MAN - Vaihtoautot

Hämärät pakkasaamut käynnistävät maanteiden talvihoitokauden suurimmassa osassa Suomea. Destia hoitaa omilla urakka-alueillaan auraukset, liukkauden torjunnan ja valaistuksen vuorokauden ympäri. Alkavissa urakoissa otetaan nyt käyttöön uusi urakointimalli, uusia digitaalisia ratkaisuja ja tienkäyttäjille avoimet WhatsApp-ryhmät tiedonjakoa varten. Väylän määrittelemät laatuvaatimukset ohjaavat kunnossapitotyötä.

Väylä jakaa Suomen tiestön niiden käytön mukaan hoitoluokkiin, jotka määrittelevät tien yleisen kunnon tai toimenpideajat lumen auraamiselle.

- Urakoitsijana tehtävämme on huolehtia liikenteen turvallisuudesta ja sujuvuudesta pitämällä huolen siitä, että maantiet ja kevyen liikenteen väylät ovat annettujen tieluokitusten mukaisessa ajokunnossa vuoden ympäri, muistuttaa Destian kunnossapitopalveluista vastaava johtaja Seppo Ylitapio.

Päätöksen siitä, mitkä vaatimukset kunnossapidolle asetetaan, tekee kuitenkin Väylä.

Uusi urakointimalli korostaa yhteistyötä

Maanteiden hoidossa eletään murrosta, kun perinteinen urakointimalli jää taakse ja urakat siirtyvät tulevien kilpailutusten myötä uusiin malleihin. Uusi MHU-malli (maanteiden hoitourakka) vastaa Väylän tavoitteisiin paremmasta varmuudesta laadun toteutumiselle, joustavammasta reagoinnista muutoksiin ja tuottavuuden kehittämisestä.

Mallin suunnitteluun ovat osallistuneet myös urakoitsijat, ja yhtenä tavoitteena onkin entistä tiiviimpi yhteistyö tilaajan ja urakoitsijan välillä. Destialla on 1.10.2019 alkanut kymmenen urakkaa kyseisellä uudella mallilla.

- Yhteistyön lisääntyminen ja yhdessä tekemisen meininki tilaajan kanssa on merkittävin etu verrattuna aikaisempaan malliin, Ylitapio toteaa.

Kelikeskuksen 24/7-sääseuranta ja uudet digiratkaisut tehostavat kunnossapitoa

Reaaliaikainen seuranta on yksi onnistuneen talvikunnossapidon avainelementeistä. Destian kelikeskus muodostaa säätiedoista tilannekuvan, jonka pohjalta tehdään tiehoidon tarvittavat toimenpiteet. Kelikeskuspäivystäjät, työnjohto ja kuljettajat ovat yhteydessä toisiinsa mobiilisovellusten avulla. Tilannekuva mahdollistaa ennakoinnin. Kemiallinen liukkaudentorjunta tehdään muun muassa ennen lumisadetta, jotta lumi ei jäädy ja muodosta polanteita.

- Voimme aloittaa ennakoivan teiden liukkaudentorjunnan jopa kaksi tuntia ennen lumisadetta tai tien lämpötilan laskiessa alle nollan, Ylitapio kertoo.

Destia ottaa lisäksi kaikissa vuonna 2019 alkavissa kunnossapitourakoissaan käyttöön uudet RoadData ja Fluent Planner -ratkaisut. RoadData-älypuhelinsovelluksen avulla tienpinnan kunnosta voidaan kerätä ja analysoida entistä tehokkaammin tietoa, kuten puhelimen ottamia valokuvia ja sensoridataa, mikä auttaa työnohjauksessa ja kunnossapitoa vaativien tiekohtien tunnistamisessa. Fluent Planner -työnohjaussovellus puolestaan auttaa työnjohtoa, toteuttajia ja tilaajia saamaan paremman kokonaiskuvan urakan toteuttamiseen liittyvistä asioista, kuten aikatauluista ja tilanneraporteista. Yhdessä ratkaisut muodostavat Destian Tieto-Työksi -toimintamallin, jossa tiestötietoa analysoidaan automaattisesti ja saatu tieto hyödynnetään työnohjauksessa ja toteutuksessa.

Tietoa puhelimeen ja malttia liikenteeseen

Uusissa alkavissa MHU-urakoissa Destia tarjoaa ajankohtaista informaatiota alueellisesta kunnossapidosta nyt myös suoraan puhelimeen – tienkäyttäjille avoimet urakkakohtaiset WhatsApp-ryhmät ja niihin liittymisen ohjeet löytyvät täältä: https://www.destia.fi/palvelut/kunnossapito.html.

Talvikunnossapito luo puitteet turvalliselle liikenteelle, jolloin autoilijan tehtäväksi jää alentaa nopeuksia, tarkkailla muuta liikennettä sekä teiden reunoja ja huomioida keliolosuhteet. Nopeus pitää aina suhteuttaa tilanteeseen, mikä pimeällä ja liukkaalla kelillä tarkoittaa hidastamista.