MAN - Vaihtoautot

Kompaktin kokoluokan täyssähköisten pakettiautojen vuosittainen myyntimäärä Euroopassa on kaksinkertaistunut vuoteen 2017 verrattuna ollen lähes 20 000 autoa. Segmentin täyssähköisten autojen osuus kasvaa neljä kertaa nopeammin kuin vastaavien tonniluokan pakettiautojen segmentissä (MDV). Uudet mallit ovat erityisen sopivia sellaiseen yrityskäyttöön, jonka toimialueet sisältävät lukumääräänsä jatkuvasti kasvattavia matala- tai nollapäästöalueita. Sen lisäksi, että yritys pystyy operoimaan edellä mainituilla alueilla, pystyy se myös vastaamaan entistä vähäpäästöisempiä palvelumuotoja vaativien asiakkaiden tarpeisiin.

Proace CITY EV -mallilla on oma roolinsa myös Toyotan tavoitteessa, jonka mukaan vuonna 2025 merkin myynnistä Euroopassa 10 % on nollapäästöisiä ajoneuvoja. Mallin lanseeraus Euroopassa tapahtuu vaiheittain loppuvuodesta 2021 alkaen ja Suomeen uutuusmalli saapuu vuonna 2022. Mallisto tarjoaa asiakkaille valinnanvaraa eri korimallien ja henkilöautoversioiden 5- ja 7-paikkaisten versioiden muodossa. Käytännöllisyyden varmistavat pakettiautoversioiden jopa 4,4 m3 kuormatilavuus, 800 kg kantavuus ja 750 kg vetomassa.

Voimalinja ja suorituskyky

Kaikki Proace CITY EV- ja  Proace CITY Verso EV -mallit ovat etuvetoisia ja kulkevat lähipäästöttömästi 136 hv / 100 kW -tehoisella sähkömoottorilla. Litium-ioni -tyyppinen korkeajänniteakku on sijoitettu tavaratilan/matkustamon lattian alle, joten se ei vaikuta auton sisätiloihin polttomoottorikäyttöisiin malleihin verrattuna. Akusto koostuu 18 modulista ja yhteenä 216 kennosta, ja sen kapasiteetti on 50 kWh. Akuston lämmönhallinta on nestetoiminen.

Ajotilanvalitsin mahdollistaa Eco-, Normal- ja Power-ajotilojen käytön, mikä muuttaa sähkömoottorin maksimitehoa 60 - 100 kW:n välillä ja vääntöä 180 - 260 Nm:n välillä.

Lopulliset suorituskykyarvot ilmoitetaan tyyppihyväksynnällä, mutta tavoitteena on 260-280 km toimintamatka, 135 km/h huippunopeus, kiihtyvyys Power-ajotilassa 0-100 km/h 11,2-11,7 sekuntia ja kiihtyvyys 80-120 km/h 8,9-9,4 sekuntia.

Tehokkaat latausvaihtoehdot

Kaikkiin Proace CITY EV -malleihin on saatavilla 7 kW:n yksivaiheinen tai 11 kW:n kolmivaiheinen AC-laturi. Tyhjästä täyteen -lataus kestää optimiolosuhteissa 7 kW:n laturilla noin 7,5 tuntia ja 11 kW:n laturilla noin 5 tuntia. DC-pikalatausasemia käytettäessä suurin latausteho on 100 kW, jolla 80 % varaustaso voidaan saavuttaa noin puolessa tunnissa.

Vakiovarusteina turvallisuus, käytännöllisyys ja mukavuus

Sekä Proace CITY EV -pakettiautoversioon että Verso -henkilöautoversioon on tarjolla laaja valikoima Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteita. Niihin lukeutuvat mm. automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti, liikennemerkkien tunnistus älykkäällä vakionopeudensäätimellä, vireysvahti, perävaunun huomioiva ajonvakautus, automaattiset kaukovalot sekä kuolleen kulman varoitin.

Kattavaa perusvarustelua voi halutessaan täydentää esim. navigoinnilla, HUD-tuulilasinäytöllä tai kevytmetallivanteilla. Suuri mediakeskuksen näyttö mahdollistaa älypuhelimen integroinnin sekä MyT-sovelluksen kautta mm. ilmastoinnin / lämmityksen etäkäytön, latauksen etähallinnan ja akun tilan seuraamisen.

Toyota Proace CITY EV -mallisto esitellään Suomessa vuonna 2022.