MAN - Vaihtoautot

Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Keski-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskukset ovat määrittäneet valtatielle pitkän aikavälin toimenpiteet, joilla turvataan valtatiejakson liikenteen hyvä palvelutaso. Väylävirasto on ollut mukana työssä. Koska kehittäminen tulee tapahtumaan pitkän ajanjakson kuluessa, on tärkeää, että koko yli 700 kilometrin yhteysvälillä noudatetaan yhteisiä kehittämisperiaatteita. Laadittu tavoitetila 2040 muodostaa myös perustan jatkosuunnittelulle.

Nykyisin valtatie 4 koostuu monen tyyppisistä tiejaksoista: moottoritieosuuksista aina kaksikaistaiseen valtatiehen. Tilanne on ymmärrettävä, kun ottaa huomioon liikennemäärien suuret erot: eniten liikennettä on Helsingissä, 75 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja pienimmillään liikennemäärä on Pihtiputaan ja Pulkkilan välillä, missä hiljaisimmilla jaksoilla liikkuu vajaat 3 300 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Pitkämatkaisen liikenteen lisäksi kaupunkiseutujen kohdalla valtatiellä 4 on merkittävä rooli paikallisessa liikennejärjestelmässä. Siellä korostuu tavara-, asiointi- ja pendelöintiliikenne. Kaupunkiseutujen välillä on tavara- ja vapaa-ajan liikennettä. Mitattiinpa merkitystä tavaran arvolla tai tonnikilometreillä, on valtatie 4 kiistatta Suomen tärkein tavarakuljetusten valtatie. Ulkomaankaupan kuljetukset ja maan sisäiset runkokuljetukset käyttävät sitä ja sillä on tärkeä rooli huoltovarmuuden kannalta.

Päästötavoitteet on valtatien kehittämisperiaatteissa otettu vakavasti. Raskaalle liikenteelle tasainen, ennakoitavan ja lyhyen matka-ajan turvaava nopeustaso on taloudellisesti ja päästöjen kannalta optimaalinen. Samanlainen palvelutaso sopii myös joukkoliikenteelle. Henkilöautoliikenteen vetovoimaa ei puolestaan ole tavoitteellista kasvattaa kasvihuonekaasujen päästötavoitteiden vuoksi. Näistä syistä tien ensisijaiseksi palvelutasovaateita määrittäväksi käyttäjäryhmäksi on tunnistettu tavaraliikenteen runkokuljetukset.

Tavoitetilassa valtatien 4 nopeustaso on pääsääntöisesti 100 km/h, moottoritiejaksoilla kesäisin 120 km/h. Liikennemääristä ja liikenteen koostumuksesta riippuen tie on moottoritietä, moottoriväylää, nelikaistaista valtatietä, jatkuvaa ohituskaistatietä tai yksittäisin ohituskaistoin varustettua kaksikaistaista tietä.

Häiriönhallinta ja vilkkaammilla osuuksilla liikennetilanteeseen perustuva muuttuva nopeusrajoitusjärjestelmä parantavat osaltaan tien palvelutasoa vähentäen ruuhkien vaikutusta ja ehkäisten onnettomuuksia.

Laadittu tavoitetila kytkeytyy siihen, että EU:n komissio on tehnyt esityksen TEN-T-ydinverkkokäytävän laajentamiseksi (6.6.2018). Esitys sisältää valtatiet 4 ja 29 välillä Helsinki – Tornio/Haaparanta. Tavoitetilalla on myös kytkentä parhaillaan käynnissä olevaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laadintaan.

Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki–Tornio/Haaparanta (doria.fi)