MAN - Vaihtoautot

Norjalaisen liikennetalouden instituutin ja Oslon kaupunki- ja ympäristöviraston toteuttaman sähköpotkulautojen pysäköintitutkimuksen tulokset kannustavat luomaan sähköpotkulaudoille pysäköintipaikkoja alueille, joihin moni käyttäjä päättää matkansa. Tutkimuksen mukaan pysäköintipaikkojen ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla telineitä, vaan myös katuun maalatut pysäköintiruudut toimivat. Tutkimus tehtiin yhteistyössä sähköpotkulautayhtiö Voin kanssa. Oslon lisäksi tutkimusta toteutettiin myös Trondheimissa.

- Tutkimuksesta käy ilmi selkeästi, että sähköpotkulautojen käyttäjät haluavat pysäköidä vastuullisesti, kunhan parkkipaikkoja on tarjolla. Toinen tärkeä huomio oli, että pysäköintipaikkojen sijoittelulla on väliä. Niiden tulee näkyä selvästi ja sijaita paikoissa, mihin moni päättää matkansa, kuten aseman tai kauppakeskusten välittömässä läheisyydessä, Voi Technologyn Suomen operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo kertoo.

Norjan liikennetalouden instituutti (The Norwegian Institute for Transport) havaitsi, että ennen pysäköintitoimenpiteiden toteuttamista vain 41 prosenttia sähköpotkulaudoista oli asianmukaisesti pysäköity. Toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen parannus oli kuitenkin merkittävä — jopa 81 prosenttia potkulaudoista oli pysäköity muut tienkäyttäjät huomioiden.

Kokeilu paransi myös sähköpotkulautoja käyttämättömien henkilöiden käsityksiä lautojen pysäköinnistä, ja he kokivat kokeilun jälkeen, että sähköpotkulaudat häiritsivät heitä vähemmän.

- Tutkimuksessa ei havaittu merkittävää eroa tehossa katuun maalattujen pysäköintiruutujen ja pysäköintitelineiden välillä. Molemmat siis toimivat, kunhan ne ovat näkyvästi esillä. Käyttäjät olivat valmiita kävelemään jopa 50 metriä pidempään käyttääkseen sähköpotkulaudoille varattuja pysäköintipaikkoja, Alastalo selvittää ja jatkaa:

- Tutkimuksen tuloksia kannattaisi hyödyntää myös Suomessa ja lisätä sähköpotkulautojen pysäköintipaikkoja keskeisissä liikenteen solmukohdissa.

Voilla on käytössä pysäköintitelineet Suomessa muun muassa Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Yhtiö palkitsee käyttäjiään, kun he pysäköivät tietyille alueille tai pysäköintitelineisiin.