MAN - Vaihtoautot

Alkukeväällä 2021 käynnistyneet valtatien 23 parannustyöt Varkauden ja Varpaisenmäen välillä ovat valmistuneet syksyn aikana tehtäviä pieniä viimeistelytöitä lukuun ottamatta. Raskaan liikenteen runsaasti käyttämällä tieosuudella on parannettu tieliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta muun muassa muokkaamalla valtatien vaaka- ja pystygeometriaa – eli tasausta – sekä vähentämällä tasoliittymiä. Lisäksi valtatietä on levennetty. Kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta on lisätty rakentamalla uusi alikulkukäytävä.

”Valtatien tasauksen parantaminen mäkiä poistamalla ja etenkin yksityistiejärjestelyjen muuttaminen tekevät valtatiellä 23 liikkumisesta entistä turvallisempaa ja sujuvampaa kaikille tienkäyttäjille. Raskas liikenne on huomioitu erityisesti kunnostustöissä ja tie kestää nyt kovaakin käyttöä”, kertoo hankkeen projekti-insinööri Sami Honkanen Väylävirastosta.

Hankealue Varkauden ja Varpaisenmäen välillä on jaettu kolmeen urakka-alueeseen:

  1. Kurolan liittymän lähellä, hankealueen Varkauden puoleisessa päässä, rakennettiin uutta päällystettä sekä uusi alikulkukäytävä.
  2. Mustinsalon ja Kortemäen alueella parannettiin nykyisen tien tasausta, eli loivennettiin mäkiä.
  3. Hoikanmäen ja Niemelän alueella Heinäveden päässä Leppävirran risteysalueella, parannettiin niin ikään nykyisen tien tasausta.

Kaikilla urakka-alueilla on rakennettu valaistusta ja tehty yksityistiejärjestelyitä eli rakennettu uusia yksityisteitä ja purettu vanhoja valtatielle johtaneita liittymiä. Tasoliittymien määrä vähentämällä parannettiin liikenteen sujuvuutta ja erityisesti liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Työt valmistuvat etuajassa ja hankkeelle myönnetyn rahoituksen puitteissa

”Hyvä yhteistyö kaikkien hankkeessa työskennelleiden ammattilaisten kesken vaikutti hankkeen sujuvuuteen ja saammekin urakan hieman etuajassa valmiiksi. Työskentely sujui myös turvallisesti ja työmaalla vältyttiin vaaratilanteilta”, iloitsee Honkanen.

“Rakennustyön aiheuttamat häiriöt tienkäyttäjille saatiin pidettyä maltillisina. Kiitos myös alueen asukkaille kärsivällisyydestä rakentamisen aiheuttamien erikoisjärjestelyiden aikana”, sanoo työmaapäällikkö Kalle Willman GRK:lta. 

Hanke tulee valmistumaan aikataulussa ja myönnetyn rahoituksen puitteissa. Hankkeelle myönnettiin valtuutta yhteensä 13 miljoonaa euroa, jonka ansiosta voitiin toteuttaa hieman laajempaa ja korkeatasoisempaa valtatien parantamista.

Osa valaistustöistä valmistuu syksyllä

Valaistustyöt Varkaudentien liittymäalueella valmistuvat viimeiseksi ja vasta syksyn tultua.

”Valitettavasti valaistustöiden osalta tilanne on sellainen, että Varkaudentien liittymäalueella joudutaan odottamaan syksyyn, että valaistus saadaan toimimaan sähköverkkoyhtiön toimitusvaikeuksista johtuen. Liittymäalueella ei ole ollut aiemmin valaistusta, ja hankkeessa nyt rakennettua valaistusta ei kyseisen kohdan osalta saada toimintaan sähköliittymän kytkennän viivästymisestä johtuen”, Honkanen toteaa.

Kuljettajilta pyydetäänkin tarkkaavaisuutta iltojen pimentyessä. Valtatien liittymäalueen molemmin puolin pyritään asettamaan puutteellisesta valaistuksesta kertovat liikennemerkit.