MAN - Vaihtoautot

Autonvalmistaja Kia on hävinnyt kaksi oikeusjuttua, jotka vahvistavat Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen tiedotteen mukaan autonhuollon kilpailua.

Auton takuu säilyy huolloissa - valmistajan tulee antaa autodatansa kaikille huollon toimijoille.

Ruotsin markkinaoikeuden tuomio tapauksessa KIA sai lainvoiman 28.12.2015.

Jo vuonna 2012 Ruotsin markkinaoikeus langetti KIAlle viiden miljoonan Ruotsin kruunun sakon kilpailun rajoittamisesta KIAn edellytettyä auton huollattamista merkkikorjaamoissaan takuun säilymiseksi. KIAn valitus ratkaisusta on nyt kolme vuotta myöhemmin hylätty korkeimmassa oikeusasteessa, ja sakot sekä kantajan (SBF) oikeudenkäyntikulut tulevat KIAn maksettaviksi.

 

Toisessa yhteydessä alioikeus Frankfurtissa linjasi 21.1.2016 KIAn olevan velvollinen toimittamaan automallejaan koskevan teknisen varaosadatan merkkikorjaamojen lisäksi myös muille, ns. riippumattomille toimijoille sähköisessä muodossa ja yhtäläisin ehdoin. Tätä edellyttää EU:ssa autojen tyyppihyväksyntälainsäädäntö. Autonosakatalogien julkaiseminen painettuina kaikille ei näin ollen riitä, vaan sähköisissäkin muodoissa on noudatettava lakia. Tämä linjaus on erittäin tärkeä autonhuoltomarkkinoilla toimivien pk-yritysten kannalta, vapaata markkinaa edustava GVA-järjestö totesi Saksassa.

EU-lainsäädännön mukaan valmistajan uudelle autolle antama takuu säilyy myös silloin, kun auton haltija huollattaa ajoneuvoa muissa kuin merkkikorjaamoissa. Edellytyksenä on huoltojen tekeminen valmistajan ohjeiden mukaisesti.  Poikkeuksia ovat tilanteet, joissa korjataan takuun kattamaa vikaa tai virhettä. Ne kuuluvat yksin merkkikorjaamoille. Kuluttajalla on myös oikeus käyttää huolloissa muita kuin valmistajan merkkiosia, kunhan ne ovat valmistajan laatuvaatimusten mukaisia, kertoo Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys tiedotteessaan.

Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen tiedotteen mukaan autoteollisuus on alihankintakeskeistä, ja onkin tavanomaista, että automerkeille osia toimittava teollisuus käy samoilla tuotteilla mutta omilla tuotemerkeillään vapaasti kauppaa. Kuluttajalla on oikeus valita.

Voimassa oleva lainsäädäntö on tältä osin selkeä. Sen tavoitteeksi EU-komissio on kertonut autonhuollon kustannusten alentamisen kilpailun vapauttamisen kautta.  Lainsäädäntöä komissio on täydentänyt lisäohjein ja esimerkein. Tuoreet oikeustapaukset ovat linjassa ja alleviivaavat näitä lainlaatijan kannanottoja myös Suomessa, kertoo Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys tiedotteessaan.