Saksa on jo kohta kaksi vuotta vaatinut maan tieverkolla operoivilta Euroopan talousalueelle rakisteröidyiltä yrityksiltä vähintään Saksan minimituntipalkan(8,5 €/h) mukaisen palkkan maksamista kuljettajilleen. Ranska ilmoitti maalikuussa ottavansa Saksan mallin käyttöön ensivuoden alusta, jolloin kuljettajille on maksettava vähintään Ranskan minimituntipalkan (9.61 €/h) mukaista palkkaa.
Saksan viranomaiset suorittivat huhtikuussa ensimmäisen, ulkomaisen raskaanliikenteen palkkaukseen kohdistuneen tehoiskun. Tehoiskun tarkoituksena oli selvittää kuinka hyvin ulkomaiset yritykset noudattavat kuljettajien palkkatasovaatimuksia. Tehoiskussa keskityttiin unkarilaisiin ja tsekkiläisiin kuljetusyrityksiin.
Tienvarsitarkastuksissa pysäytettyjen yritysten tulee toimittaa Saksan viranomaisille yrityksen kaupparekisteriote ja verotiedot sekä kopiot kaikista EU-alueelle rekisteröityjen autojen rekisteriotteista sekä piirturitiedot kuluneelta kuukaudelta. Lisäksi yritysten tulee toimittaa kopiot rahtikirjoista ja kuljettajien palkkakuiteista sekä tositteet palkkojen maksuista. Yritysten tulee lisäksi toimittaa selvitykset Saksan tieverkon alueella ajetuista kilometreistä reitteineen. Selvitykset tulee toimittaa viranomaisille saksankielisinä.
Mahdollisista jatkotoimenpiteistä ilmoitetaan kun yritykset ovat toimittaneet vaaditut selvitykset.
KuljetusNet.fi seuraa tilannetta..
kommentti: Sopisiko Saksassa toteutettava malli Suomen alueella suoritettavan laittoman kabotaasin seurantaan ja valvontaan? Nopea toiminta ja tiukka kontrolli lienevät toimivia keinoja ulkomaisen halpatyövoiman käytön pysäyttämiseen ja kotimaisen kuljetuselinkeinon jatkon turvaamiseen.