MAN - Vaihtoautot

Tänä lauantaina juhlitaan ensimmäistä virallista Sisu nimen nimipäivää. Sisun nimipäivä ei ole mikä tahansa päivä, sillä Sisun nimipäivää tullaan viettämään 28. helmikuuta, joka on myös Suomen kansalliseepoksen Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä.

Nimi on lisätty vuonna 2013 viralliseen nimipäiväkalenteriin Helsingin Yliopiston päätöksellä. Nimipäivää voivat viettää virallisesti kaikki Sisu nimiset miehet ja pojat, joita on Väestörekisterikeskuksen mukaan noin 1400. Valtaosa heistä on saanut nimensä 2000 -luvulla.

Myös Sisu kuorma-auto juhlii nimipäivää yli kahdeksankymmenvuotisella kokemuksella. Sisu kuorma-autojen merkiksi Sisu tuli vuonna 1932, vuosi Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n perustamisen jälkeen. Nimivalinta perustui kilpailuun, joka julkistettiin Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa ja Hufvudstadsbladetissa touko-kesäkuun vaihteessa 1932. Kilpailuehtojen mukaan nimen tuli olla ”alkuperäinen (ei ennen rekisteröity), lyhyt, helposti luettava ja lausuttava”. Parhaalle ehdotukselle luvattiin 1000 markan palkinto.

Nimikilpailun kärkeen seuloutui kolme nimeä: Sisu, Karhu ja Haukka. Voittanutta Sisua oli ehdottanut kaikkiaan 95 henkilöä, joista arvonnan perusteella voittajaksi selvisi lyseolainen Veikko Arohonka Hämeenlinnasta. Tosiasiassa nimen oli keksinyt Veikon isoveli Eino Arohonka, joka oli postittanut nimiehdotukset kilpailuun erikseen molempien nimissä.