MAN - Vaihtoautot

Saksalaisen TX Logistik AG:n ruotsalainen tytäryhtiö TX Logistik AB tehostaa toimintaansa Tanskassa ja Ruotsissa uudella Single Safety Certificatella. Sertifioinnin jälkeen ERA (European Union Agency for Railways) vahvistaa, että TX Logistik AB täyttää kaikki vaatimukset turvallisesta rautatietoiminnasta kummassakin maassa.

Sertifiointi on voimassa viisi vuotta ja voimassa joulukuun alkuun 2027. ERA-sertifikaatti on voimassa ilman rajoituksia ja sallii mm. myös vaarallisten aineiden kuljetukset.

Uudella valtuutuksella TX Logistik tavoittelee Saksa-Tanska-Ruotsi välisen liikenteen lisäksi kasvua myös Ruotsin sisäisessä liikenteessä. Esimerkiksi Trelleborg-Malmö-Eskilstunsa reitllä kulkee avoin junajärjestelmä seitsemällä viikottaisella meno-paluu vuoroilla.

Tammikuussa 2023 TX Logistik avaa uuden reitin Nynäshamnissa sijaitsevan Norvik-sataman ja Eskilstunassa sijaitsevan terminaalin välille. Noin 100 km pitkää reittiä ajetaan viidesti viikossa.

(Transportnet.se)

Uuden reitin arvioidaan sopivan hyvin Suomen Hanko-Nynäshamnia päivittäin seilaaville Stena Linen autolautoille. (Toim.huom.)