Suomi hyväksyi vuosi sitten lähes kritiikittä EU:n sille asettamat hurjat päästövähennystavoitteet. Nyt keinojen selvittäminen on osoittautunut vaikeaksi, kun on alkanut selvitä tavoitteiden haastavuus ja kalleus.
Parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivan työryhmän työ liikenteen päästövähennyskeinojen löytämiseksi on osoittautunut odotetun haastavaksi. Ongelman juuret ovat EU:n Suomelle vuonna 2016 asettamissa päästövähennystavoitteissa, jotka yllättivät virkamiehet ja hallituksen. Euroopan komissio asetti tavoitteet siitä kuinka paljon kunkin EU-maan tulisi vähentää päästökaupan ulkopuolisia kasvihuonepäästöjään vuoteen 2030 mennessä. Päästöjen vähennystarve vaihteli 0-40 % välillä. Siinä missä Suomelle asetettiin 39 %:n vähennystavoite, esimerkiksi Puolan ja Kroatian vähennystarpeeksi komissio asetti seitsemän prosenttia. Suomessa suurin päästökaupan ulkopuolisten päästöjen aiheuttaja on liikenne (39 %).
”Vaikuttaa siltä, että Suomen kansalaisten puolesta päästövähennyksiä valmistelleet viranomaiset ja poliitikot eivät ole olleet asioista riittävästi perillä ja he hyväksyivät EU:n antamat tavoitteet liian helposti. Nyt tämä maksaa kansantaloudelle kohtuuttoman paljon ja tuntuu jokaisen elämässä ja kukkarossa. Suomalaisten edunvalvonta petti pahan kerran, kuten kävi aikaisemmin meriliikenteen rikkidirektiiviin kohdalla”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.
Suomen kansalliset erityispiirteet eli ohuet liikennevirrat, harvaan asuttu pitkien etäisyyksien maa, ankarat sääolosuhteet ja lähtötilanteena vanha autokanta jäivät huomiotta. Perinteiset suuret autoteollisuusmaat jyräsivät päästöpolitiikassa Suomen mennen tullen, vaikka juuri meidän olosuhteissa koko EU:n aluetta ajatellen oman henkilöauton käyttö on kaikkein perustelluinta. Meillä myös korvaavan liikenteen sekä uusien käyttövoimien käyttöönotto on kalleinta ja hankalinta.
Työryhmän työstä on valunut vähitellen tietoa julkisuuteen. Helsingin Sanomat kirjoitti 19.8, että yksi työryhmän pohtima vaihtoehto olisi autonomistajien kannustaminen autojen moottorien vaihtamiseen vähäpäästöisempiin ajoneuvoveroporkkanalla. Ajatus kuulostaa teknistaloudellisesti järjettömältä. Tämän lisäksi, mikäli auto on kerran hyväksytty liikenteeseen, sen käyttöön puuttuminen rikkoo perustuslaillista omaisuudensuojaa. Näin ollen verotuksella painostaminen tai pakottaminen ei ole hyväksytty keino. Jos puolestaan tavoitteena on ulkomaisen autoteollisuuden mahdollisten huijausten korjaaminen, niin vielä vähemmän on järkeä lähteä tekemään korjauksia verotuksellisin keinoin. Autonomistajat ovat täysin osattomia syntyneeseen tilanteeseen, jossa eurooppalaisten viranomaisten tuotevalvonta on pettänyt. Suomessa näitä viranomaisia ovat Trafi ja liikenne- ja viestintäministeriö.
Erityisen vaikeaksi asian näyttävää tekevän poliittisessa päätöksenteossa se, että ilmeisesti vasta nyt on ymmärretty miten kalliiksi EU:n vaatimusten täyttäminen kaikkine heijastusvaikutuksineen tulee suomalaisille.
