Volvo Trucks ilmoitti että kaikissa sen valmistamissa Euro5-moottoreissa voidaan jatkossa käyttää HVO-dieselpolttoainetta*. Volvon mukaan HVO toimii normaalin dieselpolttoaineen tavoin ja vähentää CO2-päästöjä 30-90 prosenttia.
Päätös perustuu Volvo Trucksin vuonna 2013 aloittamaan kenttäkokeiluun jossa kuudella Euro5-kuorma-autolla ajettiin yhteensä noin 1 000 000 kilometriä kaupallisessa liikenteessä kahden vuoden ajan. Positiivisten tuloksien ansiosta Volvo Trucks hyväksyy HVO:n käytön kaikissa Volvo Euro5-kuorma-autoissa alkuperäisillä huoltoväleillä.
Volvo Trucks hyväksyy moottoreissaan käytettäväksi tulevan standardin EN15940 mukaiset polttoaineet, joka pitää sisällään HVO:n lisäksi myös esimerkiksi mäntyöljystä valmistettavan dieselin ja maakaasusta valmistettavan GTL-dieselin (Gas to Liquid).
Syyskuussa 2015 sertifioidaan EU-tyyppihyväksynnän (WVTA) mukaisesti D5- ja D8-Euro6-moottorit HVO:n käytölle. Samanaikaisesti myös D11-, D13- och D16-moottorien sertifiointityö on käynnissä.
*HVO on synteettinen dieselpolttoaine, joka tuotetaan uusiutuvista raaka-aineista, kuten kasvi- ja eläinperäisistä rasvoista esimerkiksi rapsiöljystä tai teurastamoiden jätteistä.