaativat Venäjän lainsäädännön mukaisen ympäristövaikutusten arvioinnin ja ympäristöluvan sekä rakennusluvan.

Suomessa vedenpinnan noston osalta tarvitaan lisäksi vesilain mukainen lupa. Väylävirasto on pannut lupahakemuksen vireille Etelä-Suomen aluehallintovirastoon 18.3.2021.

Väylävirasto on arvioinut, että rakentamistyöt alkavat vuoden 2023 aikana. Liikennöinti kanavassa joudutaan keskeyttämään rakennustöiden takia. Väylävirasto arvioi, että liikennekatko toteutuu tammikuun 2024 ja kesäkuun 2025 välisenä aikana 15 kuukauden mittaisena. Väylävirasto tekee lopullisen päätöksen liikenteen keskeyttämisen ajankohdasta ja liikennekatkon kestosta selvitettyään asian vaikutukset.