Liikennepaiva_1000x400.jpeg
previous arrow
next arrow

”Elokuussa 2025 toteutunut laaja omistus- ja rahoitusjärjestely sinetöi uuden strategisen suuntamme. Valtion pääomitus ja IONCORin myynnistä saadut varat loivat vahvan pohjan Valmet Automotiven liiketoiminnan laajentamiselle Suomessa uusille teollisuuden aloille, kuten puolustussektorille."

Allekirjoitimme vielä vuoden 2025 aikana ensimmäiset puolustusteollisuuden sopimuksemme. Saksassa ja Puolassa toimivan Roof & Kinematic Systems -liiketoiminta-alueen kysyntä oli vakaata, ja sen tulos kehittyi myönteisesti, toteaa  toimitusjohtaja Pasi Rannus, ja jatkaa:

"Valmet Automotive käy autoteollisuuden heikon markkinatilanteen vuoksi läpi tähänastisen historiansa merkittävintä murrosvaihetta. Tämä vaikutti tilikaudella valitettavasti myös henkilöstöömme, ja jouduimme sopeuttamaan henkilöstömäärää kaikissa liiketoiminnoissamme. Liiketoimintaympäristön epävarmuustekijöistä huolimatta katsomme tulevaisuuteen positiivisesti ja käymme koko ajan aktiivisia keskusteluja niin autoteollisuuden kuin muidenkin teollisuudenalojen asiakkaiden kanssa. Esitän lämpimät kiitokseni koko henkilöstöllemme asiakaslähtöisestä ja korkeaan laatuun sitoutuneesta työstä haasteiden keskellä”.

Keskeiset tapahtumat tilikaudella 2025

Elokuussa 2025 toteutettiin laaja omistus- ja rahoitusjärjestely, jonka seurauksena Suomen valtiosta tuli Valmet Automotiven enemmistöomistaja (79 %) Pontos Oy:n jatkaessa vähemmistöomistajana (21 %). Samassa yhteydessä akkuliiketoimintaan keskittynyt tytäryhtiö IONCOR Oy myytiin Finnish Minerals Group Oy:n tytäryhtiöksi. Järjestelyt tukevat konsernin liiketoiminnan laajentamista strategian mukaisesti uusille teollisuudenaloille, kuten puolustussektorille ja pitkäaikaisen kilpailukyvyn vahvistamista.

Valmet Automotive -konsernilla on kaksi liiketoiminta-aluetta: Suomessa toimiva suunnittelu- ja valmistusratkaisuihin keskittyvä Valmet Automotive (“VA”) -liiketoiminta-alue sekä Saksassa ja Puolassa toimiva ajoneuvojen katto- ja kinematiikkaratkaisuihin keskittyvä Roof & Kinematic Systems (“RKS”) liiketoiminta-alue.

VA-liiketoiminta-alue toteutti uutta strategista suuntaansa laajentamalla tarjontaansa autojen sopimusvalmistuksesta puolustusteollisuuden panssariajoneuvojen ja niiden osien valmistukseen. Yhtiö solmi tilikaudella yhteistyösopimukset Patrian ja Sisu Auton kanssa.

VA-liiketoiminta-alueen pitkäaikaiset autojen tuotantosopimukset päättyivät eurooppalaisen autoteollisuuden haasteiden jatkumisen vuoksi marraskuussa 2025, mikä johti työvoimatarpeen tilapäiseen vähenemiseen ja muutosneuvottelujen käynnistämiseen. Marraskuussa päättyneiden neuvotteluiden tuloksena irtisanottiin 230 työntekijää ja lomautettiin 770 työntekijää.

RKS-liiketoiminta-alueella vuosi 2025 oli merkittävän uuden avoautokattojärjestelmän ensimmäinen täysi sarjatuotantovuosi. Lisäksi käynnistettiin ensimmäinen laajamittainen aktiivisen aerodynamiikkajärjestelmän ja aktiivisten latausluukkujen tuotanto. Vuoden lopussa varmistettiin myös uusi asiakas kattojärjestelmäprojektille. RKS:n Puolan tehtaalle valmistui strategisia kasvusuunnitelmia tukeva uusi korkean teknologian valmistus- ja logistiikkakeskus. Saksan teknologiakeskuksen uudelleenjärjestely saatiin päätökseen huhtikuussa 2025, mikä johti 46 työntekijän vähentämiseen.

Systemaattinen ja pitkäjänteinen työskentely työturvallisuuskulttuurin vahvistamiseksi kaikessa toiminnassa jatkui. Vuoden aikana saavutettiin erinomaisia tuloksia.

Toimintaympäristö

Vuonna 2025 konsernin toiminta keskittyi autoteollisuuteen, jonka haasteet – kuten ylikapasiteetti, geopoliittinen epävarmuus ja kiristyvä kilpailu erityisesti kiinalaisten autonvalmistajien osalta – jatkuivat. Eurooppalaisten henkilöautojen tuotantomäärät jäivät vuoden 2019 tason alapuolelle, mikä johti tuotantokapasiteetin sopeuttamiseen Euroopassa.

Autoteollisuus kohtasi edelleen merkittäviä kustannuspaineita, erityisesti energian, työvoiman ja raaka-aineiden kallistuttua. Samanaikaisesti valmistajat joutuivat kattamaan merkittäviä sähköistymiseen, ohjelmistokehitykseen sekä tiukentuviin ympäristö- ja turvallisuusmääräyksiin liittyviä investointitarpeita. Lisäksi maailmankaupan muutokset muokkasivat kilpailuasemia.

Päätös tarjota suunnittelu- ja valmistusratkaisujen osaamista uusille teollisuuden aloille autonvalmistuksen ulkopuolellamonipuolistaa tulovirtoja ja säilyttää yhtiön ydinosaamisen. Kasvavat geopoliittiset jännitteet ja erilaiset alueelliset konfliktit ovat nostaneet puolustuskyvyn strategiseksi prioriteetiksi. Puolustusteollisuuden kysyntä kasvaa pitkäaikaisten hankintaohjelmien, kasvavien tilauskantojen ja poliittisen tuen myötä Euroopassa ja Nato-maissa, vaikka alaa haastavat tuotantokapasiteetin skaalaus, osaavan työvoiman saatavuus sekä monimutkaisten sääntelykehysten hallinta.

Konsernin taloudellinen kehitys

Bruttomyynti tilikaudella 2025 kasvoi 22,5 % ja oli 984,3 (803,3) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 29,3 % 325,5 (251,9) miljoonaan euroon.

Kasvu perustui hyvään kehitykseen molemmilla liiketoiminta-alueilla. Suunnittelu- ja valmistusratkaisuissa eli VA -liiketoiminta-alueella positiivista kehitystä tukivat hinnat, volyymit ja tuotejakauma. Katto- ja kinematiikkaratkaisujen RKS-liiketoiminta-alueen kasvun taustalla olivat uudet tuotanto-ohjelmat, erityisesti vuoden 2024 lopulla lanseeratun uuden avoauton kattojärjestelmän ensimmäinen täysi myyntivuosi sekä aktiivisen aerodynamiikkajärjestelmän ja aktiivisten latausluukkujen tuotannon laajamittainen käynnistyminen.

Vertailukelpoinen liikevoitto oli 16,2 (-20,1) miljoonaa euroa eli 5,0 % (-8,0 %) liikevaihdosta. Molempien liiketoiminta-alueiden merkittävästi kasvanut liikevaihto paransi katteita ja heijastui siten liikevoittoon. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, -5,8 (-8,1) miljoonaa euroa, liittyivät pääosin sopeuttamistoimenpiteisiin.

Raportoitu liikevoitto oli 10,4 (-28,2) miljoonaa euroa eli 3,2 % (-11,2 %) liikevaihdosta.

Konsernin investoinnit, rahavirta ja rahoitus

Rahavirta investointien jälkeen oli 44,7 (29,5) miljoonaa euroa. Jatkuvien toimintojen osuus oli 46,4 (1,1) miljoonaa euroa ja lopetettujen toimintojen -1,7 (28,3) miljoonaa euroa. Jatkuvien toimintojen positiivinen kehitys johtui lähinnä liiketoiminnan parantuneesta kannattavuudesta sekä IONCOR -liiketoiminnan myynnistä. Positiivista kehitystä heikensi sopimusvalmistussopimusten päättymisestä johtuva epäsuotuisa käyttöpääoman kehitys.

Omistusjärjestelyjen seurauksena yhtiö sai uutta omaa pääomaa yhteensä 37,5 miljoonaa euroa. Osana rahoitusjärjestelyjä Finnveran käyttöpääomajärjestelyä jatkettiin vuoteen 2030 asti ja samalla osa lainasta maksettiin takaisin.

Omistus- ja rahoitusjärjestelyt vahvistivat merkittävästi konsernin rahoitusasemaa ja pidensivät sen velkojen maturiteettiprofiilia.

Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista

Valmet Automotive -konserni julkaisee vuosittain konsernin kestävyysraportin kevään aikana. Vuoden 2025 kestävyysraportissa on hyödynnetty EU:n kestävän kehityksen raportointistandardeja (ESRS) osana valmistautumista EU:n yritysten kestävän kehityksen raportointidirektiivin (CSRD) vaatimuksiin. Kestävyysraportti ei muodosta CSRD:n tai Suomen kirjanpitolain mukaista virallista kestävyysraportointia.

Tilinpäätös

Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien mukaisesti.

* Bruttomyynti esitetään vaihtoehtoisena (ei-IFRS) tunnuslukuna antaakseen kattavan kuvan liiketoiminnan laajuudesta ja siihen liittyvistä tase-eristä suhteessa myyntiin. Bruttomyynti määritellään kokonaismyynniksi, joka sisältää sekä liikevaihdon että asiakaslähtöisten materiaalien ja osien myynnin. Asiakaslähtöiset materiaalit ja osat ovat materiaaleja, jotka ostetaan päämieheltä tai päämiehen valitsemilta toimittajilta päämiehen neuvottelemilla hinnoilla.

Tilikausi 2025 pähkinänkuoressa (vertailutiedot oikaistu):

- Bruttomyynti* kasvoi 22,5 % ja oli 984,3 (803,3) miljoonaa euroa.
- Liikevaihto kasvoi 29,3 % ja oli 325,5 (251,9) miljoonaa euroa.
- Vertailukelpoinen liikevoitto kääntyi voitolliseksi ja oli 16,2 (-20,1) miljoonaa euroa.
- Liikevoitto oli 10,4 (-28,2) miljoonaa euroa eli 3,2 % (-11,2 %) liikevaihdosta.
- Rahavirta investointien jälkeen parani 44,7 (29,5) miljoonaan euroon, josta jatkuvien toimintojen osuus oli 46,4 (1,1) miljoonaa euroa ja lopetettujen toimintojen osuus oli -1,7 (28,3) miljoonaa euroa.
- Vuoden aikana toteutettiin omistus- ja rahoitusjärjestelyt, joihin sisältyi sekä oman pääoman ehtoista rahoitusta että lainarahoitusta. Osana järjestelyjä akkuliiketoimintaan keskittynyt tytäryhtiö IONCOR Oy myytiin.
- Omistus- ja rahoitusjärjestelyt tukivat Valmet Automotiven strategista uudistumista, jossa tavoitteena on lisätä liiketoiminta-alueiden itsenäisyyttä sekä laajentaa liiketoimintaa uusille teollisuuden aloille, kuten puolustussektorille. Uudistuminen vahvistaa konsernin pitkäaikaista kilpailukykyä ja liiketoiminnan monialaisuutta.
- Valmet Automotiven hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoja ei makseta ja että emoyhtiön tilikauden tappio, -9 623 556,73 euroa, jätetään yhtiön omaan pääomaan.

Suluissa esitetyt vertailutiedot on oikaistu ja ne viittaavat edellisen tilikauden vastaavaan ajanjaksoon.