Kiteellä sijaitsevan Syrjäsalmen uuden ratasillan rakennustyöt käynnistyvät elokuussa 2025, kun urakan kilpailutus on saatu päätökseen. Uusi ratasuunnitelma vesilupineen hyväksyttiin helmikuussa 2025 ja se sai lainvoiman huhtikuussa 2025. Tavoitteena on avata uusi silta liikenteelle vuoden 2027 aikana.
Hankkeessa rakennetaan uusi ratasilta ratalinjoineen nykyisen sillan ja maantien väliin, noin 45 metrin päähän nykyisestä sillasta sen länsipuolelle. Uuden sillan valmistuttua vanha ratasilta puretaan. Lisäksi nykyinen Huovilan alikulkusilta korvataan uudella, ja rakennetaan uuden raidegeometrian mukaisesti.
Työnaikaiset kiertotiejärjestelyt käyttöön syksyllä 2025
Rakennustöiden ajaksi otetaan käyttöön työnaikainen noin 2,5 kilometrin pituinen kiertotie, joka kulkee Keskihiekantien ja Papinniementien kautta. Kiertotie avataan liikenteelle syksyllä 2025 ja se puretaan, kun nykyinen tieyhteys saadaan käyttöön uudelleen.
Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2028 loppuun mennessä, kun vanha silta on purettu. Syrjäsalmen ratasilta ylittää Syrjäsalmen, joka yhdistää Hiekanpäänselkä- ja Pajarinselkä-järvet. Hankkeen kustannusarvio on 21 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimii YIT Infra Oy.