MAN - Vaihtoautot

Energiayhtiö St1 suunnittelee yhteistyössä satamaoperaattori Inkoo Shippingin kanssa uutta polttonesteterminaalia ja siihen liittyvää satamalaituria Inkoon Joddbölen alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA)-menettely käynnistyi huhtikuussa 2020, kun YVA-ohjelma jätettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Nyt YVA-ohjelman mukainen arviointi on saatu valmiiksi ja toimitettu viranomaiselle. Hanke on tehtyjen arviointien perusteella toteuttamiskelpoinen.

Inkoon terminaalihankkeen YVA-selostuksen on laatinut asiantuntijayritys AFRY Finland Oy. YVA-menettelyssä ei tehdä hanketta koskevia päätöksiä eikä ratkaista sitä koskevia lupa-asioita, vaan sen tavoitteena on tuottaa tietoa päätöksenteon perustaksi. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa esitetään muun muassa tiedot hankkeesta, kuvaus ympäristön nykytilasta, kuvaus hankkeen ja sen vaihtoehtojen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista, niiden lieventämisestä, seurannasta ja vaihtoehtojen vertailusta sekä tiedot ympäristövaikutusten arviointimenettelyn toteuttamisesta.

YVA-menettelyn tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa. Samalla tarkoituksena on lisätä tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia.

YVA-menettelyyn liittyvä yleisötilaisuus järjestetään sähköisesti keskiviikkona 6.10.2021 klo 17-19. Tarkemmat tiedot ja liittymisohjeet tilaisuuteen julkaistaan 30.8. Uudenmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla: www.ely-keskus.fi/kuulutukset (valitse alue -> Uusimaa).

St1 tähtää Inkoon terminaalihankkeella uusiutuvien polttonesteiden jakelun kasvattamiseen. Myös Inkoo Shippingille suunniteltu terminaaliprojekti luo uusia kasvumahdollisuuksia.

St1:n tavoitteena on tehdä investointipäätös hankkeesta vuoden 2023 aikana. 

Lisätietoja

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1250 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä.

Inkoo Shipping Oy Ab on kotimainen yksityisesti omistettu yleinen kaupallinen satama. Yrityksen avainosaamista on irtotavaran tuontiin ja vientiin liittyvät ahtaus-, terminaali, ja laivanselvityspalvelut. Yrityksellä on toimipaikkoja Inkoossa, Kantvikissa sekä Paraisilla. Satamien maantieteellinen sijainti mahdollistaa erinomaiset palvelumahdollisuudet monille yrityksille hyvien meri- ja tieyhteyksien johdosta ja tämä on myös yrityksen kasvun vakaa pohja monipuolisen palvelun tarjonnan lisäksi. Inkoo Shippingin palveluksessa työskentelee yli 50 henkilöä.