MAN - Vaihtoautot

Hallitus vastasi tiistaina 17. marraskuuta opposition välikysymykseen hallituksen liikennepolitiikan tavoitteiden vaikutuksista kansalaisille ja alueelliselle saavutettavuudelle.

Hallituksen esityksen mukaan asiakaslähtöisyyden parantaminen edellyttää kilpailun avaamista. Hallitus onkin ottanut tavoitteeksi, että liikenne- ja viestintäministeriön toimivaltaan kuuluvan liikenteen osalta kilpailun avaamisen edellytykset ovat olemassa keväällä 2016.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR julkaisivat syyskuussa ehdotuksensa ostojunaliikenteen leikkauksista. Ostoliikenteen supistuessa lakkautusuhan alle joutuville yhteysväleille on etsitty korvaavia ratkaisuja markkinaehtoisesta linja-autoliikenteestä. Sitä täydennetään väliaikaisesti junaliikenteen velvoiteratkaisuilla vuoden 2016 loppuun saakka niillä yhteysväleillä, joilla junaliikennettä ei muuten synny. Joka tapauksessa raideliikenteen säilymisen edellytykset tullaan turvaamaan kaikilla yhteysväleillä siihen asti, kunnes henkilöjunaliikenne on avattu kilpailulle. Ratkaisujen yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.

Hallituksen mukaan on jo ilmennyt, että markkinaehtoista linja-autoliikennettä harjoittavat yritykset ovat tarttuneet mahdollisuuteen tuottaa korvaavia liikennepalveluita yhteysväleille, joilta junaliikenne lakkaa tai vähenee ensi keväänä. Monille reiteille on jo haettu reittiliikennelupia, joilla lakkautettava junaliikenne saadaan korvattua.

Helsingin ja Karjaan välillä liikennöivän Y-junan kohdalta käsittelyssä on ratkaisu, jossa liikenne- ja viestintäministeriö valtuuttaisi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän ja Siuntion kunnan hankkimaan junaliikennettä Helsingin ja Karjaan välille.

Koska Suomi on harvaan asuttu pitkien etäisyyksien maa, on odotettavissa, että kaikkialle markkinaehtoisia palveluja ei synny tai niitä syntyy vain vähän. Palveluiden saatavuus on turvattava siten, että kansalaisten yhdenvertaisuus ja alueellinen tasapuolisuus turvataan. Tasapainoiseen lopputulokseen päästään hallituksen mielestä määrittämällä liikennejärjestelmän asiakkaalle vähimmäispalvelutaso.

Hallituksen mukaan useiden Euroopan maiden kokemukset osoittavat, että kilpailun avaaminen on parantanut rautatieliikenteen palvelua asiakkaan kannalta, mikä on johtanut myös matkustajamäärien selkeään kasvuun. Lisäksi kilpailun avaaminen on tuonut yhteiskunnalle kustannussäästöjä.