MAN - Vaihtoautot

Premium-merkkeihin lukeutuva VanHool esitteli uusitun turistibussiluokan mallikappaleita tehtaallaan. Yli kymmenen vuotta tuotannossa ollut TX-sarja jää historiaan ja uusi sarja on ytimekkäästi vain T. Uutta T:tä on myyty jo yli 30 kappaletta. Kiinnostus on siis kova.

Uusi malli oli ollut jo piirrustuspöydillä, mutta korona-aika lykkäsi synnytystä. Aika käytettiin tuotteen hiomiseen. Nyt esitellyn sarjan mallit ovat Acron, Astron ja Alicron. Puolitoistakerroksinen Altano ja kaksikerroksinen Astromega jäävät vielä uudistusta odottamaan. Esittelytilaisuus oli vain staattinen, joten näitä esisarjan autoja ei päässyt koeajamaan.

Uudistukset lyhyesti

Ne ovat keula, perä ja kuljettajan komentosilta. Kuljettajan paikka on uusi. Mittaristo on digitaalinen. TX-malleista tuttu ”bemari-monitoimipylpyrä” on poissa, koska sen toiminnat ovat siirtyneet kosketusnäytön taakse. Ihan kaikkea toissijaista tietoa se ei onneksi esitä.
Oppaan paikka (jos sellaisen autoon haluaa) on mietitty uudestaan. Kuljettaja ja ohjaamo ylipäätään on saanut hurjan paljon lisää säilytystilaa ja -lokeroita. Ohjauspyörään ja sen alla oleviin viiksiin on toimintoja lisätty. Kaikki VanHoolin autot ovat saatavilla myös digipeileillä. Tottakai, nykyisiä kuljettajan avustus- ja varoitusjärjestelmiä on yllin kyllin.

Keulassa on nyt enempi pyöreyttä ja VanHool sanoikin, että he ovat kalkuloineet ilmanvastuksia huolella. Perän jättöpyörteet ovat myös olleet tarkastelun alla.
Totta on, että VanHool edelleen edustaa sitä perinteistä tyyliään, mutta muotoseikkoja on taas hiottu. Ajattomuutta ja eleganssia.

VanHool Pohjoismaihin?

Kysyessäni, voisiko näitä nähdä pian Pohjoismaissa vastaus oli: ”Tottakai, miksipä ei. Mutta teidän markkinat ovat kuitenkin sangen pienet ettemme ihan yksin lähtisi mukaan.”
VanHool on tehnyt aiempina vuosina Astromegoja Ruotsiin Scanian alustalla ja samainen Scania-yhteistyö jatkuu nyt ”uudella” Japanin maaperällä.

Aasia ja Amerikka

Japaniin toimitettavat kaksikerrosbussit ovat vain 3,8 metriä matalia ja 12,5 metriä pitkiä. Amerikan serkku on taasen pullisteleva 4,2 m korkea ja 2,6 m leveä. Kaliforniaan toimitettavat Astromegat ovat varustettu myös leveämmillä penkeillä ja isommalla wc-tilalla! Nämä Amerikan serkut toimivat sähköllä!

(Kimmo Wirén)