Fintraffic ohjaa junaliikennettä ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella, kun matkustajajunaliikenne alkoi Torniosta Ruotsin Haaparantaan tänään 10.8.2026.
Fintraffic vastaa uuden junayhteyden liikenteenohjauksesta molemmin puolin rajaa.
VR:n matkustajajunat aloittivat liikennöinnin Oulun, Tornion ja Haaparannan välillä 10.8.2026 alkaen. Suomen ja Ruotsin välisen rajan yli ajetaan jatkossa kaksi päivittäistä vuoroa molempiin suuntiin viikon jokaisena päivänä. Suomen ja Ruotsin rajan ylittävää matkustajajunaliikennettä on ollut aiemminkin, mutta se päättyi vuonna 1988.
Laaja yhteistyö mahdollistaa liikennöinnin
Vaikka Tornion ja Haaparannan asemien etäisyys on vain pari kilometriä, uudella junayhteydellä on suuri merkitys sekä Pohjois-Suomen että -Ruotsin kaupunkien saavutettavuudelle sekä maiden huoltovarmuudelle.
Tornion ja Haaparannan välisen matkustajajunaliikenteen käynnistäminen on vaatinut Suomen ja Ruotsin viranomaisilta laaja-alaista yhteistyötä. Esimerkiksi tulli- ja rajanylityskäytäntöjä ja raideliikenteen teknisiä yksityiskohtia on pitänyt yhdenmukaistaa ja ratatekniikkaa päivittää.
”Suomalaiset dieselveturien vetämät tavarajunat ovat liikkuneet jo aiemmin Tornio-Haaparanta-väliä ja niitä varten on rakennettu Suomen raideleveyttä vastaava rata. Nyt rata piti kuitenkin vielä sähköistää VR:n matkustajaliikenteen sähkövetureita varten. Muutoksia tehtiin myös liikenteenohjauksessa käytettävään asetinlaitteeseen ja turvalaitteisiin, kuten opastimiin, Fintrafficin raideliikenteenohjauksen liikenteenohjauksen asiantuntija Tuomo Pääkkönen kertoo.
”Fintraffic vastaa jatkossa junien liikenteenohjauksesta Suomen puolelta aina Haaparannan asemalle saakka. Siksi Suomessa käytössä olevat opastimet asennettiin myös Ruotsin puolelle ja liitettiin asetinlaitteeseen, jotta pystymme ohjaamaan junaliikennettä ohjauskeskuksestamme. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ohjaamme liikennettä toisen valtion alueella”, Pääkkönen jatkaa.
Junien lähtöajat ilmoitetaan Suomen ja Ruotsin aikoina
Fintraffic on tehnyt tiivistä yhteistyötä liikenteenohjauspalveluiden tuottamisesta Ruotsissa vastaavan Trafikverketin kanssa. Fintraffic vastaa matkustajaviestinnästä ja -viestintäjärjestelmistä Haaparannan aseman laiturilla. Myös asemarakennuksen sisällä ja muun muassa aseman edessä olevalla saattopaikalla on Fintrafficin näyttöjä. Muilta osin aseman tiedotusvastuu on Trafikverketillä.
Junien lähtöajat ilmoitetaan näytöillä sekä Suomen että Ruotsin aikavyöhykkeen aikoina. Kuulutuksissa aikataulut ilmoitetaan kuitenkin selvyyden vuoksi vain Suomen ajassa. Tästä ilmoitetaan jokaisen kuulutuksen yhteydessä.
Riskienkartoitus varmistaa junayhteyden turvallisuuden
Fintraffic, Trafikverket ja Väylävirasto ovat myös kartoittaneet uuden junayhteyden riskit tarkasti.
”Löysimme noin 300 erilaista riskiä ja loimme tarkat toimintamallit ja vastuunjaon, joiden mukaan toimimme, mikäli jokin riski realisoituu. Olemme myös harjoitelleet yhdessä liikenteenohjauksen käytäntöjä ja toteuttaneet häiriötilanneharjoituksen, johon osallistui Suomen ja Ruotsin raideliikenteenohjauksen ammattilaisten lisäksi pelastusalan henkilöstöä”, Tuomo Pääkkönen kertoo.
Häiriötilanteissa toimimista varten Fintraffic ja Trafikverket ovat kehittäneet yhteisen koodikielen. Sovittuja koodeja käyttämällä varmistetaan, että kaikille toimijoille muodostuu tapahtumasta virheetön tilannekuva.



