MAN - Vaihtoautot

Vectron-sähköveturit ovat aloittaneet kesäkuun alussa matkustajaliikenteessä Oulu-Rovaniemi-välillä. Viranomaisluvan mukaisesti vetureita ajetaan aluksi kolmen viikon kokeilujakson ajan, jonka jälkeen VR arvioi yhdessä liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa liikennöinnin jatkoa. Nykyisellään tavaraliikenteen käytössä olevilla vetureilla on tehty lukuisia koeajoja, joissa aiemmin herkäksi todetun kulunvalvontajärjestelmän on todettu toimivan myös matkustajaliikenteessä.

Vectron eli Sr3-sähköveturi on suunniteltu toimimaan Suomen haastavissa sääolosuhteissa. VR Group on tilannut Siemens Mobilityltä kaikkiaan 80 uutta veturia toimitettavaksi vaiheittain vuoteen 2026 mennessä. Veturihankinta on osa merkittävää kalustoinvestointien sarjaa – kaikkiaan uuteen kalustoon on parin vuosikymmenen aikana investoitu yhteensä noin miljardi euroa. 

Veturin turvalaitteistoon nykyisen lainsäädännön mukaisesti kuuluva eurooppalainen ETCS-kulunvalvontajärjestelmä reagoi suunnitellusti herkemmin kaikkiin signaaleihin. Järjestelmän herkkyyden vuoksi veturit saattavat tehdä satunnaisesti myös aiheettomia hätäjarrutuksia. Hätäjarrutus ei merkittävästi poikkea voimakkuudeltaan tavallisesta jarrutuksesta, ja matkustajaliikenteessä niitä tapahtuu eri syistä tyypillisesti kymmeniä vuodessa. 

- Kun uutta kalustoa otetaan käyttöön, on tavallista, että käyttöönoton aikana joitain ominaisuuksia pitää kehittää toimivammiksi. Veturin valmistaja Siemens on kehittänyt kulunvalvontajärjestelmää yhteistyössä eri tahojen kanssa jatkuvasti vuodesta 2015 lähtien ja veturilla on tehty tänä aikana lukuisia koeajoja. Raideliikenteen turvallisuutta valvova viranomainen on nyt todennut järjestelmän toimivan turvallisesti, kuten pitääkin, kertoo VR Groupin liikennejohtaja Nina Mähönen.