MAN - Vaihtoautot

Tullin tilaston mukaan Suomen vienti Venäjälle laski tämän vuoden tammi-toukokuussa 35 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vienti oli arvoltaan hieman yli 1,2 miljardia euroa. Tuonti painui alkuvuonna 37 prosenttia ja oli arvoltaan 2,5 miljardia euroa.

Vienti Venäjälle yskähteli jo vuonna 2013 ja on siitä laskenut tasaisesti. Koko kauppavaihdolla mitattuna Venäjä oli Suomen suurin kauppakumppani vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2014 Saksa ohitti Venäjän ja on nyt jälleen Suomen suurin kauppakumppani ja vientimaa. Ruotsi on toiseksi suurin vientimaamme. Venäjän osuus Suomen kokonaisviennistä laski viime vuonna 8,3 prosenttiin ja kuluvan vuoden aikana 5,5 prosenttiin. Venäjä on tänä vuonna pudonnut viidenneksi suurimmaksi vientimaaksi Yhdysvaltojen ja Alankomaiden ohitettua sen.