MAN - Vaihtoautot

Premium-luokan ruotsalainen sähköautomerkki Polestar ilmoitti tänään, että sen ensimmäinen SUV-täyssähköauto valmistetaan Yhdysvalloissa.

Tuleva Polestar 3 on aerodynaaminen suorituskykyinen SUV-malli, jota valmistetaan Volvon uusien autojen rinnalla Volvo Carsin tuotantokeskuksessa Ridgevillessä, Etelä-Carolinassa. Etelä-Carolinassa valmistetut Polestarin autot tulevat myyntiin Yhdysvalloissa.

Tämä siirto tekee Polestarista aidosti kansainvälisen automerkin, jolla on tuotantokapasiteettia kahdella suurimmalla sähköautojen markkinalla – USA:ssa ja Kiinassa – sekä päämaja ja vakiintuneet myynti- ja jakelukanavat Euroopassa.

- Polestar 3 -autoa valmistetaan Amerikassa amerikkalaisille asiakkaillemme. Muistan huiman reaktion, kun ensimmäisen kerran jaoin Polestarin vision täällä USA:ssa, ja olen ylpeä, että ensimmäinen SUV-mallimme valmistetaan Etelä-Carolinassa. USA ei ole enää meille vientimarkkina vaan kotimarkkina, toteaa Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.

Valmistusilmoitus alleviivaa myös Polestarin sitoutumista Amerikan jälleenmyyntimarkkinalle, joka on käymässä läpi nopeaa laajenemisvaihetta. Polestar avaa noin 25 Space-jälleenmyyntipistettä ympäri maata vuonna 2021. Space-pisteet tarjoavat monipuolisia mukavuuksia, kuten mahdollisuuden koeajoon, ilmaisen nouto- ja toimituspalvelun sekä mobiilipalvelun asiakkaille, joiden oma markkina odottaa vielä Polestar Spacen avautumista.

Polestarin toiminnan käynnistivät vuonna 2017 Volvo Cars ja Geely Holding. Volvo Cars avasi Ridgevillen-tehtaan vuonna 2018. Polestarin mahdollisuus jakaa tuotantolaitos Volvo Carsin kanssa vahvistaa merkittäviä teollisia ja taloudellisia synergioita, joita omistajuusrakenteesta syntyy.

- Tuotanto USA:ssa lyhentää toimitusaikoja ja vähentää autojen maailmanlaajuiseen kuljettamiseen liittyviä ympäristövaikutuksia. Sillä on jopa myönteinen vaikutus Polestar 3:n hintaan. Kaikki tämä tekee merkistämme entistä kilpailukykyisemmän Amerikan tärkeillä myyntimarkkinoilla, sanoo Polestarin operatiivinen johtaja Dennis Nobelius.

Polestar 3 esittelee Volvo Car Groupin uuden sukupolven sähköautoarkkitehtuuria, joka on suunniteltu alusta asti täyttä sähköistämistä silmällä pitäen. Aerodynaaminen suorituskykyinen SUV-sähköauto sisältää alan johtavat yhteystoiminnot, jotka perustuvat Googlen Android Automotive -käyttöjärjestelmään, sekä huippuluokan turvallisuuspainotteisia autonomisia ajo-ominaisuuksia. Polestar 3:n tuotannon odotetaan käynnistyvän maailmanlaajuisesti vuonna 2022. Täydelliset tuotetiedot ilmoitetaan myöhemmin.

Uutiset Polestarin tuotannon laajentumisesta ovat jatkoa viimeaikaiselle ilmoitukselle yhtiön huhtikuussa keräämästä 450 miljoonan euron rahoituksesta pitkäaikaisilta ulkoisilta sijoittajilta. Polestar on vahvistanut, että se tutkii myös jatkossa potentiaalisia rahoitusaloitteita.