AJO-BR_1000x400.jpg
previous arrow
next arrow

Ympäristöministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä uudesta kiertotalouslaista, joka korvaisi nykyisen jätelain.

Tuoreessa kiertotalouslakityöryhmän mietinnössä on hienoa, että niin sanottu tuottajan ensisijainen oikeus säilyy jatkossakin keskeisenä osana jätehuollon kokonaisuutta.

Suomen Autokierrätys Oy kuuluu työryhmässä mukana olleeseen Tuottajayhteisöjen neuvottelukuntaan (TYNK), joka pitää jätelain kokonaisuudistusta tarpeellisena ja perusteltuna.

Lakisääteisen tuottajavastuun ansiosta suomalaiset kuluttajat voivat ilmaiseksi lajitella käytöstä poistetut tuotteet yritysten kustantamaan laajaan keräysverkostoon. Tuottajavastuujärjestelmien kautta kulkee vuodessa yli kaksi miljoonaa tonnia jätettä kiertäen takaisin käyttöön.

TYNK korostaa, että toimiva tuottajavastuu edellyttää vastuiden ja oikeuksien säilyttämistä tasapainossa.

"Yhtälö toimii vain, jos tuottajayhteisöillä on oikeus koordinoida jätehuollon järjestäminen tuottajavastuun alaisten tuotteiden elinkaaren lopussa riippumatta siitä, onko jätteillä rahallista arvoa vai ei", neuvottelukunnan puheenjohtaja Juha Kenraali sanoo.

Osassa jätejakeita, kuten ajoneuvoissa, akuissa ja sähkö- ja elektroniikkaromussa, on markkina-arvoa. Nykyjärjestelmässä näistä saatavia tuloja voidaan käyttää keräys- ja kierrätysjärjestelmien rahoittamiseen. Ilman ensisijaista oikeutta arvokkaimmat materiaalit ohjautuisivat järjestelmän ulkopuolelle. Ne ruokkivat harmaata taloutta ja houkuttelevat toimijoita, jotka eivät osallistu tuottajavastuujärjestelmien kustannuksiin eivätkä raportoi toimintaansa viranomaisille.

"Olisi varsin erikoista ja epäreilua, että tuottajavastuulliset suomalaiset yritykset maksavat maanlaajuisen keräysverkoston ja kierrätysjärjestelmän, jos joku muu poimii jätekuormasta arvokkaimmat materiaalit välistä", Kenraali toteaa ja painottaa, että tämä on tärkeä kysymys myös kuluttajan kannalta.

"Viime kädessä kierrätyksen kustannukset tulevat kuluttajien maksettavaksi tuotteiden hinnoissa. Kustannustehokas kierrätysjärjestelmä on siis meidän jokaisen etu, eikä sitä ole järkeä lähteä rikkomaan tulevaisuudessakaan."

TYNK katsoo myös, että uuteen kiertotalouslakiin on kirjattava viranomaisille nykyistä tehokkaammat keinot puuttua vapaamatkustamiseen. Esimerkiksi eri viranomaisten tiedonvaihtoa pitäisi vahvistaa, ja velvoitteensa laiminlyövät, laittomasti toimivat yritykset, tulisi sulkea julkisten hankintojen ja tukien ulkopuolelle.