MAN - Vaihtoautot

Valmet Automotive on aloittanut akkujärjestelmien tuotannon Saksassa sijaitsevalla Kirchardtin tehtaalla. Tehdas on yhtiön kolmas suursarjatuotantoon yltävä akkutehdas, ja samalla ensimmäinen Suomen ulkopuolella. Yhtiö valmistaa Kirchardtissa sähköajoneuvojen korkeajänniteakkuja.

Tehtaalla nyt käynnistynyt tuotanto liittyy korkean arvoluokan urheiluautomallin ladattavan hybridin akkumoduuleihin, -paketteihin ja akkujen ohjausjärjestelmiin (BMS). Seuraavana tuotanto-ohjelmassa on saksalaiselle automerkille suursarjatuotantona valmistettava akkujärjestelmä, jonka esisarjan tuotanto aloitetaan kesällä 2023.

Kirchardtin tehtaan tuotantoalueen koko on noin 11,500 neliömetriä. Valmet Automotiven kestävän kehityksen politiikan mukaisesti tuotanto on C0₂-neutraalia. Rekrytoinnit tehtaalle ovat jo alkaneet. Henkilöstötarve on noin 150, useimmat tehtävät avautuvat vuoden 2024 aikana. Tällä hetkellä tehdas työllistää noin 60 työntekijää.

  • Valmet Automotive on toimittanut asiakkailleen jo yli miljoona sähköajoneuvojen akkujärjestelmää. Kirchardtin tehdas Saksassa vahvistaa asemaamme yhtenä alan johtavista tuotekehittäjistä ja valmistajista, kertoo Jyrki Nurmi, Valmet Automotiven EVS-liiketoimintalinjan johtaja.

Valmet Automotivella on nyt kolme akkutehdasta, joista kaksi on Suomessa Salossa ja Uudessakaupungissa. Uudenkaupungin tehdas käynnistyi syyskuussa 2021, ja sijaitsee yhtiön autotehtaan yhteydessä. Yhtiön akkutehtaat muodostavat tiiviin verkoston, esimerkiksi Kirchardtin tuotannon akkumoduulit valmistetaan Uudessakaupungissa.

Valmet Automotive teki päätöksen akkutehtaan perustamisesta Saksaan, kun saksalainen autonvalmistaja valitsi yhtiön järjestelmätoimittajaksi akkujen tuotanto-ohjelmaan. Ohjelman edellyttämä logistiikka- ja resurssitehokkuus vaatii tuotannon sijoittamista lähelle asiakasta.

Merkittävä tekijä tehtaan sijoituksesta päätettäessä oli myös Valmet Automotiven muiden akkuliiketoiminnan toimipaikkojen läheisyys. Yhtiöllä on suunnittelutoimistot Münchenissä ja Bad Friedrichshallissa, jossa on lisäksi yhtiön suurin akkujen testauskeskus.